Planetaariset laaksot ja muut Björn Weckströmin ikoniset korut saatavilla jatkossa myös kierrätettyinä ja huollettuina Kalevala Pidetty -koruina
11.5.2023 12:00:00 EEST | Kalevala Koru Oy | Tiedote

Kalevala Koru on edelläkävijä vastuullisuudessa ja korujen kierrätyksessä sekä huollossa. ”Olemme kierrättäneet Kalevala Pidetty -palvelun kautta jo yli 3000 Kalevala-korua. Alkuvuonna omien kanaviemme myynnistä 13 % tuli jo second hand -koruista. Tavoitteenamme onkin, että vuonna 2025 omien kanaviemme myynnistä 25 % tulee käytetyistä ja tehdashuolletuista koruista. Olemme saaneet asiakkailtamme paljon kyselyjä käytettyjen Lapponia-korujen myyntimahdollisuudesta, ja nyt on oikea aika laajentaa Kalevala Pidetty -palvelua”, kertoo Kalevala Korun toimitusjohtaja Kirsi Paakkari.
Lapponian tunnetuin korutaiteilija Björn Weckström suhtautuu innostuneesti käytettyjen Lapponia-korujen kierrätykseen: ”Suunnittelemani korut ovat pienoisveistoksia. Kun korun takana on ihminen – se tekee korusta ainutlaatuisen. Korujen kierrättäminen ja ammattitaitoisten kultaseppien niille tekemä huolto antaa koruille uuden elämän. Olen iloinen, että vanhat designkorut tulevat takaisin uusien kuluttajien ulottuville taidokkaasti huollettuina”.
Pidetty-malliston laajentuessa ikonisiin koruihin, kuten esimerkiksi Planetaarisiin laaksoihin ja Avaruusomenaan, Kalevala Koru nostaa esille suomalaisen korumuotoilun ajattomuuden ja sen arvon. Kalevala Korun kultasepät huoltavat vuosikymmenien ammattitaidollaan yrityksen omassa huoltopalvelussa Helsingissä korut uudenveroisiksi. Jalometallien ja muotoilun arvo säilyy koruja huollettaessa – käsityö ja laatu kulkevat korun mukana.
”Kalevala Pidetty on saanut loistavan vastaanoton kuluttajilta. Korut on tehty käytettäviksi ja ihmiset tarvitsevat ympärilleen varsinkin tällaisena aikana myös kauneutta – ennen kaikkea kestävää kauneutta. Kiertotaloudesta on tullut olennainen osa liiketoimintaamme ja Kalevala Pidetty on sen konkreettinen ilmentymä. Kierrätetyt Pidetty-korut ovat löytäneet tiensä myös lahjoiksi”, kertoo Kirsi Paakkari.
Kalevala Pidetty -mallisto laajenee 11.5. alkaen hopeisiin ja pronssisiin Lapponia-brändin alla valmistettuihin käytettyihin designkoruihin. Korut vaihdetaan lahjakorttiin ja korut voi lähettää Kalevala Korulle postin kautta tai ne voi tuoda Kalevala-myymälöihin Helsingissä. Käytetyt ja huolletut designkorut tulevat myyntiin osana Kalevala Pidetty -mallistoa Helsinki-päivänä 12.6. Pidetty-mallisto löytyy sekä Kalevala-myymälöistä että -verkkokaupasta.
Kalevala Pidetty
- Käytettyjä Kalevala- ja Lapponia-malliston hopeisia ja pronssisia koruja eri vuosikymmeniltä.
- Uutta! Käytettyjen Lapponia-korujen sisäänosto alkaa 11.5. ja myynti 12.6. Kalevala Pidetty -mallistossa.
- Kalevala Pidetty -second hand -korut puhdistetaan ja huolletaan tehtaalla ennen myyntiin laittamista.
- Kalevala Pidetty-korut myydään rasioituna, jossa mukana on korun tiedot sisältävä tuotelappu.
- Kalevala Pidetty -mallisto on noussut nopeasti myös myynnillisesti merkittäväksi.
- Kalevala Pidetty -korut ovat myynnissä Kalevala-myymälöissä sekä Kalevala-verkkokaupassa kalevala.fi/pidetty.
Lisää Kalevala Pidetty -palvelusta https://www.kalevala.fi/pages/pidetty .
Ajankohtaiset tiedotteet https://www.kalevala.fi/blogs/blogi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi Paakkari, toimitusjohtaja
p. 050 382 2025, kirsi.paakkari@kalevala.fi
Lea Aarinen-Koski, kaupallinen johtaja
p. 0400 847 816, lea.aarinen@kalevala.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Naisten perustama, joulukuussa 85 vuotta täyttävä Kalevala Koru on jo vuosikymmenten ajan ollut Suomen rakastetuin Koru. Kotimaisena käsityönä valmistetut Kalevala-korut edustavat ajatonta ja rohkeaa muotoilua ja juhlistavat jokaisessa meissä asuvaa kauneutta ja voimaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kalevala Koru Oy
Eleanor Rooseveltista räppäri Ibeen – 90-vuotisjuhlavuoden aloittavan Kalevala Korun muotoilu, mystiikka ja arvot kantavat vuosisadasta toiseen2.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kalevala Koru syntyi vuonna 1937 rohkeiden naisten visiosta. Vuonna 1939 Kalevala Korun perustaja Elsa Heporauta marssi USA:n presidentin puolison Eleanor Rooseveltin puheille tavoitteenaan viedä Suomen naiset, muotoilu ja kulttuurihistoria maailmankartalle. Syyskuussa 90-vuotisjuhlavuotensa aloittava Kalevala Koru loistaa edelleen perustajansa sinnikkyyden, arvomaailman, kansainvälisyyden ja muotoiluymmärryksen jalanjäljissä. Tänä päivänä Kalevala-koruja kantavat niin suomalaiset eturivin räppärit kuin japanilaiset muotoilun ystävätkin.
Kalevala Jewelry turns 90 — what comes next from an extraordinary history?2.9.2026 10:00:00 EEST | Press release
Kalevala Jewelry is a Finnish design house born from the vision of bold women 90 years ago. Timeless design and Finnish craftsmanship since 1937.
Marimekon kukkakuosit muotoutuvat koruiksi Kalevala x Marimekko Garden -yhteistyömallistossa3.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Keväällä 2026 julkaistava Kalevala x Marimekko Garden -yhteistyömallisto tuo Marimekon uudet kukkakuosit osaksi Kalevala-koruja. Uusi keräiltävä hopeakorusarja pohjautuu viiden taiteilijan kukkakuvioihin. Uusi korusarja valmistetaan suomalaisena käsityönä Kalevala Korun tehtaalla Helsingissä.
Kalevala Jewelry and Marimekko to Launch the Garden Collaboration Collection in Spring 20263.3.2026 10:00:00 EET | Press release
The new jewelry collection is handcrafted at Kalevala Jewelry’s factory in Helsinki, Finland. Launching in spring 2026, the Kalevala x Marimekko Garden collaboration collection brings Marimekko’s new floral prints into Kalevala designs. The new collectible silver jewelry series is based on floral artworks by five designers.
Suosittu Kalevala x Marimekko -yhteistyömallisto laajenee – esittelyssä uusi minikoko hopeasta, kullasta ja pronssista12.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Marimekon ja Kalevala Korun rajoitetun ajan saatavilla oleva yhteistyömallisto laajenee uusilla Maija Isolan Unikko-kuviota tulkitsevilla korumalleilla 1. lokakuuta 2025. Yhteistyömalliston uutuuksia ovat minikokoiset korvakorut sekä riipus hopeasta, pronssista ja kullasta. Lisäksi mallistossa nähdään pieni riipus, korvakorut ja ear cuff pronssisena. Kaikki korut valmistetaan suomalaisena käsityönä Kalevala Korun tehtaalla Helsingissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

