Taitajasta apua oman koulutuspolun suunnittelemiseen
11.5.2023 08:37:15 EEST | Skills Finland ry | Tiedote

Taitaja-tapahtuma on koonnut Tapiolan urheilupuistoon kahden päivän aikana kymmeniä tuhansia vierailijoita. Joukossa on paljon opintojaan suunnittelevia yläkoululaisia. Tapahtuman avulla pyritään kasvattamaan ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa, jotta suomalainen työelämä saisi käyttöönsä osaavia työntekijöitä.
Skills Finlandin toiminnanjohtaja Maria Ekroth kertoo, että selvitysten mukaan opiskelijat itse ovat tyytyväisiä ammatilliseen koulutukseen, mutta koulutuksen vetovoima ei yllä samalle tasolle. Syyksi tähän Ekroth kertoo ennen kaikkea sen, että monella on väärä mielikuva ammatillisesta koulutuksesta ja ammattialoista.
– Esimerkiksi moni työ, joka aiemmin vaati fyysistä voimaa, on teknologian kehityksen myötä muuttunut kevyeksi. Mielikuvat voivat siis olla vanhentuneitakin. – Taitajan avulla haluamme saada mielikuvan ammatillisesta koulutuksesta vastaamaan opiskelijoiden hyviä kokemuksia. Ajatuksena on, että tätä kautta ihmiset löytäisivät paremmin ammatillisen koulutuksen pariin.
Perho Liiketalousopisto lähettää Taitajaan kilpailijoita kaikilta koulutusaloiltaan. Rehtori, toimitusjohtaja Juha Ojajärvi on huomannut, että Taitaja-kilpailussa menestyneet osaajat kiinnostavat yrityksiä. – Työnantajat arvostavat sitä, että CV:ssä on merkintä Taitajaan osallistumisesta, hän kertoo. Yritykset tekevät rekrytointia myös paikan päällä tapahtumassa tarjoamalla kilpailussa menestyneille nuorille työpaikkoja.
– Olisi arvokasta, että jokainen peruskoulunsa päättävä ikäluokka pääsisi tutustumaan ammatillisen koulutuksen aloihin näin valtavan konkreettisella tavalla, Juha Ojajärvi sanoo.
Tänä vuonna Perho Liiketalousopistosta Taitajaan osallistui ammatillisen koulutuksen opiskelijoita paitsi kilpailijoina myös tapahtuman vierailijoina. – Toivomme, että tapahtumassa vieraileminen sytyttää innon hakea seuraavana vuonna kilpailemaan, Ojajärvi sanoo.
Taitaja2023 Espoo -tapahtuma päättyy tänään torstaina palkintojenjakoon ja päättäjäisiin Tapiolan urheiluhallissa klo 14.45–16.30. Media on tervetullut seuraamaan tapahtumaa. Päättäjäislähetys on katsottavissa myös TaitajaTV:ssä YouTubessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Korhonen
yhteiskuntasuhdejohtaja, Omnia
Paivi.Korhonen@omnia.fi
Puh. 040 126 7599
Katja Katajamäki
viestintäpäällikkö, Skills Finland
katja.katajamaki@skillsfinland.fi
puh. 040 732 0691
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Simonkatu 12 B 24, 5. krs.
00100 HELSINKI
040 7320691, viestinta@skillsfinland.fihttp://www.skillsfinland.fi/
Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma Taitaja2023 Espoo
Ammattitaidon SM-finaalissa kilpailee noin 350 opiskelijaa eri ammattialoilta. Lajeja on 47, ja niistä viisi on erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille tarkoitettuja TaitajaPLUS-lajeja. Finalistit karsittiin 1646 semifinalistin joukosta. Kilpailulajien lisäksi ammattinäytöksissä nähdään ajankohtaisia teemoja: drone-lennätys, tulevaisuuden ruokateknologia ja seinämaalaus (muraali).
Taitaja2023-tapahtuman yhteydessä kilpaillaan lisäksi yläkoululaisten Taitaja9-kilpailu, jonka karsintoihin osallistui lähes 12 000 yläkoululaista. Loppukilpailuun osallistuu 36 kolmen hengen joukkuetta.
Tapahtuman päävastuullinen järjestäjä on Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Yhteistyökumppanina TaitajaPLUS-lajien järjestämisessä toimii Ammattiopisto Live. Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry.
Taitaja2023 on kaikille avoin maksuton tilaisuus tutustua suomalaiseen huippuammattiosaamiseen. Tapahtuman keskeiset teemat ovat kestävä tulevaisuus, kansainvälisyys ja monikulttuurisuus sekä ammattiosaamisen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa.
Espoon kilpailuihin lähdetään osaamisella ja ammattiylpeydellä – tapahtuman virallinen slogan ja hashtag on #OlePro.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry
Seitsemän nuorta, seitsemän erilaista polkua ammattiin – Amispäiväkirjat alkaa 4.10.202622.9.2026 07:20:00 EEST | Tiedote
Millaista on opiskella ammattiin, josta moni tietää vain vähän? Mistä kipinä omalle alalle on syntynyt? Millaisin odotuksin nuoret suuntaavat työelämään? Kahdeksanosainen Nelosen kanavilla 4.10. alkava televisiosarja Amispäiväkirjat tarjoaa ainutlaatuisia kurkistuksia mitä erilaisimpiin ammatteihin opiskelevien nuorten elämään.
Finlands yrkeslandslag tävlar i världstoppen18.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Yrkeslandslaget deltar i yrkestävlingen WorldSkills Shanghai 2026, som arrangeras i Kina den 22–27 september. Tävlingen har en betydande roll i att främja internationell yrkesskicklighet på högsta nivå.
Suomen ammattitaitomaajoukkue kilpailee maailman huipulla18.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Ammattitaitomaajoukkue osallistuu 22.–27.9. Kiinassa järjestettävään WorldSkills Shanghai 2026 -ammattitaitokilpailuun. Kilpailulla on merkittävä rooli kansainvälisen ammatillisen huippuosaamisen edistäjänä.
Signmarkin kisabiisi innostaa juhlistamaan osaamista ja yhdessä tekemistä27.8.2026 16:26:09 EEST | Tiedote
Skills Games 2027 -ammattitaitotapahtuma kokoaa ensi toukokuussa maailman ja Suomen huippuosaajat Helsinkiin kisaamaan osaamisesta eri ammateissa. Signmark esittää tapahtuman yhteisen kisabiisin.
Framtidens proffs belönades i Tusby i Mellersta Nyland21.5.2026 16:48:39 EEST | Pressmeddelande
De finländska mästerskapsmedaljerna i yrkesskicklighet för unga har i dag delats ut i Tusby. Till hela tävlingens bästa, Mästarnas Mästare, utsågs Elina Lohi som tävlade i gren Rengöringsservice.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme