Destia Oy

Destia parantaa Nelostietä Äänekosken pohjoispuolella

Jaa
Destia on voittanut Väylävirastolta suunnittele ja toteuta -projektin valtatie 4:llä Äänekosken pohjoispuolella. Urakassa Destia parantaa valtatietä noin 3,7 kilometrin matkalta Kevätlahden liittymän ja Petomäen ohituskaistan välillä, mikä sujuvoittaa liikennettä ja lisää turvallisuutta.

”Keskikaiteellinen ohituskaista mahdollistaa turvalliset ohitukset etelän suuntaan ajaville. Keskikaide ja poistettavat liittymät parantavat merkittävästi liikenneturvallisuutta vähentämällä mahdollisia kohtaamis- ja risteysonnettomuuksia. Liittymien poistuminen ja keskikaide parantavat valtatien sujuvuutta ja mahdollistavat ympärivuotisen 100 km/h nopeustason”, Väyläviraston projektipäällikkö Jarmo Niskanen kertoo.

Destia rakentaa myös yhden eritasoliittymän ja kuusi siltaa sekä riista-aitoja. Harkitusti sijoitettavat pysäkit ja turvalliset pysäkkiyhteydet parantavat joukkoliikenteen saavutettavuutta ja turvallisuutta.

Projektin arvo on 12,5 miljoonaa euroa ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 marraskuussa.

Liikenne urakka-alueella asetetaan rinnakkaisväylälle projektin ajaksi syksystä 2023 alkaen, joka tulee aiheuttamaan lievää hidastumista matka-ajassa.

"Valtatie 4 on valtakunnallisesti merkittävä päätie, jolla kulkee paljon raskasta liikennettä, ja liikenteen ennustetaan lisääntyvän merkittävästi lähivuosikymmeninä. On siis tärkeää parantaa Nelostien turvallisuutta ja tässä projektissa pääsemme tekemään sitä vahvalla suunnittelu- ja rakentamisosaamisellamme ja mallipohjaista tuotantoa hyödyntäen", sanoo Destian projektijohtaja Jaakko Taipale.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jaakko Taipale, projektijohtaja, Destia, sähköposti: jaakko.taipale@destia.fi, puh. 040 350 1539
Destian viestintä, sähköposti: tiedotus@destia.fi
Jarmo Niskanen, projektipäällikkö, Väylävirasto, sähköposti: jarmo.niskanen@vayla.fi, puh. 029 534 3127

Tietoja julkaisijasta

Destia Oy
Destia Oy
Firdonkatu 2 T 151
00520 Helsinki

020 444 11https://www.destia.fi/

Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Luomme hyvän yhteiskunnan perustaa suunnittelemalla, rakentamalla ja ylläpitämällä huomisen liikenne- ja energiainfraa. Teemme sen noin 1 700 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli noin 600 miljoonaa euroa. www.destia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Destia Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye