Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirastot selvittivät pelastusviranomaisten ilmoitusvelvollisuutta poliisille tahallisista ja tuottamuksellisista onnettomuuksista – alueellinen vaihtelu suurta

Jaa
Aluehallintovirastot selvittivät, miten ja millä keinoin pelastusviranomaiset toteuttavat pelastuslaissa säädettyä velvollisuutta ilmoittaa poliisille kaikista tuottamuksellisiksi ja tahallisiksi epäillyistä onnettomuuksista. Aluehallintovirastot toteuttivat selvityksen vuoden 2022 tietojen ja pelastuslaitoksilta pyydettyjen selvitysten pohjalta.

Aluehallintovirastojen selvityksen mukaan ilmoitusten tekeminen toteutuu valtakunnallisesti tarkasteltuna huonosti ja alueellista vaihtelua ilmoitusten tekemisessä on paljon: vuonna 2022 pelastusviranomaiset ilmoittivat heikoimmillaan 23 % tapauksista ja kattavimmillaan 98 %. Selvityksen perusteella ilmoituskäytännöt ovat vaihtelevia.

Pelastuslaitosten työntekijöilleen laatimissa ohjeissa ja koulutuksissa on suuria eroja eri alueiden välillä. Osa pelastuslaitoksista on ohjeistanut, että kirjalliselle ilmoittamiselle ei ole lainkaan tarvetta, ja osa ohjeistaa välittämään ilmoitukset poliisille lähtökohtaisesti kirjallisesti. Ilmoitusten tekemiseen ilman tarpeetonta viivytystä ei ole kaikissa pelastuslaitoksissa kiinnitetty riittävästi huomiota, eikä toiminta ole pelastuslaitoksissa yhdenmukaista.

Ilmoitusvelvollisuuden toteutumista tarkasteltiin tässä laajuudessa nyt ensimmäistä kertaa. Selvitys tuo esiin puutteet, jotka olisi syytä korjata, jotta julkiselle toiminnalle asetettu vaatimus lainmukaisuudesta ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu toteutuvat. Tilannetta on syytä lähteä parantamaan huolehtimalla pelastustoimen henkilöstön järjestelmällisestä koulutuksesta aiheeseen, laatimalla tarvittavat ohjeistukset ja valvomalla myös hyvinvointialueen omavalvonnan toimin, että ilmoitusvelvollisuus toteutuu säädetyllä tavalla.

Lisätietoja:

Lisätiedot medialle:

  • Etelä-Suomen aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Eero Nyman, p. 0295 016 773
  • Itä-Suomen aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Johannes Ketola, p. 0295 016 878
  • Lapin aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Seppo Lehto, p. 0295 017 357
  • Lounais-Suomen aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Tero Kuusisto, p. 0295 018 009
  • Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Jussi Herranen, p. 0295 018 505
  • Pohjois-Suomen aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Jarno Soisalo, p. 0295 016 628

sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@avi.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye