Euroviisujen vedonlyöntiasiantuntija: ”Käärijällä on etukäteistilanteessa kaikkien aikojen suomalaismahdollisuudet”

VeikkausTV Studion uunituoreessa Euroviisut-jaksossa huomisen finaaliasetelmia ennakoivat sekä maita arvioivat Veikkauksen sisältösuunnittelija ja Euroviisut-asiantuntija Julia Fesiuk sekä vedonlyöntiasiantuntija Juha Koivula. Euroviisut-Studion juontaa Juha Laasila.
Suomen Käärijällä on asiantuntijoiden mukaan hyvät mahdollisuudet menestykseen.
- Käärijällä on etukäteistilanteena kaikkien aikojen parhaat suomalaismahdollisuudet Lordin voittovuosi 2006 mukaan luettuna, Juha Koivula arvioi.
Studion asiantuntijoiden mukaan Käärijän voittomahdollisuuksien osalta ratkaisevaan rooliin voi nousta finaalin osallistujia arvioiva ammattilaisraati.
-Lordi voitti kilpailun kokonaan yleisöäänillä. Nykyään finaali ratkaistaan yleisöäänten ja asiantuntijaraadin yhteispisteillä. Uskon että Suomi voittaa tänä vuonna yleisöäänet, mutta Ruotsi voi olla paha voitettava asiantuntijaraadin pisteiden osalta, Koivula sanoo.
Suomen ja Ukrainan esitysten puolesta jännittävä Julia Fesiuk pitää Suomea suosikkina. Koivulan suosikki on Ruotsi. Koko VeikkausTV Studion Euroviisut-jakso on katsottavissa uutisen alta videona.
Veikkauksen vedonlyönnissä tämän vuoden Euroviisut kiinnostavat asiakkaita.
- Vaikuttaa siltä, että tänä vuonna Veikkauksen Euroviisujen vedonlyönti kiinnostaa suomalaisia sekä asiakasmäärien että pelivaihtojen osalta enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Suomalaiset vedonlyöjät ovat tähän mennessä pelanneet erityisesti ennakkosuosikkien Ruotsin ja Suomen voiton puolesta. Pitkävedossa Veikkaus tulee todennäköisesti jäämään tappiolle kohteesta, jos Suomen Käärijä voittaa, Veikkauksen tiedottaja Ilkka Nisula kertoo.
- Euroviisujen kohteet sulkeutuvat kuitenkin vasta kilpailun finaalin alkaessa lauantaina klo 22, joten tarkkoja lukuja ei tietenkään vielä ole.
Tällä hetkellä Ruotsin voiton kerroin Veikkauksen Pitkävedossa on 1,47 ja Suomen 3,25.
Kiinteäkertoimisen Pitkävedon lisäksi Euroviisuihin löytyy muuttuvakertoimisia kohteita Voittajavedoista, joissa on tarjolla muun muassa Päivän Pari Suomen sijoituksesta Euroviisuissa sekä tänään alkavissa jääkiekon MM-kisoissa.
Euroviisut on kohteena myös Veikkauksen vanhimmassa pelimuodossa Vakiossa.
Veikkauksen kuponkipelien, kuten Kenon, Eurojackpotin, Vikingloton, Loton ja Jokerin, pelaaminen edellyttää 15.5. alkaen tunnistautumista. Tunnistautumalla pelaaja pysyy paremmin kartalla pelaamisestaan ja oman pelaamisen hallinta helpottuu. Myös voitot pysyvät tallessa, vaikka pelitosite katoaisi.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.VeikkausTV Studion Euroviisut-jakso
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Historian ensimmäinen Millinääri: ”Hikikarpaloita nousi ohimoille”19.6.2025 09:02:51 EEST | Tiedote
Tämän viikon maanantaina meni jakoon Veikkauksen uuden Milli-pelin ensimmäinen miljoona. Nettipelaaja Paimiosta voitti kuuden numeron täysosumallaan miljoona euroa. Veikkaus pääsi onnittelemaan Milli-pelin ensimmäistä päävoittajaa puhelimitse.
Eurojackpotissa yksi päävoitto - Saksaan yli 40 miljoonan euron potti17.6.2025 22:31:23 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa löytyi yksi ainoa täysosuma. Voittorivi on pelattu Saksassa.
Veikkaus havainnut epäilyttävää ja kiellettyä vedonlyöntiä suomalaisessa huippusalibandyssa17.6.2025 14:00:42 EEST | Tiedote
Veikkaus on havainnut omissa tutkimuksissaan, että suomalaisessa huippusalibandyssa vaikuttaa tapahtuneen epäilyttävää, säännöissä ja sopimuksissa kiellettyä vedonlyöntiä. Asian selvitystä jatkaa Suomen urheilun eettinen keskus SUEK.
Veikkaus jatkaa Peluurin rahoitusta17.6.2025 09:58:59 EEST | Tiedote
Veikkaus on sopinut A-Klinikkasäätiön ja Sininauhaliiton kanssa, että rahapelihaittojen ehkäisyyn keskittyvän Peluuri-palvelun rahoitusta jatketaan Veikkauksen tuotoista vuoden 2026 loppuun saakka.
Veikkauksen uuden Milli-pelin ensimmäinen päävoitto jakoon – Paimioon miljoonan euron voitto17.6.2025 08:07:22 EEST | Tiedote
Uuden Milli-pelin ensimmäinen päävoitto meni jakoon maanantai-iltana. Miljoonan euron voittopotti osui Paimioon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme