Rakennusliiton 25. liittokokous: Reilusti lisää ARA-asuntotuotantoa ja tiet kuntoon
Rakennusliitto edellyttää alan yrityksiltä vastuun kantamista nyt meneillään olevassa tilanteessa. Työvoimapulaa valittaneet yritykset ovat tulevaisuuden ammattityövoiman saatavuuden kannalta avainasemassa: pidetäänkö omasta työvoimasta kiinni vai hylätäänkö heidät työttömyyskortistoon? Tarjotaanko alalle valmistuville nuorille rakentajille uran kannalta ensiarvoisen tärkeä ensimmäinen työpaikka? Jos tätä ei tapahdu, toistuu sama ilmiö kuin viime laskusuhdanteen aikana: ammattiin valmistuneet rakentajat jättävät alan ja lopuksi suuntaavat muille aloille.
Myös yhteiskunnan on kannettava kortensa kekoon. Aiemmin on saatu hyvää tulosta panostamalla ARA-rahoitteiseen vuokra-asuntotuotantoon silloin, kun vapaarahoitteinen rakentaminen hyytyy. Kasvukeskuksien pienistä vuokra-asunnoista on huutava pula. Kuluvan vuoden aikana ARA-tuotanto näyttää jäävän korkeintaan 7000 asunnon tasolle, kun vuokra-asuntotarjonta edellyttäisi yli 10 000 uutta ARA-asuntoa vuositasolla. Aloitusten määrää tuetussa asumisessa saadaan lisättyä mm. helpottamalla asuntorahoituksen hintasäätelyä, joka ei ole pysynyt tuotantokulujen kasvun vauhdissa.
Kuntien ja valtion kannattaa hyödyntää meneillään oleva matalasuhdanne omassa rakentamisessaan. Etenkin korjausrakentamisessa sekä energiaremonteissa on kuntasektorilla jääty jälkeen viime vuosina. Infrarakentamisessa katse kääntyy maanteille, joiden korjausvelka kasvaa samaa tahtia kuin tiestö Suomessa rappeutuu ja muuttuu käyttökelvottomaksi. Jos uuden hallituksen tahto on pitää koko Suomi asuttuna, on sillä nyt näytön paikka: budjettirahoituksella päällystettävien maantiekilometrien määrä on nostettava järkevälle tasolle – vähintään kaksinkertaiseksi nykyiseen tilanteeseen verrattuna.
Helsingissä 13.5.2023
Rakennusliitto ry 25. liittokokous
Yhteyshenkilöt
Janne Mäkinenviestintäpäällikkö
Puh:040 352 1161janne.makinen@rakennusliitto.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

Siltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI
020 774 003 (puhelinvaihde)https://www.rakennusliitto.fi
Rakennusliitto on 66 000 rakentajan muodostama SAK:lainen ammattiliitto. Liitto pyrkii turvaamaan ja parantamaan jäsentensä työoloja ja palkkausta. Liitto solmii rakennusalojen yleissitovat työehtosopimukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry
Rakennusliitto valvoo myös kansainvälisiä jättihankkeita Suomessa – Palonen: saatavuusharkinta kireälle8.5.2025 11:16:21 EEST | Tiedote
Yle uutisoi tänään 8.5. näyttävästi, että Kotkaan rakennettavan akkumateriaalitehtaan rakentajiksi olisi tulossa satoja kiinalaisia. Tehtaan omistaa kiinalais-suomalainen Easpring Finland New Materials, josta kiinalaiset omistavat 70 prosenttia ja suomalainen valtio-omisteinen Finnish Minerals Group 30 prosenttia. Tehtaan rakennusvaiheen pääurakoitsija on kiinalainen CHEC.
Neuvottelutulos rakennusalalle – lakko peruuntuu6.5.2025 17:16:24 EEST | Tiedote
Rakennusliiton sopimusneuvotteluissa on saavutettu osapuolten välillä neuvottelutulos kaikilla sopimusaloilla, ja keskiviikkona alkavaksi ilmoitettu Uudenmaan alueen LVI-töiden työnseisaus on peruutettu.
Kasvuriihi lapioi multaa rakentamisen haudalle30.4.2025 13:07:13 EEST | Tiedote
Kasvuriiheksi nimetty hallituskauden puoliväliriihi ei antanut toiveita valtion toimista rakentamisen elvyttämiseksi. Esimerkiksi asuntolainojen maksimilaina-ajan jatkaminen viidellä vuodelle 35 vuoteen on kovin vaisu yritys asuntokaupan vauhdittamiseksi.
Rakennusliitolta lakkovaroitus22.4.2025 13:38:28 EEST | Tiedote
Rakennusliitto on julistanut työseisauksen Uudenmaan alueen LVI-töille 7.–9.5.2025 Työnseisauksen tarkoituksena on vauhdittaa työehtosopimusneuvotteluja.
Sopimukseton tila jatkuu, neuvottelut jäihin21.3.2025 15:59:20 EET | Tiedote
Rakennusalan työehtoneuvottelut ovat jumiutuneet ja sopimukseton tila on jatkunut maaliskuun alusta lähtien. Rakennusliiton perjantaina koolla ollut hallitus totesi tilanteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme