Yli 4 000 viime hetken kesätyöpaikkaa tarjolla – etenkin näillä aloilla riittää töitä

Suomen suurimmalla työnhakupalvelulla Duunitorilla on haettu tänäkin vuonna poikkeuksellisen paljon kesätyöntekijöitä. Yhä useampi nuori saa siis mahdollisuuden päästä kesätöihin.
Kesätyönhakukausi näyttää pidentyneen jo kolmatta kertaa: Paikkoja tulee aiempaa runsaammin auki jo ennen joulua. Samaan aikaan kahtena viime vuonna loppukeväästä ja vielä alkukesästäkin on ollut tarjolla yllättävän paljon viime hetken kesätöitä.
- Marras–huhtikuussa Duunitorilla julkaistiin noin 37 000 kesätyöilmoitusta, kun esimerkiksi vuonna 2021 niitä oli samalla jaksolla 22 000.
- Koko tähänastisella kesätyönhakukaudella kesätyöilmoituksia on julkaistu 8 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, joka oli ennätysvuosi.
- Huhti–toukokuussa huima tahti on hidastunut, ja kesätyöilmoituksia on ollut avoinna hieman viime vuotta vähemmän.
- Huhtikuussa Duunitori.fissä julkaistiin yli 6 000 uutta kesätyöpaikkailmoitusta, kun viime vuonna vastaava luku oli noin 7 000, vuonna 2021 noin 5 000 ja ennen koronakriisiä vuonna 2019 noin 4 000.
- Tällä hetkellä Duunitorilla on yli 4 000 kesätyöilmoitusta. Duunitorin kesätyösivulta näet reaaliaikaisen tilanteen ja avoimet paikat.
- Avoimia kesätyöpaikkoja on enemmän kuin ilmoituksia, sillä yhdellä työpaikkailmoituksella voidaan hakea kymmeniä, satoja tai joskus jopa tuhansia kesätyöntekijöitä.
"Vieläkään ei ole siis liian myöhäistä napata kesätyöpaikka. Parhaat lähtökohdat ovat tietysti niillä, jotka aloittavat hakemisen mahdollisimman aikaisin. Mutta jos ei ole vielä tärpännyt tai on herännyt kesätyönhakuun myöhään, kannattaa ryhtyä toimeen heti ja voi hyvinkin tärpätä. Viime hetken hakijalla on luonnollisesti vähemmän valinnanvaraa, mutta paikkoja löytyy edelleen ympäri Suomen ja monenlaisilta aloilta", sanoo Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Näillä aloilla on eniten työpaikkoja kesälle 2023
Näillä aloilla julkaistiin eniten kesätyöilmoituksia marras–huhtikuussa (ilmoitusten määrä suluissa):
- Ravintola- ja matkailuala (5 200)
- Myynti- ja kaupan ala (4 300)
- Sosiaali- ja hoiva-ala (3 600)
- Teollisuus ja teknologia (2 800)
- Rakennusala (2 600)
- Terveydenhuoltoala (2 100)
- Julkinen sektori ja järjestöt (1 800)
- Kuljetus, logistiikka ja liikenne (1 800)
- Asennus, huolto ja kunnossapito (900)
- Hallinto ja yleiset toimistotyöt (700)
Osa ilmoituksista kuuluu useaan kategoriaan: esimerkiksi julkisen sektorin paikoissa on paljon sosiaali- ja terveydenhuollon töitä.
- Eniten kesätyötarjontaa on perinteiseen tapaan ravintola-alalla ja kaupan alalla. Nämä alat myös kiinnostavat Duunitorin kesätyökyselyn mukaan eniten hakijoita.
- Myynnin ja kaupan alan kesätyöilmoitukset keräävät selvästi eniten lukukertoja.
- Eniten viime vuodesta ovat kasvaneet teollisuuden ja teknologian (+ 27 %), rakennusalan (+ 18 %) sekä sosiaali- ja hoiva-alan (+ 16 %) kesätyöpaikkojen määrä.
"Asiakaspalvelun, kaupan alan ja ravintola-alan tehtävät houkuttelevat nuoria, koska nämä alat työllistävät runsaasti kesätyöntekijöitä ja alan suuret ja halutuimmat työllistäjät ovat usein nuorille tuttuja brändejä myös kuluttajina. Näiden alojen työpaikat ovat tyypillisesti matalan kynnyksen paikkoja, jotka eivät edellytä koulutusta tai pitkää työkokemusta alalta. Suosittuja kesätyöpaikkoja ovat esimerkiksi kahvilat ja erilaiset kaupat", Salonen kertoo.
Onko kesätyöntekijöistä pulaa? Kyllä ja ei!
"Työvoimapula näkyy selvästi kesätyöpaikkojen määrissä. Esimerkiksi ravintola-ala sekä sosiaali- ja terveysalat ovat jo vuosia korostuneet kesätyötarjonnassa. Kun työvoimasta on muutenkin pulaa, niin on myös kesäsijaisista. Moni työnantaja voi myös saada hyvästä kesätyöntekijästä pitkäaikaisemman tekijän jatkossakin, joko heti syksyllä, opintojen ohessa tai valmistumisen jälkeen."
Yleisesti ottaen kesätyönhakijoita on kuitenkin merkittävästi enemmän kuin avoimia paikkoja. Esimerkiksi Duunitorin kesätyöilmoitukset ja -sisällöt keräsivät viime kesätyönhakukaudella yli kymmenen miljoonaa lukukertaa.
"Tilanne vaihtelee kuitenkin valtavasti tehtävän, työnantajan, toimialan ja alueen mukaan. Yleisesti ottaen nuoret kerääntyvät suuriin kaupunkeihin, joten pienemmillä paikkakunnilla on usein vaikeampaa löytää tekijöitä. Lisäksi osa kesätöistä, kuten monet sote- tai it-alan tehtävät, edellyttää kokemusta, osaamista ja koulutusta, mikä vaikeuttaa sopivien tekijöiden löytämistä", Salonen sanoo.
"Moni työnantaja turvautuu nykyään aktiiviseen rekrytointimarkkinointiin ja työnantajakuvan kehittämiseen myös kesätyömarkkinalla. Esimerkiksi työpaikkojen markkinointi TikTokissa on kasvanut räjähdysmäisesti ja ruokakaupoissa kuulee kuulutuksia, joissa houkutellaan kesätyöntekijöitä. Pelkkä työpaikkailmoituksen julkaisu ei siis yleensä riitä."
Mitä nuorempi ja kokemattomampi on, sitä vaikeampi on päästä kesätöihin. Vähiten tarjontaa on alle 18-vuotiaille. Esimerkiksi Duunitorin tämän hetken yli 4 000 kesätyöilmoituksesta vain alle 40 soveltuu alaikäisille. Katso kaikki alaikäisten avoimet paikat täältä.
Vielä ei ole liian myöhäistä – 9 vinkkiä hakijalle
Eikö kesätyötä ole vielä löytynyt? Aino Salonen vinkkaa, mikä auttaa:
- Katsele ja hae paikkoja mahdollisimman avoimin mielin ja aktiivisesti. Työkokemus on hyödyllistä ja auttaa työllistymään jatkossa, vaikka kyseessä ei olisi unelmiesi kesätyöpaikka.
- Työnhakupalveluista löydät kätevästi avoimet kesätyöpaikat yhdestä paikasta. Niiden ohella kannattaa muistaa myös piilotyöpaikat. Ole siis suoraan yhteydessä työnantajiin, lähetä avoimia hakemuksia, seuraa työnantajien somekanavia ja kerro esimerkiksi somessa ja tutuille, että etsit kesätöitä.
- Mieti, millaisia kesätyön kannalta oleellisia taitoja ja vahvuuksia sinulla on ja tuo niitä esille. Missä olet hyvä? Mistä innostut? Mitä haluat oppia? Mistä olet saanut kehuja? Miten sinut hyvin tuntevat kuvailevat sinua?
- Lue työpaikkailmoitus huolella ja tallenna sen teksti itsellesi, jos haet paikkaa. Se kertoo, mitä työnantaja arvostaa. Korosta tällaista osaamista ja ominaisuuksia hakemuksessasi ja CV:ssäsi.
- Räätälöi aina työhakemus, CV ja työnhakulomakkeen vastaukset kyseisen tehtävän ja työnantajan mukaan. Älä siis kopioi samaa hakemusta joka paikkaan.
- Räätälöinnissä ja työhaastatteluun valmistautumisessa auttaa huolellinen tutustuminen työnantajaan. Googlaa työnantajaa sekä lue sen verkkosivuja ja sosiaalisen median kanavia.
- Valmistaudu työhaastatteluun kertaamalla työpaikkailmoituksen ja työnantajan tietoja sekä miettimällä vastauksia yleisimpiin työhaastattelukysymyksiin.
- Motivaatio on Duunitorin rekrytointitutkimusten mukaan tärkein tekijä rekrytointipäätöksessä. Tuo siis esille innostustasi juuri kyseistä työtä kohtaan. Se kompensoi kokemuksen puutetta. Käytännössä motivaatiota voi osoittaa esimerkiksi sillä, että on tutkinut työnantajaa, tehnyt hakemuksen huolella ja valmistautunut haastatteluun.
- Älä lannistu, jos ei tärppää. Harkitse itsesi työllistämistä esimerkiksi lapsia vahtimalla, ruohonleikkuulla tai ikkunanpesulla. Myös vaikkapa kielen tai muun opiskelu, harrastus tai vapaaehtoistyö voi opettaa sinulle jotakin, joka auttaa jatkossa kesätyönhaussa.
Kaipaatko lisätietoa?
Tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun tai tietoa työmarkkinoista? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 414 4245aino.salonen@duunitori.fiduunitori.fiAnna MäkeläSisältö- ja viestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358408414765anna.makela@duunitori.fiKuvat









Tietoja julkaisijasta
Toinen Linja 7
00530 Helsinki
Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitesti, palkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Työnantajat ovat varautuneet palkka-avoimuuteen yllättävän hyvin – nämä ovat suurimmat ongelmat15.4.2025 11:46:29 EEST | Tiedote
EU-direktiivi haastaa työnantajia edistämään palkka-avoimuutta. Duunitorin tuore tutkimus kertoo, miten suuret organisaatiot ovat valmistautuneet palkka-avoimuuteen ja mikä siinä on hankalinta.
Näillä työnantajilla on paras maine – suurten organisaatioiden päättäjät kertovat9.4.2025 10:09:52 EEST | Tiedote
Duunitorin tuore tutkimus kertoo, mitkä suomalaiset työnantajat ovat tehneet vaikutuksen suurten organisaatioiden päättäjiin. Asiantuntija avaa, miksi tietyt työnantajabrändit menestyvät ja mihin työnantajien pitäisi panostaa.
Työpaikkojen määrä romahti – näillä aloilla ja alueilla on eniten töitä3.4.2025 05:03:00 EEST | Tiedote
Alkuvuonna julkaistiin huomattavasti vähemmän työpaikkailmoituksia kuin viime vuonna. Lue myös, miltä työmarkkinatilanne näyttää eri aloilla ja alueilla.
Yllätyskäänne: rakennusalan työpaikkojen määrä kasvoi – näitä tekijöitä haetaan eniten26.3.2025 11:43:30 EET | Tiedote
Talouden epävakaus on heijastunut jo pitkään rakennusalan työllisyystilanteeseen. Duunitorin tuore data kertoo, että alalla on vihdoin nähtävissä piristymistä. Lue myös, millaisia tehtäviä on nyt eniten auki ja mitä rakennusalan ammattilaiset peräänkuuluttavat.
Ensi kesälle harmillisen vähän kesätöitä – hakijoilta tiukat terveiset työnantajille13.3.2025 05:02:00 EET | Tiedote
Talouden epävarmuus näkyy kesätöiden määrässä myös ensi kesänä. Lue myös, mitkä ovat yleisimmät tavat saada kesätyö ja mitä hakijat toivovat työnantajilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme