Ilman kansalaisjärjestöjä Suomi ei toimi

Parhaillaan käytävissä hallitusneuvotteluissa etsitään säästökohteita, ja mukana neuvotteluissa ovat perussuomalaiset. Puolueen kansanedustaja Jussi Halla-Aho on nostanut esiin, ettei valtion tule jatkossa rahoittaa ”kankkulankaivoja”, kuten kansalaisjärjestöjä.
– Puhe kansalaisjärjestöjen haitallisuudesta kertoo tietämättömyydestä. Järjestöjen tekemä ennaltaehkäisevä, varhain ongelmiin tarttuva ja kaikkia ihmisiä mukaan kutsuva toiminta on kustannustehokasta, Pentti Lemmetyinen toteaa.
Järjestötoiminnan vaikuttavuudesta on paljon tutkittua tietoa.
– Me rakennamme yhteistyökumppaniemme kanssa turvallisia paikallisyhteisöjä kaikkien ihmisten hyvän elämän puitteiksi. Mikään eduskunta, tai mikään hallitus, ei millään kokoonpanolla voi ratkaista näitä asioita yksin, Lemmetyinen tähdentää.
Kansalaisjärjestöt tavoittavat tukea tarvitsevat
Lemmetyinen puhuu kokemuksesta, sillä 105-vuotias Setlementtiliitto on yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista kansalaisjärjestöistä. Sillä on 35 jäsenyhdistystä ja toimintaa 50 paikkakunnalla.
– Kohtaamme työssämme paljon ihmisiä, joista monet ovat elämässään hankalassa tilanteessa. Ilmiöinä se tarkoittaa esimerkiksi köyhyyttä, yksinäisyyttä, asunnottomuutta, päihteiden väärinkäyttöä, mielen hyvinvoinnin ongelmia, laiminlyötyjä lapsia ja väkivallan uhreja, hän kertoo.
Setlementtien toimintaan osallistuu säännöllisesti yli 225 000 ihmistä, joista yli 40 000 on nuoria. Käyntikertoja tulee vuodessa runsaasti yli miljoona.
Katse käännettävä nuorten hyvinvointiin
Kansalaisjärjestöt kannattaa valjastaa tuottamaan hyvinvointia niille ominaisilla toimintavoilla. Ne ovat jalkautuneet sinne, missä ihmiset ovat.
– Hyvinvointivaltion sijaan olemme jo pitkään kutsuneet maatamme hyvinvointiyhteiskunnaksi. Se tarkoittaa, että meitä kaikkia tarvitaan hyvinvoinnin tuottajiksi. Ei vain verovaroin toteutettuja palveluita ja hallinnon rakenteita, Lemmetyinen sanoo.
Poliittisten päätöksentekijöiden, muun julkisen sektorin ja elinkeinoelämän rinnalla on siis olemassa kansalaisyhteiskunta, järjestöt ja kansalaiset.
– Varmaa on, että jos emme yhteiskuntana pidä huolta lapsistamme ja nuoristamme ja tarjoa heille osallisuutta ja toivon näköaloja, olemme tuhon tiellä. Yhtä varmaa on, että jos annamme Suomeen muualta muuttaneiden ihmisten syrjäytyä ja vastustamme uusien tulemista, olemme umpikujassa. Tekemättömälle työlle ei riitä omasta takaa tekijöitä, Lemmetyinen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pentti LemmetyinentoimitusjohtajaSuomen Setlementtiliitto
Puh:+358 40 096 1469pentti.lemmetyinen@setlementti.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Setlementtiliitto on setlementtiliikkeen keskusjärjestö sekä kansalaisjärjestö, jonka toiminta-alue kattaa koko elämän kirjon sivistystyöstä sosiaalisiin palveluihin. Jäseninä on 32 paikallista setlementtiä. Toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta sekä voittoa tavoittelematonta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Setlementtiliitto ry
Eriarvoisuus: hyvinvointiyhteiskuntamme suurin uhka28.8.2025 08:27:26 EEST | Tiedote
Hallitus on tehnyt julkisen talouden tasapainottamiseksi lukuisia päätöksiä, jotka ovat osuneet erityisesti lapsiin, nuoriin, perheisiin, ikäihmisiin ja opiskelijoihin. THL:n mukaan lapsiperheköyhyys on lisääntynyt jopa 27 000 lapsella. Yhä useampi näkee tulevaisuutensa aiempaa epävarmempana. Tämä suunta voidaan kuitenkin muuttaa budjettiriihessä.
Leikkaukset sote-järjestöiltä ovat ihmisten heitteillejättöä – hinta maksetaan tulevaisuudessa7.8.2025 15:57:14 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi 6.8. ministeriön esittävän 100 miljoonan euron lisäleikkausta sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin. Suomalainen setlementtiliike näkee mahdolliset leikkaukset vakavana virheenä – yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja inhimillisesti.
Ihmisen puolella -palkinto Lääkäri Atelle4.6.2025 09:57:42 EEST | Tiedote
Suomen Setlementtiliitto on myöntänyt Ihmisen puolella -tunnustuspalkinnon some- ja päihdelääkäri Atte Virolaiselle, Lääkäri Atelle.
Naapuruusviikolla rakennetaan yhteisöllisyyttä14.5.2025 09:37:28 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen setlementtiliike järjestää Naapuruusviikon 19.–26.5.2025. Viikko tuo yhteen ihmisiä kaupungeissa ympäri Suomen – puistoissa, pihoilla ja kohtaamispaikoissa. Teemalla "Kohtaamisia naapurustossa” halutaan vahvistaa yhteisöllisyyttä, ehkäistä yksinäisyyttä ja rakentaa välittävää ja turvallista yhteisöä.
Tytöt tapaavat esikuviaan Tyttöjen Taloilla ja Tuvilla6.3.2025 07:49:00 EET | Tiedote
Tytöt tarvitsevat esikuvia. Eri alojen vaikuttajanaiset tukevat tyttöjä Tyttöjen Talojen ja Tupien mentorointitilaisuuksissa kevään aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme