Amispäiväkirjoista tuttu Viljami on Taitajien Taitaja

Taitajien Taitajaksi valitaan vuosittain kultamitalisti, joka on kilpailun aikana osoittanut olevansa ylpeä omasta osaamisestaan ja ammatistaan. Valittu henkilö toimii Taitaja-kilpailujen ja ammatillisen koulutuksen edustajana aina seuraavan vuoden Taitaja-kilpailuihin saakka. Viljami Turve edustaa siis Taitaja-kilpailuja ja ammatillista koulutusta Taitaja2024 Kuopio -tapahtumaan saakka. On jo perinne, että Taitajien Taitaja palkitaan autolla. Turve saakin vuodeksi käyttöönsä täyssähköisen C40-mallin Volvon.
– Tuntuu hurjalta olla esikuva, mutta se on myös tosi hieno juttu, voittaja kertoo. Hänestä on hienoa, että saa kannustaa muita nuoria ammatilliseen koulutukseen.
Lukiosta ammatillisiin opintoihin
Turve ehti opiskella kaksi vuotta lukiossa ennen kuin päätti suunnata ammatilliseen koulutukseen. – Olen tykännyt amiksessa siitä, että opinnoissa saa keskittyä kunnolla yhteen asiaan. Siinä mielessä opetus on tosi erilaista kuin lukiossa, missä opiskellaan useampia aineita. Amiksessa saa paljon oppia juuri siitä mitä tykkää tehdä, hän kertoo.
Putkiasennuksesta hän kiinnostui, koska työ vaikutti mukavan tekniseltä, ja koska putkiasennusta saa tehdä käsillään ilman, että välissä on esimerkiksi tietokonetta. Turve arvostaa ammatissa myös sitä, että oman työn tulokset ovat heti nähtävillä. – Voi katsoa työnsä jälkeä ja todeta, että tämä on minun tekemä, hän kuvailee.
Turve kuvailee Taitaja-finaaliviikkoa mukavaksi kokemukseksi, mutta myös rankaksi.
– Työpäivät olivat pitkiä, mutta samalla piti pysyä koko ajan tarkkana, tehdä hommat ihan viimeisen päälle. Omanlaisensa paine tuli myös siitä, että paikalla oli niin paljon porukkaa ja hälinää, hän kertoo. – Mutta kyllä se oli sen arvoista!
Mukana TV-sarjassa
Tuoretta Taitajien Taitajaa pääsee seuraamaan myös TV:n välityksellä, sillä Turve on mukana Nelosen kanavilla touko–heinäkuussa näytettävässä Amispäiväkirjat-sarjassa, jossa seurataan seitsemän ammatillisessa koulutuksessa opiskelevan nuoren elämää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja Katajamäki
viestintäpäällikkö, Skills Finland
katja.katajamaki@skillsfinland.fi
puh. 040 732 0691
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Simonkatu 12 B 24, 5. krs.
00100 HELSINKI
040 7320691, viestinta@skillsfinland.fihttp://www.skillsfinland.fi/
Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma Taitaja2023 Espoo
Ammattitaidon SM-finaalissa kilpailee noin 350 opiskelijaa eri ammattialoilta. Lajeja on 47, ja niistä viisi on erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille tarkoitettuja TaitajaPLUS-lajeja. Finalistit karsittiin 1646 semifinalistin joukosta. Kilpailulajien lisäksi ammattinäytöksissä nähdään ajankohtaisia teemoja: drone-lennätys, tulevaisuuden ruokateknologia ja seinämaalaus (muraali).
Taitaja2023-tapahtuman yhteydessä kilpaillaan lisäksi yläkoululaisten Taitaja9-kilpailu, jonka karsintoihin osallistui lähes 12 000 yläkoululaista. Loppukilpailuun osallistuu 36 kolmen hengen joukkuetta.
Tapahtuman päävastuullinen järjestäjä on Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Yhteistyökumppanina TaitajaPLUS-lajien järjestämisessä toimii Ammattiopisto Live. Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry.
Taitaja2023 on kaikille avoin maksuton tilaisuus tutustua suomalaiseen huippuammattiosaamiseen. Tapahtuman keskeiset teemat ovat kestävä tulevaisuus, kansainvälisyys ja monikulttuurisuus sekä ammattiosaamisen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa.
Espoon kilpailuihin lähdetään osaamisella ja ammattiylpeydellä – tapahtuman virallinen slogan ja hashtag on #OlePro.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry
Kutsu medialle: Opetusministeri Henriksson tapaa voitokkaan Suomen ammattitaitomaajoukkueen2.10.2023 08:05:43 EEST | Kutsu
Suomen ammattitaitomaajoukkue saavutti syyskuun alussa järjestetyssä nuorten ammattitaidon EM-kilpailussa EuroSkillsissä kuusi mitalia. Joukkueen palkitsemistilaisuus järjestetään Pörssitalolla perjantaina 6.10.
Suomi mitalisijoille kuudessa lajissa ammattitaidon EM-kilpailussa9.9.2023 22:43:15 EEST | Tiedote
Suomen joukkueen mitalisaalis tänään päättyneessä ammattitaidon euroopanmestaruuskilpailussa EuroSkillsissä oli upea: yksi kulta, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Lisäksi yhdeksässä lajissa suomalaiset palkittiin keskitasoa paremmasta suorituksesta.
Suomen parhaat osaajat aloittivat urakkansa EM-kilpailussa – mukana ammattilaisia puusepästä hiusmuotoilijaan6.9.2023 08:27:04 EEST | Tiedote
Suomen ammattitaitomaajoukkueen 25 kilpailijaa aloittaa kisan muita eurooppalaisia ammattiosaajia vastaan tänään Puolan Gdanskissa. Kilpailun tulokset selviävät lauantaina.
Kutsu medialle: Tervetuloa Suomen ammattitaitomaajoukkueen lähettämistilaisuuteen22.8.2023 16:27:03 EEST | Kutsu
EuroSkills 2023 -kilpailuun osallistuu 25 oman alansa nuorta huippuammattilaista. Heidät voi tavata perjantaina 25.8. järjestettävässä lähettämistilaisuudessa Opetushallituksessa.
Viljami som är känd från Amispäiväkirjat är Mästarnas Mästare12.5.2023 16:55:16 EEST | Tiedote
Till ambassadör för Mästare-tävlingarna och för yrkesutbildningen valdes guldmedaljören i rörläggning Viljami Turve, som studerar vid Tampereen seudun ammattiopisto Tredu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme