Aluehallintovirasto havaitsi puutteita rahanpesulain mukaisten riskiarvioiden lainmukaisuudessa vuonna 2022
Ilmoitusvelvollisten riskiarviot ovat usein puutteellisia
Aluehallintoviraston valvonta kohdistui erityisesti ilmoitusvelvollisten riskienarviointiin. Lain nojalla ilmoitusvelvollisten tulee laatia rahanpesun riskiarvio toiminnastaan.
Aluehallintovirasto pyysi nähtäväkseen yhteensä yli 175 riskiarviota eri aloilta. Riskiarvioita pyydettiin kirjanpitäjiltä, rahoituspalvelun tarjoajilta, sijoituspalvelun oheispalvelun tarjoajilta, taidekauppiailta ja yrityspalvelun tarjoajilta.
Valtaosa riskiarvioista arvioitiin puutteelliseksi. Puutteelliset riskiarviot olivat luonteeltaan liian yleisiä tai suppeita ilmoitusvelvollisen toimintaan nähden, eikä esitettyjä arvioita ollut useinkaan perusteltu.
Tarkastettujen riskiarvioiden joukossa oli kuitenkin myös useita hyviä riskiarvioita, jotka osoittivat toimijoiden ymmärtävän rahanpesulain velvoitteet ja riskiarvion tarkoituksen. Valitettavasti tällaisia riskiarvioita oli kuitenkin vain murto-osa riskiarvioiden kokonaismäärään nähden.
Riskiarvion tarkoituksena on, että jokainen rahanpesulain soveltamisalaan kuuluva ilmoitusvelvollinen ymmärtää ja arvioi, miten yrityksen tuotteita ja palveluita voitaisiin käyttää hyväksi rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen. Tarkoituksena on myös arvioida, millaisin keinoin toimija voi itse vähentää riskiään joutua rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen välikädeksi. Omaan toimintaansa kohdistuvia riskejä tunnistamalla ja arvioimalla ilmoitusvelvolliset pystyvät luomaan toimintaansa sellaisia menettelyjä, joilla rahanpesua ja terrorismin rahoittamista voidaan havaita ja estää. Ilmoitusvelvolliset ovatkin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnassa keskeisiä toimijoita.
Lähes puolet tarkastuksista johti sanktioharkintaan
Vuonna 2022 aluehallintovirasto teki yhteensä 14 rahanpesulain mukaista tarkastusta, joista viisi toteutettiin asiakirjatarkastuksena ja yhdeksän tehtiin paikan päällä. Tarkastuksia tehtiin valtakunnallisesti ja kohdistettiin eri toimialoihin: välitysliikkeisiin, tilitoimistoihin, taidekauppiaisiin sekä valuutanvaihtoliikkeeseen. Välitysliikkeisiin kohdistuneita tarkastuksia tehtiin yhteistyössä aluehallintoviraston välitysliikevalvonnan kanssa.
Valvonnan perusteella aluehallintovirasto arvioi rahanpesulakia koskevan yleisen tietoisuuden lisääntyneen ilmoitusvelvollisten keskuudessa. Lain noudattamisessa havaittiin kuitenkin merkittäviä puutteita.
Tarkastetuista neljästätoista yrityksestä kuusi siirrettiin sanktioharkintaan tarkastuksessa havaittujen puutteiden vuoksi. Tyypilliset puutteet koskivat yritysten riskiarvioita sekä asiakkaan tuntemista ja tuntemistietojen säilyttämistä. Asiakkaan tuntemista koskevat puutteet koskivat esimerkiksi asiakkaan henkilöllisyyden todentamista tai tosiasiallisten edunsaajien selvittämistä. Kyse on keskeisistä asiakkaan tuntemiseen sisältyvistä velvoitteista, jotka täyttämällä ilmoitusvelvollinen varmistuu siitä, kenen kanssa se asioi ja kenen varoilla liiketoimia tehdään. Tärkeimpien rahanpesulain velvoitteiden noudattamisen laiminlyöminen voi johtaa sanktioharkintaan silloinkin, kun laiminlyönnit kohdistuvat lähinnä yksittäisiin asiakkaisiin tai liiketoimiin.
Laiminlyönnin johdosta aluehallintovirasto voi määrätä ilmoitusvelvolliselle rikemaksun, seuraamusmaksun tai julkisen varoituksen.
Aluehallintovirasto päivitti oman riskiarvionsa
Aluehallintovirasto kehitti riskien arviointia ja päivitti oman valvojakohtaisen riskiarvionsa vuonna 2022. Aluehallintovirasto arvioi riskiarviossaan kuhunkin toimialaan liittyviä uhkia ja haavoittuvuuksia sekä toimialan riskitasoa. Riskiarviointi ohjaa aluehallintoviraston suorittamaa valvontaa, sillä valvonta pyritään kohdistamaan riskiperusteisesti.
Aluehallintovirasto julkaisee julkisen yhteenvedon riskiarviostaan.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo valtakunnallisesti rahanpesulainsäädännön noudattamista
Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunta on Etelä-Suomen aluehallintoviraston valtakunnallinen erikoistumistehtävä. Aluehallintovirasto valvoo rahanpesulain noudattamista useilla eri aloilla. Varmistamme, että valvomamme ilmoitusvelvolliset noudattavat rahanpesulakia omassa toiminnassaan. Valvomme niitä yrityksiä ja muita elinkeinonharjoittajia, joilla on normaalissa toiminnassaan mahdollisuus havaita rahanpesua ja terrorismin rahoitusta tai joita voidaan käyttää hyväksi näihin tarkoituksiin. Kaikkien aluehallintoviraston valvomien toimijoiden tulee kuulua johonkin aluehallintoviraston ylläpitämään rekisteriin tai toimilupaluetteloon. Yhteensä ilmoitusvelvollisia on noin 4600 seuraavilla toimialoilla:
- Oikeudellisten palvelujen tarjoajat
- Rahoituspalvelujen tarjoajat
- Kulutusluotonantajat ja vertaislainanvälittäjät (Siirtyy Finanssivalvonnalle heinäkuussa 2023)
- Sijoituspalvelujen oheispalvelujen tarjoajat
- Panttilainauslaitokset
- Kiinteistön- ja vuokrahuoneistojen välitysliikkeet
- Perintätoimistot
- Yrityspalvelujen tarjoajat
- Veroneuvojat
- Kirjanpitäjät
- Tavarakauppiaat sekä
- Taidekauppiaat.
Lisätietoa aluehallintoviraston verkkosivuilta.
Valvontaviranomaisten yhteinen rahanpesu.fi-sivusto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9–16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Ansökan om återkallande av miljötillståndet för avfallshanteringsanläggningen i Rusko i Tammerfors5.5.2025 14:45:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Birkaland har den 2 december tagit initiativet att regionförvaltningsverket ska återkalla miljötillståndet för Remeo Refining Oy:s avfallshanteringsanläggning i Rusko i Tammerfors. Parter kan lämna anmärkningar om återkallandet av miljötillståndet. Regionförvaltningsverket har publicerat hörandedokumenten.
Tampereen Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvalle haetaan peruuttamista5.5.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt 2. joulukuuta aluehallintovirastolle aloitteen Tampereen Ruskossa sijaitsevan Remeo Refining Oy:n jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvan peruuttamiseksi. Asianosaiset voivat jättää muistutuksia ympäristöluvan peruuttamisesta. Aluehallintovirasto on julkaissut asiakirjat kuulemista varten.
Destia Oy:lle lupa varastoida Pyssymäen maa-ainesalueella energiapuuta määräaikaisesti5.5.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Destia Oy:lle vesilain mukaisen luvan varastoida Pyssymäen maa-ainesalueella Maaningalla energiapuuta määräaikaisesti 10 vuoden ajan. Maa-ainesten oton, maa-ainesten murskauksen, seulonnan ja varastoinnin osalta vesitalousluvan myöntämisedellytykset eivät täyttyneet.
Lappi25-valmiusharjoituksessa harjoitellaan evakuointia5.5.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston järjestämässä Lappi25-valmiusharjoituksessa harjoitellaan poikkeusolojen aikana tapahtuvaa väestönsiirtoa. Harjoitukseen osallistuvat Lapin kunnat ja keskeisimmät viranomaiset.
Heti Kotiin Kiinteistönvälitys Oy LKV:lle (Kuopio) kielto harjoittaa välitystoimintaa uhkasakolla tehostettuna30.4.2025 16:03:26 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto on 30.4.2025 antanut päätöksen, jolla se on kieltänyt Heti Kotiin Kiinteistönvälitys Oy LKV:tä (y-tunnus: 3145414–4) harjoittamasta välitystoimintaa ilman välitysliikerekisteröintiä ja asettanut kiellon tehosteeksi 40 000 euron uhkasakon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme