Yksi näistä taiteilijakodeista on suomalaisten suosikki – äänestys käynnissä!

Museokortin erikoispalkinto 2023 jaetaan yleisön äänestämälle taiteilijakodille. Äänestyksessä on ehdolla kuusi kiehtovaa kohdetta, jotka esittelevät eri aikakausien taiteilijaelämää eri puolilla maata.
Yleisöäänestyksen ehdokkaat Museokortti-palkinnon 2023 voittajalle
- Särestöniemi-museo, Kittilä
- Casa Haartman, Naantali
- Visavuoren museo, Valkeakoski
- Paateri, Lieksa
- Halosenniemi, Tuusula
- Laila Pullinen – veistospuisto & kotimuseo, Vantaa
Ääniä on annettu jo lähes 4 000. Aikaa suosikkikohteen äänestämiseen on 19.5. asti. Äänestäneiden kesken arvotaan kaksi Museokorttia.
Museokortin erikoispalkinto luovutetaan yleisön suosikille Museoliiton 100-vuotisjuhlassa valtakunnallisilla Museopäivillä
Tänä vuonna ehdokkaiksi on valittu joukko erilaisia taiteilijakoteja eri puolilta Suomea. Ehdolla olevat kuusi taiteilijakotia edustavat toisistaan poikkeavia tyylisuuntia, aikakausia sekä alueita. Mukana on kansallisromanttisia hirsihuviloita, erämaan keskelle rakennettuja omaleimaisia luomuksia, kartanomiljöö sekä 1920-luvun tunnelmaa. Viime vuoden ehdokkaiden teemana oli linnat, ja erikoispalkinnon voittajaksi äänestettiin Olavinlinna.
Museokortin vuosittainen erikoispalkinto luovutetaan eniten ääniä keränneelle taiteilijakodille Suomen Museoliiton järjestämillä Museopäivillä Helsingissä 25. toukokuuta. Tänä vuonna Museoliitto viettää 100-vuotisjuhlavuottaan. Voittaja julkistetaan Museogaalassa, jossa jaetaan muun muassa Vuoden museo, Vuoden museojulkaisu ja Vuoden viestintäteko -palkinnot.
Esittelyssä ehdokkaat – monipuolinen kattaus ainutlaatuisia taiteilijakoteja
Halosenniemi on taidemaalari Pekka Halosen ja hänen perheensä kansallisromanttinen, hirsinen koti ja erämaa-ateljee Tuusulanjärven rannalla. Vuonna 1902 valmistunut taiteilijakoti kertoo Halosen taiteesta, hänen elämäntyöstään ja ystävistään, jotka loivat maineikkaan Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisön.
Kuvataiteilija Reidar Särestöniemen kotitila on hämmästyttävä kohde keskellä syrjäistä Lapin erämaata. Kittilän Kaukosen kylässä sijaitseva Särestöniemi-museo koostuu 1800-luvulla rakennetusta sukutilasta sekä taiteilijan 1970-luvulla rakennuttamista galleria- ja ateljeerakennuksista.
Puuta rakastaneen kuvanveistäjä Eva Ryynäsen taiteilijakotiin Paateriin kuuluvat tunnelmalliset hirsiset ateljee, kirkko, kotitalo ja galleriakahvila metsän siimeksessä. Vuosikymmenten saatossa Lieksan Vuonisjärven kylälle syntyneen kokonaisuuden helmi on vuonna 1991 valmistunut kirkko, joka on Ryynäsen suurikokoisin ja tunnetuin työ.
Casa Haartman on taiteilija ja kulttuurivaikuttaja Axel Haartmanin ja hänen vaimonsa Hedvigin taiteilijakoti Naantalissa. Vuonna 1926 valmistuneen rakennuksen hillitty ulkokuori kätkee sisälleen koristeellisen sisustuksen sekä taideaarteita, kuten Helene Schjerfbeckin teoksia.
Vanajaveden äärellä sijaitseva Visavuori on kuin pieni linna. Kuvanveistäjä Emil Wikströmin suunnittelema ja toteuttama taiteilijakoti viitoitti tietä muille luonnon helmaan etsiytyville taiteilijoille 1800-luvun lopulla. Vuosina 1893-1912 rakennettua Visavuorta kutsutaankin ensimmäiseksi suomalaiseksi erämaa-ateljeeksi.
Uniikki veistospuisto ja kuvanveistäjän kotimuseo tunnelmallisessa Nissbackan kartanomiljöössä Vantaalla. Kuvanveistäjä, professori Laila Pullisen (1933–2015) taiteessa keskeisiä elementtejä olivat antiikki ja informalismi, historia ja hetken hauraus, luonnon lainalaisuudet ja ihminen näiden kaikkien risteymäkohdassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna SeppäläViestinnän asiantuntija
Puh:044 4300 716susanna.seppala@museot.fiKuvat






Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokortti
10 miljoonan Museokortti-käynnin raja rikki Ateneumissa: ”Museot tuovat luksusta arkeen”15.9.2023 18:48:07 EEST | Tiedote
Museokortilla on nyt vierailtu yli 10 miljoonaa kertaa suomalaisissa museoissa. Espoolainen Anne Miller rikkoi rajapyykin keskiviikkona 13. syyskuuta Ateneumin taidemuseossa Helsingissä. Toukokuussa 2015 lanseerattu Museokortti on 370 suomalaismuseon yhteislippu, joka löytyy tällä hetkellä noin 300 000 suomalaisen taskusta.
Heinäkuu villitsi museokävijät – Museokorttia vingutettiin ennätykselliset puoli miljoonaa kertaa!1.8.2023 16:36:35 EEST | Tiedote
Kuluva kesä on ollut huippusuosittu museoissa. Suomalaiset ovat vinguttaneet Museokorttia jo nyt enemmän kuin koko viime kesänä yhteensä. Heinäkuu rikkoi aiempien vuosien ennätykset: kuukauden aikana Museokorttia käytettiin huimat 470 000 kertaa, joka on 40 prosenttia enemmän viime vuoteen verrattuna. Kesän lopussa odotetaan miljoonan kesäkäynnin rajan menevän rikki, mikä on poikkeuksellista.
Kiinnostaako nykytaiteen Chappe vai historiallinen ruukkimiljöö? Katso 14 uutta Museokortti-kohdetta!13.6.2023 17:33:56 EEST | Tiedote
Museokortilla pääsee jo lähes 370 kohteeseen. Uudet 14 kohdetta löytyvät Jyväskylästä, Helsingistä, Tampereelta, Kotkasta, Raaseporista, Kokkolasta, Lappeenrannasta, Noormarkusta ja Limingasta. Vieraile vasta avautuneissa taidemuseossa Chappessa ja Aalto2-museokeskuksessa tai hurmaavassa Noormarkun ruukkimiljöössä.
Yhdellä kortilla kotimaan suosikkikohteet ja yllättävimmät nähtävyydet – katso 30 vinkkiä kesälomaan2.6.2023 13:08:50 EEST | Tiedote
Museokortti on hyödyllinen matkakumppani säästeliäälle kotimaanmatkailijalle. Kortilla saa rajattoman pääsyn yli 360 kohteeseen, kuten Turun linnan, Heurekan ja Hämeenlinnan Vankilan kaltaisiin suosittuihin lomakohteisiin. Kokosimme 30 vinkkiä, joiden avulla matkailijat löytävät kesäreissujen kestosuosikit, erikoisimmat nähtävyydet, kauneimmat puutarhat ja kiinnostavimmat taidenäyttelyt.
Yleisö äänesti Suomen upeimman taiteilijakodin – Museokortin erikoispalkinto Halosenniemelle!25.5.2023 22:17:15 EEST | Tiedote
Yleisö äänesti Pekka Halosen ateljeekodin Tuusulassa Suomen hurmaavimmaksi taiteilijakodiksi. Halosenniemi palkittiin Museogaalassa osana Museoliiton 100-vuotisjuhlia. Gaalassa jaettiin myös muita museoalan palkintoja, kuten maineikas Vuoden museo -palkinto, jonka sai Riihisaari – Savonlinnan museo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme