Huolellinen putoamissuojaus ehkäisee logistiikan työtapaturmia

Logistiikka-alalla on perinteisesti tehty paljon työturvallisuutta edistävää työtä. Ammattipätevyyskoulutus vastaa kuljettajan osaamisesta. Sen lisäksi työturvallisuuslaki korostaa johdon vastuuta. Logistiikkaketjussa on kuitenkin muitakin osapuolia, joten yhteistyötä tarvitaan turvallisuusasioissakin.
Eri teollisuuden alojen kuljetuksissa logistiikkatyöntekijän riskit liittyvät kuorma- ja säiliöautojen lastaamiseen ja purkamiseen sekä lavojen huoltoon. Eli tilanteisiin, joissa joudutaan liikkumaan ajoneuvojen päällä. Huolellinen putoamissuojauksen suunnittelu on tärkeä osa turvallisuusjohtamista ja ehkäisee työtapaturmia. Samalla varmistetaan, että lastauksen tekeminen onnistuu helposti ja siten, että myöskään ulkopuolisille ei ajon aikana koidu vaaraa.
- Jotta putoamisen aiheuttama loukkaantumisriski voidaan minimoida, on raskaan kaluston lastaus- ja purkupaikoille asennettava yhteisiä suojajärjestelmiä. Niitä on kuitenkin täydennettävä myös henkilökohtaisilla suojaustuotteilla, vahvistaa putoamissuojajärjestelmiä maahantuovan HauCon Finlandin toimitusjohtaja Björn Lindgren.
Putoamissuojajärjestelmästä lisäturvaa lastaukseen
Espanjalainen Alsina Group on kehittänyt edellä mainittuja työtehtäviä varten putoamisenestojärjestelmän, joka koostuu teräsrakenteesta ja sisään vedettävästä pelastusköydestä. Turvaorret yhdistetään ATEX-sertifioidulla jäykällä kiskolla ja järjestelmä takaa tehokkaan putoamissuojan yhdelle tai kahdelle henkilölle 6,5 metriin saakka.
- Köyttä voi verrata vaikkapa turvavyöhön, eli se lukittuu automaattisesti putoamisen yhteydessä. Turvaköysi ei kuitenkaan rajoita liikkumisvapautta vaan pyörii akselillaan, jolloin työntekijä voi suorittaa tehtäviään ilman rajoituksia ja riskejä myös korkealla, Lindgren toteaa.
Järjestelmän käytettävyyttä niin ulkona kuin sisällä ja erilaisissa tiloissa lisäävät sen monet kiinnitysvaihtoehdot. Niitä ovat puristuskiinnike teräspilarille, jalusta, vastapaino lastausjärjestelmä kuin kiinnitystolppa sekä seinäkiinnitys. Alsina Groupin innovaatio on käytössä lähes 40 maassa ja on nyt saatavilla myös Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Björn LindgrenCEO, M.ScHauCon Finland Oy
Puh:+358 50 552 1455bjorn.lindgren@haucon.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HauCon Oy
Vuonna 1988 perustettu HauCon-ryhmä on yksi Pohjoismaiden johtavista betonirakentamisen erikoistuotteiden ja teknisten ratkaisujen toimittajista. Tärkeimpiä asiakkaita ovat rakennusteollisuus sekä elementtitehtaat. Itsenäiset ja paikallisesti omistetut yksiköt toimivat Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Ruotsissa toimitaan nimellä Hydratec Scandinavia. Yhteensä henkilöstöä on kaikissa Pohjoismaissa noin 100 ja liikevaihto yli 100 miljoonaa euroa. Suomessa HauCon on toiminut vuodesta 2012 alkaen. www.haucon.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HauCon Finland Oy
Saksalainen rakennusalan vaikuttaja Eberhard Schöck kuollut 86-vuotiaana24.1.2022 14:30:00 EET | Tiedote
Schöck Groupin ja Schöck Bauteile GmbH:n perustaja Eberhard Schöck menehtyi 19.1. Ennakkoluuloton uudistaja muokkasi rakennusalan ajattelua ja tuotti useita merkittäviä innovaatioita yrittäjäuransa aikana. Schöckin nimissä on useita patentteja. Hän tunnisti ensimmäisenä kylmäsillan aiheuttamat ongelmat rakentamisessa ja loi niihin myös ratkaisun.
HauCon toi Modersohnin tiilimuurauskannakkeet Suomen markkinoille22.9.2021 09:00:00 EEST | Tiedote
Saksalainen Wilhelm Modersohn GmbH & Co. tunnetaan Euroopassa taitavana ruostumattoman teräksen jalostajana. Yhtiö toimii aktiivisesti alan organisaatioissa ja tekee jatkuvasti myös omaa kehitystyötä. Siitä ovat todistuksena useat patentit. Modersohn oli HauConille luonteva valinta laadukkaiden ja kestävien muurauskannakkeiden toimittajaksi.
Ensimmäisenä maailmassa - Lujabetonin Superlaatta-välipohjaratkaisuun yhdistetty Schöck IQlick-ripustus nopeuttaa parvekerakentamista merkittävästi8.6.2021 09:00:00 EEST | Tiedote
Lujabetonin Superlaatta-välipohjaratkaisuun yhdistetty betonisen ulokeparvekkeen Schöck IQlick-kiinnitysjärjestelmä on pilottihankkeessa Turun Kirstinpuiston 13-kerroksisen kerrostalon parvekkeissa. Ratkaisu helpottaa olennaisesti suurten parveke-elementtien asentamista, sillä parveke pikakiinnitetään Superlaattaan momenttiavaimella pulttiliitoksella hankalan tuentatornin rakentamisen ja jälkivalun sijaan.
Uusi itsekorjautuva polyfleecekalvo tekee betoniperustusten vedeneristyksistä varmempia ja taloudellisempia3.3.2021 09:15:00 EET | Tiedote
HauCon uudistaa betonirakentamista Suomessa ja tuo markkinoille itsekorjautuvan polyfleecekalvon vaihtoehdoksi perinteiselle bitumikermille betoniperustusten vedeneristeenä.
HauCon: IQlick nopeuttaa parvekerakentamisen aikatauluja28.1.2021 09:10:00 EET | Tiedote
HauCon tuo Suomen nopeasti kasvavaan parvekerakentamiseen IQlick-ripustusjärjestelmän, jolla parvekkeiden ripustaminen on mahdollista ilman työnaikaista tuentaa. Se nopeuttaa aikatauluja ja säästää kustannuksia sekä uudis- että saneerauskohteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme