Vuoden odotetuin romaani päättää Lucinda Rileyn huippusuositun Seitsemän sisarta -sarjan

Lucinda Rileyn luoma Seitsemän sisarta -kirjasarja kertoo Papa Saltin eri puolilta maailmaa adoptoimista tyttäristä, jotka ovat saaneet kasvaa ylellisessä kodissaan Atlantiksessa Genevenjärven rannalla. Kasvatti-isänsä kuoltua jokainen heistä saa vihjeen, jota seuraamalla he voivat selvittää omat sukujuurensa.
Sarjan seitsemässä ensimmäisessä kirjassa seurataan vuorollaan yhden sisaren tarinaa. Kirjojen tarinat vievät eri puolille maailmaa ja kauas historiaan. Romaanien keskiössä ovat eri aikoina eläneet vahvat, itsenäiset naiset, ja osa sarjan hahmoista perustuu todellisiin historiallisiin henkilöihin.
Seitsemän sisarta -sarjan nyt julkaistu päätösosa, Atlas, Papa Saltin tarina, paljastaa viimein arvoituksellisen Papa Saltin salaisuudet ja punoo koko sarjan tarinat yhteen.
Tähtikuvioon perustuva kirjasarja
Lucinda Riley sai inspiraation kirjasarjan kirjoittamiseen katsellessaan taivaalle tähtikirkkaana tammikuisena yönä vuonna 2013. Hän keksi ajatuksen sarjasta, joka perustuisi Plejadien eli Seulasten tähtikuvioon, jota myös Seitsemäksi sisareksi kutsutaan. Riley päätti käyttää tähtikuvioon liittyviä kreikkalaisia myyttejä pohjana kirjasarjansa henkilöille.
Sarjan aiemmat osat ovat Seitsemän sisarta, Myrskyn sisar, Varjon sisar, Helmen sisar, Kuun sisar, Auringon sisar ja Kadonnut sisar. Kuusi ensimmäistä osaa on suomentanut Hilkka Pekkanen. Seitsemännen ja nyt ilmestyvän Atlas, Papa Saltin tarina -romaanin ovat suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen.
Harry Whittaker viimeisteli päätösosan äitinsä ohjeiden mukaan
Irlantilaissyntyinen Lucinda Riley (1965–2021) oli taiturimainen tarinankertoja, jonka teoksia on käännetty jo lähes neljällekymmenelle kielelle ja myyty kymmeniä miljoonia kappaleita maailmanlaajuisesti. Seitsemän sisarta -sarjan lisäksi häneltä on suomennettu yhdeksän itsenäistä romaania. Syyskuussa 2023 suomeksi ilmestyy Valo ikkunassa.
Atlas, Papa Saltin tarina -romaanin toinen kirjoittaja, Harry Whittaker, vietti lapsuutensa läntisen Irlannin maaseudulla. Äitinsä jalanjäljissä Whittaker on luonut uraa kirjailijana, näyttelijänä ja radiojuontajana.
Lucinda Riley menehtyi syöpään kesäkuussa 2021. Muutama vuosi ennen kuolemaansa hän valtuutti poikansa Harry Whittakerin kirjoittamaan kahdeksannen osan, mikäli ei itse voisi sitä tehdä. Riley ehti kirjoittaa vain osan viimeisestä kirjasta, mutta jätti sarjan salat perinnöksi pojalleen, joka viimeisteli tarinan loppuun.
”Hänen kuolemansa jälkeen ei tullut kysymykseenkään, etten olisi pitänyt sanaani. Monet ovat kyselleet minulta tehtävän aiheuttamista paineista. Viimeisen osanhan luvataan paljastavan salaisuuksia, jotka ovat saaneet lukijat arvailemaan niiden ratkaisua jo kymmenen vuoden ajan. Olen kuitenkin aina ajatellut tätä prosessia kunnianosoituksena”, kertoo Harry Whittaker. ”Papa Saltin tarinan parissa työskenteleminen on ollut elämäni suuri haaste ja etuoikeus. Se on Lucinda Rileyn läksiäislahja, ja olen iloinen, että saan antaa sen.”
Bazar Kustannus on kutsunut kirjailija Harry Whittakerin Suomeen ja vierailun suunnitellaan toteutuvan lokakuussa 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minttu NikkiläViestintäpäällikkö
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Bazar – Parasta lukemista
Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 70 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus
Miten lopettaa muiden myötäily? Uutuuskirja esittelee rohkeasti rehellisen vuorovaikutuksen mallin21.9.2023 09:21:39 EEST | Tiedote
Reija Könösen ja Sanna Laakkion tietokirja Rohkeasti rehellinen (Bazar) esittelee mallin, jonka avulla voit opetella viestimään itsestäsi rohkeasti ja läsnäolevasti. Hidasta elämää -kirjaperheeseen kuuluva teos on saatavilla painettuna, e- ja äänikirjana.
Kerttu Kotakorven uutuuskirja tarjoaa kuvitetun luontoretken suosikkimeteorologin seurassa15.9.2023 09:53:37 EEST | Tiedote
Minun luontoni (Bazar) on Kerttu Kotakorven kirjallinen luontoretki, jossa hän yhdistää luontokuviaan ja omia kokemuksiaan viimeisimpään tietoon siitä, kuinka luontomme on suurten muutosten keskellä.
Uutuuskirja Pohjois-Korean prinsessa on ainutlaatuinen henkilökuva diktaattori Kim Jong Unin vaikutusvaltaisesta sisaresta29.8.2023 10:44:56 EEST | Tiedote
Professori Sung-Yoon Lee esittelee kirjassaan Pohjois-Korean prinsessa (Bazar) nuoren ja häikäilemättömän naisen, joka johtaa veljensä kanssa Pohjois-Koreaa rautaisella kädellä ja joka on maan seuraava hallitsija. Teos tarjoaa syvällisen näkökulman diktatuurin poliittiseen maailmaan, salaisuuksiin ja valtataisteluihin.
Nukutko sinäkin huonosti? Uutuuskirja tarjoaa vertaistukea ja apua kaikille, jotka kärsivät unettomuudesta23.8.2023 12:40:00 EEST | Tiedote
Journalisti ja tietokirjailija Miranda Levyn juuri ilmestynyt Unettomuuspäiväkirja (Bazar) kertoo omakohtaisiin kokemuksiin ja tutkimustietoon pohjautuen, kuinka unettomuus voi suistaa elämän raiteiltaan ja miten nukkumisen taidon voi oppia uudelleen.
Kotimainen lastenkirjauutuus kertoo, miten herkkyys on voimavara17.8.2023 13:51:19 EEST | Tiedote
Johanna Elomaan lastenkirja Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit (Bazar) on valloittava satu siitä, miten jokainen voi löytää oman supervoimansa. 6–9-vuotiaille suunnatun tarinan avulla voi käsitellä herkkyyden vahvuuksia sekä haasteita, ihmisten erilaisuutta, erityispiirteitä ja asioita, jotka ovat lapsen mielestä pelottavia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme