Kymen Seudun Osuuskauppa

Sale Anjalan uuden myymäläkiinteistön rakennustyöt ovat alkaneet

16.5.2023 13:01:32 EEST | Kymen Seudun Osuuskauppa | Tiedote

Jaa
Uusi myymälä rakennetaan vuoden 2023 aikana osoitteeseen Elimäentie 41. Nykyinen Sale palvelee normaalisti rakennushankkeen ajan.

Kymen Seudun Osuuskauppa osti Kouvolan Anjalasta tontin uudelle päivittäistavarakaupan yksikölle toukokuussa 2022. Rakennustöiden valmistelu tontilla on alkanut puiden kaatamisella ja varsinaiset perustustyöt käynnistyvät viikon 20 aikana.

Aiempaa suuremman myymälän valikoima kasvaa ja tuotteissa on entistä enemmän otettu huomioon alueen asukkaiden tarpeita. Esimerkiksi päivittäin avoinna oleva paistopiste on odotettu lisä Sale Anjalan palveluihin. Lisäksi myymälään tuodaan Sale-ketjun raikas uusi ilme, energiatehokkaampi kylmäkalusto ja valaistus sekä itsepalvelukassa. Myös sähköautojen ABC-latausverkosto laajenee Anjalaan. Uuden Salen paikoitusalueelle on tulossa kaksi peruslatauspistettä, jotka soveltuvat kaikille ladattaville autoille.

– Nykyinen Sale Anjala palvelee asiakkaita normaalein aukioloajoin rakennushankkeen ajan ja uusi myymälä avautuu loppuvuonna 2023. Anjala saa uudesta Salesta nykyaikaisen ja energiatehokkaan päivittäistavarakaupan. Esteetön myymälä ja suuremmat paikoitustilat lisäävät myös asiointimukavuutta, kertoo KSO:n kaupallinen johtaja Ari Hyytiä.

Hankkeen kokonaisinvestointi on n. 2 milj. euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kymen Seudun Osuuskauppa
Kymen Seudun Osuuskauppa
Tommolankatu 9
45130 Kouvola

010 76 2400http://www.kymenseudunosuuskauppa.fi

Kymen Seudun Osuuskauppa, eli KSO, on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu-, ravitsemis- ja vapaa-ajankauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja 100 toimipaikassa Kymenlaaksossa. Kymen Seudun Osuuskaupan omistavat yli 90 000 kymenlaaksolaista kotitaloutta ja se työllistää 1 600 eri ammattialojen osaajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kymen Seudun Osuuskauppa

Defibrillaattori nyt käytössä kaikissa KSO:n toimipaikoissa - merkittävä parannus sydänturvallisuuteen ja ensiapuvalmiuksiin19.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote

Maaliskuun alusta lähtien kaikilla KSO:n työntekijöillä on elvytystilanteissa mahdollisuus käyttää defibrillaattoria eli sydäniskuria. 44 uutta ZOLL AED3 -defibrillaattoria asennettiin alkuvuoden 2026 aikana osuuskaupan yksiköihin, ja verkosto kattaa nyt kaikki toimipaikkamme. Lähimmän laitteen sijainnin voi selvittää defi.fi-verkkosivulta. Defibrillaattorit toimitti KSO:lle SOK:n puitesopimuskumppanin Safetycon-konsernin tytäryhtiö Savon Sammutinhuolto. Yritys vastaa myös laitteiden vuosittaisesta huollosta ja käyttökoulutuksista henkilöstölle. - Yli 3 000 ihmistä Suomessa saa vuosittain äkillisen sydänpysähdyksen sairaalan ulkopuolella ja vain 10 % heistä selviytyy. Sydänpysähdyksen ensiavussa tarvitaan aina elvytystä, ja tehokkain hoito saavutetaan yhdistämällä painelu-puhalluselvytys defibrillointiin. Kun defibrillaattoria käytetään 3–5 minuutin sisällä sydänpysähdyksestä, selviytymismahdollisuus moninkertaistuu ja sydäniskurilla elvytetyistä 50–70 % selviytyy, kertoo Safetycon Oy:

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye