Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksen kolmas vaihe käynnistyy
15.5.2023 09:00:00 EEST | Skanska Oy | Tiedote
Urakka koskee Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK1:n selkeytys- ja suodatusosastoa, kalkkiveden valmistusta ja näihin liittyviä toimintoja. Kalkkikivirouheelle rakennetaan varastosiilot, ja hiekkasuodatus muuttuu hiekkakalkkikivisuodatukseksi.
“Pitkäkosken laitoksen toiminnan tehostamisella varmistamme laadukkaan juomaveden, turvaamme vesihuollon toimintavarmuutta ja varaudumme väestömäärän kasvuun pääkaupunkiseudulla. Mittavassa saneeraushankkeessa uusitaan prosessinosia, poistetaan tuotannollisia pullonkauloja, korvataan ikääntyneet laitteet ja menetelmät uusilla sekä mahdollisuuksien mukaan nykyistä energia- ja ympäristötehokkaammilla ratkaisuilla”, kertoo osastonjohtaja Veli-Pekka Vuorilehto HSY:stä.
Saneerauksen myötä laitoksen vedenpuhdistuskapasiteetti kasvaa ja prosessi tehostuu. Pitkäkoskesta tulee Suomen suurin vedenpuhdistuslaitos, jossa tuotettua vesijohtovettä käytetään Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.
HSY on sitoutunut päästöttömien työmaiden Green deal -sopimukseen, mikä näkyy hankkeessa muun muassa käytettävien työkoneiden vaatimuksissa. Polttomoottorikäyttöisten koneiden tulee täyttää STAGE IV -luokan vaatimukset ja kuorma-autoille on asetettu Euro VI -vaatimusluokka. Työkoneissa on käytettävä uusiutuvaa käyttövoimaa tai polttoaineita, ja pienkoneissa tulee suosia sähkökäyttöisiä välineitä. Purettavien betonirakenteiden uudelleenkäyttöä valettavissa rakenteissa tutkitaan, ja hankkeen hiilijalanjälki lasketaan.
”Kyseessä on monipuolinen infrahanke, joka näkyy vedenlaadun paranemisen lisäksi myös pienempänä ilmastokuormana. Projektin alussa järjestämme työpajan tilaajan kanssa hankkeelle sopivista ympäristövastuullisista ratkaisuista. Saneeraustyö tehdään käynnissä olevaan laitokseen ennalta laaditun vaiheistussuunnitelman mukaisesti, mikä tarkoittaa töiden huolellista yhteensovittamista ja aikataulutusta häiriöttömän vedentuotannon varmistamiseksi”, kertoo tulosyksikön johtaja Markku Ihamäki Skanskasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin seudun ympäristöpalvelut, Veli-Pekka Vuorilehto, puh. 050 405 3074, veli-pekka.vuorilehto[at]hsy.fi
Skanska Infra Oy, tulosyksikön johtaja Markku Ihamäki, puh. 0400 221 898, markku.ihamaki[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa 2 020 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Skanska jatkaa Metson Lokomotion-teknologiakeskuksen rakentamista2.6.2026 09:09:28 EEST | Tiedote
Skanska ja Metso ovat sopineet Tampereen Lahdesjärvelle tulevan Lokomotion-teknologiakeskuksen toisen vaiheen rakentamisesta. Urakan arvo Skanskalle on noin 33 miljoonaa euroa.
Akseli-allianssi voitti rakennusalan Lean-teko 2026 -palkinnon6.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Koskelan raitiovaunuvarikkohanketta toteuttavan Akseli-allianssin tavoitteisiin johtamisen malli on valittu LCI Finlandin rakennusalan vuoden 2026 rakentamisen Lean-teoksi. Palkinnon perusteena on hankkeessa systemaattisesti toteutettu tilaajan tavoitteisiin johtamisen malli, joka on tuonut tilaajan tahtotilan aidosti osaksi hankkeen päivittäistä tekemistä ja ohjannut koko projektia kohti mitattavaa, yhteistä päämäärää.
Skanska rakentaa atNorthille datakeskuksen laajennuksen Espooseen4.5.2026 08:36:29 EEST | Tiedote
Skanska ja atNorth ovat solmineet sopimuksen atNorthin FIN02-datakeskuksen laajennuksen rakentamisesta Espooseen. Urakan arvo Skanskalle on noin 100 miljoonaa euroa. Rakentaminen käynnistyi huhtikuussa, ja datakeskuksen laajennuksen odotetaan valmistuvan syksyllä 2027.
Espoon Niittykumpuun uusia koteja24.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Skanska Kodit on käynnistänyt Espoon Niittykumpuun tulevan uuden ympäristöluokitellun kohteen, As. Oy Espoon Luhtavillan, ennakkomarkkinoinnin.
Uusia koteja Keski-Pasilaan – As. Oy Helsingin Resiinan ennakkomarkkinointi on käynnistynyt10.4.2026 09:35:00 EEST | Tiedote
Keski-Pasilaan, kauppakeskus Triplan ja Pasilan aseman läheisyyteen, on tulossa uusia ympäristöluokiteltuja koteja, joiden ennakkomarkkinointi on käynnistynyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
