EMMA – Espoo Museum of Modern Art

KUTSU medialle: Espoon Nelli muuttaa Kalajärvelle – tilaisuus to 25.5. klo 18

11.5.2023 11:00:00 EEST | EMMA – Espoo Museum of Modern Art | Kutsu

Jaa
Kerttu Horilan espoolaisille suunnittelema pronssiveistos, Espoon Nelli on EMMAn lahja 50-vuotiaalle Espoolle. Teos julkistettiin keväällä 2022 Haukilahdessa. Veistos on suunniteltu liikutettavaksi ja sen on määrä vaihtaa maisemaa säännöllisin väliajoin, jolloin se tulee osaksi mahdollisimman monen espoolaisen arkea. Nyt Nelli muuttaa Kalajärven Saudarkrokurin puistoon, Espoon nuorisovaltuuston valitsemaan sijoituspaikkaan.
Kerttu Horila, Espoon Nelli, 2022. Haukilahti. © Ari Karttunen / EMMA
Kerttu Horila, Espoon Nelli, 2022. Haukilahti. © Ari Karttunen / EMMA

“Meillä on ollut ilo päättää Espoon Nellin uudesta sijainnista Espoon nuorisovaltuuston kesken. Julkinen taide lisää mielestämme valtavasti paikan viihtyisyyttä ja painotimme valinnassamme alueellista yhdenvertaisuutta niin, että Nelli ilahduttaisi asukkaita sellaisella alueella, jossa ei välttämättä entuudestaan ole taidehankkeita. Espoon Nelli ennen kaikkea yhdistää kaikkia espoolaisia, ja sen vieminen Pohjois-Espooseen yhdistää koko Espoota,” Espoon nuorisovaltuusto kuvailee. 

Veistoksen paikan valinta tapahtuu viestikapulaa siirtämällä. Espoon nuorisovaltuusto on saanut tehtäväkseen myös nimetä Espoon Nellin seuraavasta sijoituspaikasta päättävän tahon, joka julkistetaan tilaisuudessa. 

Tilaisuudessa puhuvat:  
Henna Paunu, EMMAn intendentti 
Aaron Komulainen, Espoon nuorisovaltuuston puheenjohtaja 
Elina Leppänen, Kalajärvi-seuran sihteeri 
 
Musiikkiesitys: 
Sakari Leppänen

Espoon Nelli on äidillinen ja ystävällinen koiran ja ihmisen yhdistelmä, jolla on koiranpentu kainalossaan. Veistos on osa Kerttu Horilan Eläimellisiä ihmisiä ja inhimillisiä eläimiä -sarjaa, jossa ihmisen ja eläimen piirteet yhdistyvät sadunomaisiksi mielikuvitushamoiksi. 

EMMAn julkisen taiteen toiminta tuo merkittävän osan EMMA-kokoelman teoksista kaikkien kaupunkilaisten saavutettaviin ympäri Espoota. Espoon Nelli on museon lahja 50-vuotiaalle Espoolle ja espoolaisille.

Saudarkrokurin puisto

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.google.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Taiteilijahaastattelu: Kerttu Horila

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kerttu Horila, Espoon Nelli, 2022. Haukilahti. © Ari Karttunen / EMMA
Kerttu Horila, Espoon Nelli, 2022. Haukilahti. © Ari Karttunen / EMMA
Lataa
Kerttu Horila, Espoon Nelli, 2022. Haukilahti. © Ari Karttunen / EMMA
Kerttu Horila, Espoon Nelli, 2022. Haukilahti. © Ari Karttunen / EMMA
Lataa
Kerttu Horila, Espoon Nelli, 2022. Haukilahti. © Ari Karttunen / EMMA
Kerttu Horila, Espoon Nelli, 2022. Haukilahti. © Ari Karttunen / EMMA
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EMMA – Espoo Museum of Modern Art
Ahertajantie 5
02100 Espoo

http://www.emmamuseum.fi

EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Espoon Tapiolassa, professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuuria edustavassa Näyttelykeskus WeeGeessä. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. Tervetuloa!

@emmamuseum

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art

Axel Straschnoy inbjuder besökarna att föreställa sig alternativa framtider på en ny utställning på EMMA14.4.2026 09:05:00 EEST | Pressmeddelande

Konstnären och filmskaparen Axel Straschnoy har skapat en ny, flerdelad installation på EMMA – Esbo moderna konstmuseum, som en del av Finlands konstakademis pris som han tilldelades år 2025. Vi tror på och vi accepterar att dessa varelser existerar förvandlar utställningslokalen till en immersiv miljö, där den marginella politiska rörelsen posadismens utopiska idéer möter vetenskapliga teorier inom rymdforskningen. Utställningen visas 15.4–9.8.2026.

Axel Straschnoy invites visitors to imagine alternative futures in a new exhibition at EMMA14.4.2026 09:05:00 EEST | Press release

As part of the Fine Arts Academy of Finland Foundation Prize 2025, artist and filmmaker Axel Straschnoy has created a new, multipart installation to EMMA – Espoo Museum of Modern Art. We believe and accept that these beings exist transforms the exhibition space into an immersive environment where utopian ideas of the marginal political movement Posadism intersect with scientific theories of space exploration. The exhibition is on view from 15 April to 9 August 2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye