Ponsse uudistaa maailmanlaajuisen toiminnanohjausratkaisunsa
15.5.2023 08:00:00 EEST | Fellowmind | Tiedote

Uusi toiminnanohjausratkaisu on otettu jo onnistuneesti käyttöön Ponssen Ruotsin ja Norjan tytäryhtiöissä. Käyttökokemukseen kiinnitettiin erityistä huomiota, ja kaikkia toimintoja voi käyttää mistä päin maailmaa tahansa ja millä laitteella tahansa.
”Uudella ratkaisulla olemme sujuvoittaneet asiakaspalvelua Ruotsissa ja Norjassa sekä tehostaneet ja helpottaneet ponsselaisten päivittäistä työtä. Uusi ratkaisu mahdollistaa jatkuvan kehittämisen ja saamme paremman läpinäkyvyyden koko Ponssen toimintaan, jotta voimme palvella asiakkaita tulevaisuudessa entistä paremmin,” kertoo Ponssen Chief Digital Officer Miika Soininen.
Toiminnanohjausratkaisua hyödynnetään esimerkiksi materiaalin- ja varastonhallinnassa, hankinnoissa, myynnissä, toimituksissa, kenttätyön ohjauksessa ja huollossa, laskutuksessa sekä taloushallinnossa ja -raportoinnissa. Järjestelmän avulla hallinnoidaan myös jälleenmyynnin prosesseja, kuten varaosamyyntiä ja huoltoa.
Yhdellä alustalla johdetaan koko elinkaarta
Perusteellisen valintatyön lopputuloksena Ponsse valitsi ratkaisuksi Microsoftin Dynamics 365 -järjestelmän, jota täydentää ajoneuvojen ja raskaiden työkoneiden valmistus- ja jakeluteollisuudelle suunnattu Annata 365 -järjestelmä. Ratkaisun Ponsselle toimittaa Fellowmind, jolla on vankka kokemus valmistavan teollisuuden toiminnanohjausratkaisuista.
Dynamics 365 Finance and Operations -ratkaisulla Ponsse johtaa koko tuotannon sekä tuotteiden ja palveluiden elinkaarta yhdellä yhtenäisellä digitaalisella alustalla. Dynamics 365 -ympäristöön perustuva Annata 365 -toimialaratkaisu puolestaan mahdollistaa Ponsselle jäsennellyn prosessin kaikkien sarjanumeron sisältävien omaisuuserien rekisteröimiseksi ja seuraamiseksi tuotteen koko elinkaaren ajalta. Järjestelmä tukee myös kaikkia jälkimarkkinaprosesseja, kuten takuuhallintaa, huoltosopimuksia ja varaosien hallintaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ponsse Oyj
Miika Soininen, Chief Digital Officer
040 670 0481 tai miika.soininen@ponsse.com
Fellowmind
Juho Seppälä, Johtaja, teollisuus
050 406 5062 tai juho.seppala@fellowmind.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti. Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ:n pohjoismaisella listalla.
Fellowmind on modernien liiketoimintajärjestelmien, pilvi- ja tietoturvaratkaisujen, datan ja analytiikan sekä modernin työskentelyn asiantuntijayritys. Se on Euroopan johtavia Microsoft-kumppaneita ja toimii Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa, Hollannissa, Saksassa ja Puolassa. Suomessa Fellowmindin asiakkaita ovat erityisesti valmistavan teollisuuden ja projektituotannon sekä energian, kaupan ja palvelualojen yritykset. Fellowmindin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 299 miljoonan euroa ja sillä on noin 2000 työntekijää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fellowmind
Tulevaisuuden työvoima on jo täällä: tutustu HiveAI Agent Portfolioon17.9.2026 09:00:00 EEST | Blogi
Entä jos seuraava lisäys tiimiisi olisikin AI-agentti tai kokonainen joukko niitä? Agentit voivat ottaa vastuulleen toistuvia työtehtäviä ja hoitaa niitä itsenäisesti heti käyttöönotosta lähtien. HiveAI Agent Portfolio kokoaa yhteen liiketoiminnan tarpeisiin suunniteltuja AI-agenttikonsepteja. Kasvavan portfolion avulla yritykset voivat lähteä rakentamaan digitaalista työvoimaa hallitusti, yksi agentti kerrallaan.
Fellowmind ja Avant Tecno voittivat Microsoftin AI Agent Race Finland 2026 -kilpailun3.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Fellowmind on yhdessä asiakkaansa Avant Tecnon kanssa voittanut AI Agent Race Finland 2026 -kilpailun. Voittaja julkistettiin Microsoft AI Tour -tapahtumassa 28.4.2026. Kilpailussa nostetaan esiin suomalaisia, käytännön liiketoiminnassa toimivia AI-agenttiratkaisuja, jotka tuottavat mitattavaa arvoa organisaatioille. Fellowmindin ja Avant Tecnon yhteinen ratkaisu erottui edukseen erityisesti vaikuttavuudellaan, skaalautuvuudellaan sekä konkreettisilla hyödyillään asiakkaan arjessa.
Lindström ja Fellowmind aloittivat strategisen yhteistyön globaalin talousratkaisun modernisoimiseksi27.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Lindström ja Fellowmind ovat käynnistäneet strategisen yhteistyön globaalin talousratkaisun kehittämiseksi. Yhteistyön tavoitteena on modernisoida Lindströmin talousalusta ja rakentaa yhtenäinen, skaalautuva Finance ratkaisu, joka tukee liiketoiminnan jatkuvuutta ja kansainvälistä kasvua varmistaen luotettavan asiakaspalvelun.
Fellowmind investoi tekoälyliiketoiminnan kasvuun ja rekrytoi 100 Frontier Fellow -asiantuntijaa20.8.2026 10:25:05 EEST | Tiedote
Fellowmind käynnistää laajan rekrytointihankkeen tukeakseen HiveAI-liiketoimintansa nopeaa kasvua ja vastatakseen asiakkaiden kasvavaan kysyntään AI-agenttien sekä tekoälypohjaisen liiketoiminnan kehittämisessä. Yhtiö suunnittelee rekrytoivansa noin 100 Frontier Fellow:ta osaksi asiantuntijatiimejään eri puolilla Eurooppaa.
ReOrbit otti Microsoftin ERP-järjestelmän käyttöön seitsemässä viikossa — yksi maailman nopeimmista käyttöönotoista12.3.2026 12:59:27 EET | Tiedote
Suomalainen satelliittivalmistaja ReOrbit on ottanut onnistuneesti käyttöön Microsoft Dynamics 365 Finance & Supply Chain Management -toiminnanohjausjärjestelmän vain seitsemässä viikossa yhtiön Suomen pääkonttorissa. Uusi ERP-alusta luo operatiivisen selkärangan ReOrbitin seuraavalle kasvun ja kansainvälisen laajentumisen vaiheelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
