Hämeen ELY-keskus

Hämeen ELY-keskus tukee vesistöhankkeita yli miljoonalla eurolla

Jaa
Hämeen ELY-keskus on myöntänyt yli 1,2 miljoona euroa avustusta vesien- ja merenhoidon toteutusta ja tulvariskien hallintaa palveleviin hankkeisiin Kanta- ja Päijät-Hämeessä.
Suolijärvi. Kuva: Heini-Marja Hulkko
Suolijärvi. Kuva: Heini-Marja Hulkko

Avustusten pääpaino on vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanoa edistävissä pintavesien kunnostushankkeissa. Avustuksia myönnettiin ensisijaisesti hyvää huonommassa tilassa olevien vesien tilan parantamiseen. Avustuksilla edistetään myös Vantaanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman mukaisten toimenpiteiden toteutumista sekä pohjavesien suojelusuunnitelmien laatimista.

Kanta-Hämeessä avustusta myönnettiin 11 hankkeelle yhteensä noin 654 000 euroa ja Päijät-Hämeessä viidelle hankkeelle yhteensä noin 582 000 euroa. Hankkeilla vaikutetaan yli 20 järven ja joen tilan paranemiseen ja viiden hyvässä ekologisessa tilassa olevan vesistön tilan säilymiseen. Lisäksi pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat päivitetään kuuden kunnan alueella sekä Riihimäen keskusta-alueella parannetaan tulvariskien hallintaa.

Kanta-Hämeessä avustetut hankkeet ja tuen saajat:

  • Vesineuvos I, Vanajavesisäätiö sr
  • Sätkin – Hämeen järvien vesikasvillisuuden ominaispiirteet ja muutokset 30 vuoden aikana, Vanajavesisäätiö sr
  • Loppijärven tehostettu hoitokalastus (Loppi), Loppijärven Ystävät ry
  • Teuronjärven vesikasvillisuuden niitto 2023 (Hämeenlinna), Teuronjärven suojeluyhdistys ry
  • Joutjärven tilaa koskevien vesinäytteiden otto ja sähkökäyttöisen kaislaleikkurin hankinta (Janakkala), Joutjärven suojeluyhdistys ry
  • Leipijärven kunnostussuunnittelu (Janakkala), Leipijärven suojeluyhdistys ry
  • Äimäjärven niitto 2023 (Hämeenlinna), Äimäjärven suojeluyhdistys ry
  • Suolijärven Pohjoistenlahden niitto (Hämeenlinna), Pohjoisten-Lakkolan osakaskunta
  • Paalijärven ja Vähäjärven kunnostussuunnitelma (Riihimäki), Paalijärven ja Vähäjärven suojeluyhdistys ry
  • Hausjärven kunnan pohjavesialueiden suojelusuunnitelma (Hausjärvi), Hausjärven kunta
  • Vantaanjoen putkirumpujen muuttaminen putkisilloiksi (Riihimäki), Riihimäen kaupunki

Päijät-Hämeessä avustetut hankkeet ja tuen saajat:

  • Vaikuttavuutta vesienhoidon toimenpiteisiin, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sr
  • Hahmajärven padon kunnostussuunnittelu (Hollola), Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sr
  • Luontopohjaiset ratkaisut asuinalueen hulevesien hallinnan ratkaisuna – Case Sorvanen (Hollola), Hollolan kunta
  • Lahden pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivittäminen (Lahti), Lahden kaupunki
  • Heinolan, Hartolan, Sysmän ja Iitin pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivittäminen (Heinola), Heinolan kaupunki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Hydrobiologi Heini-Marja Hulkko, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 183, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi


Tiedotus:


Kirsi Elomaa, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 037

Kuvat

Suolijärvi. Kuva: Heini-Marja Hulkko
Suolijärvi. Kuva: Heini-Marja Hulkko
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen ELY-keskus
Hämeen ELY-keskus
Kirkkokatu 12
15140 Lahti

0295 025 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-hame

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye