Suomi mukaan NATOn miljardin euron innovaatiorahastoon – Tesiltä 35 miljoonan euron sijoitus

NATOn innovaatiorahasto tulee sijoittamaan siinä mukana olevien NATO-maiden teknologisesti murroksellisiin (deep tech) alkuvaiheen startupeihin ja näihin sijoittaviin venture capital -rahastoihin. Nyt perusteilla olevan rahaston koko on miljardi euroa, ja siihen sitoutui 22 NATOn jäsenvaltiota NATOn Madridin huippukokouksessa kesällä 2022. NATOn innovaatiorahaston operatiivinen toiminta alkaa tänä vuonna NATOn Vilnan huippukokouksen paikkeilla.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä korostaa, että Suomen on tärkeää päästä heti jäsenyyden alkumetreiltä aktiiviseksi toimijaksi keskeisiin Naton toimintoihin ja verkostoihin.
”Rahaston ideana on varmistaa, että uusiin teknologioihin ja huippuinnovaatioihin liittyvä osaaminen ja omistus säilyvät NATO-maissa. Suomella on annettavanaan valtava potentiaali NATOn kannalta keskeisissä teknologioissa, kuten tekoälyssä ja kvanttiteknologiassa. Rahasto on suomalaisille murroksellisia teknologioita kehittäville alkuvaiheen startupeille uusi kasvupääoman lähde”, sanoo Lintilä.
”Kehitämme kansainvälisiä verkostoja ja kanavoimme ulkomaista pääomaa ja osaamista Suomeen. Tesin nyt tekemä sijoitus avaa suomalaisille pääomasijoitusrahastoille ja startupeille oven NATOn innovaatiorahastoon ja sen yhteistyöverkostoihin”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.
NATOn innovaatiorahaston sijoitukset pääomasijoitusrahastoihin ja startup-yhtiöihin
NATOn innovaatiorahaston sijoitukset kohdentuvat teknologioihin, joilla on pääasiallisesti kaupallinen, mutta myös mahdollinen puolustuksellinen tai turvallisuuskäyttötarkoitus (ns. kaksikäyttöratkaisut). Nämä teknologiat liittyvät esimerkiksi tekoälyyn, kvanttiteknologiaan, uusiin materiaaleihin, energiaan, bioteknologiaan, viestintään ja avaruuteen.
”Naton innovaatiorahasto keskittyy käytännössä deep tech -alan yritysten rahoittamiseen. Suomessa näitä yrityksiä on Tesin tekemän selvityksen mukaan noin 240. Deep tech -yrityksille tyypillistä on, että ne tarvitsevat merkittäviä investointeja jo alkuvaiheessa ja pitkien kehityskaarien takia pitkäjänteistä pääomaa”, Tesin rahastosijoituksista vastaava Matias Kaila jatkaa.
NATOn innovaatiorahasto on vielä perusteilla, ja se tulee tekemään tiivistä yhteistyötä NATOn ja etenkin sen tiede- ja teknologiayksikön (Science and Technology Organisation) kanssa sekä täydentämään yrityksille ja tutkimuslaitoksille tarkoitettua DIANA (Defence Innovation Accelerator for the North Atlantic) -innovaatiokiihdyttämöä. NATOn innovaatiorahaston operatiivinen toiminta alkaa tänä vuonna NATOn Vilnan huippukokouksen paikkeilla, ja sen tavoitteena on aloittaa sijoitustoiminta pian huippukokouksen jälkeen.
Katso lisää
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias Kaila, johtaja, rahastosijoitukset, 040 720 1324
Pia Santavirta, toimitusjohtaja, Tesi, 040 546 7749
Sofia Tuovinen, elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustaja, p. 029 516 0993
Tesin viestinnän yhteys: Susanna Aaltonen, viestintäjohtaja, susanna.aaltonen@tesi.fi, 040 593 4221
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tesi haluaa nostaa Suomen uudistavan talouskasvun eturiviin. Kehitämme markkinaa ja toimimme aktiivisesti kasvavien suomalaisyritysten onnistumisen puolesta. Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Meiltä saat pitkäjänteistä apua, perusteltua näkemystä, kärsivällistä rahaa ja osaavaa omistamista. tesi.fi | Twitter | LinkedIn | Uutiskirje
Taustaa Tesistä:
- Vuonna 1995 perustettu pääomasijoitusyhtiö
- Virallinen nimi Suomen Teollisuussijoitus Oy
- Suomen valtion 100 % omistama
- Hallinnoidut pääomat 2,5 miljardia euroa (31.12.2022)
- 11 miljardia euroa liikevaihtoa ja yli 70 000 työpaikkaa Suomeen kasvuyrityksistä, joissa Tesi on suoraan tai välillisesti rahastojen kautta rahoittajana
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
Tuore vaikuttavuuskatsaus: Kolme vuosikymmentä markkinaehtoista sijoittamista on rakentanut kasvua, työtä ja hyvinvointia Suomeen31.8.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) taloudellinen kädenjälki näkyy vuosittain noin 450 suomalaisessa yrityksessä, joissa Tesi on omistajana joko suorien sijoitustensa tai välillisesti rahastosijoitustensa kautta. Nämä yritykset tuovat vuositasolla 12 miljardia euroa liikevaihtoa ja 64 000 työpaikkaa. Vuonna 2022 näiden yritysten verokertymä Suomeen oli 1,1 miljardia euroa.
Tesi’s Impact Review: Investing three decades on market terms has generated growth, jobs and wellbeing in Finland31.8.2023 00:00:00 EEST | Press release
Tesi’s (Finnish Industry Investment) economic handprint is manifested every year in some 450 Finnish companies in which Tesi is an owner through either its direct investments or indirectly via its fund investments. These companies generate combined net sales of EUR 12 billion and altogether 64,000 jobs. In 2022, Finland’s aggregated tax receipts from these companies amounted to EUR 1.1 billion.
Maija Soinisesta Tesin Head of People & Culture2.8.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
YTM Maija Soininen on valittu uuteen Tesin Head of People & Culture -tehtävään, jossa hän vastaa kokonaisvaltaisesti Tesin henkilöstöstrategian ja -prosessien johtamisesta, kehittämisestä ja toteuttamisesta.
Maija Soininen appointed Tesi’s Head of People & Culture2.8.2023 13:00:00 EEST | Press release
Maija Soininen (M.Soc.Sc.) has been appointed as Tesi’s Head of People & Culture, a new position in the organisation, and will take on overall responsibility for managing, developing and implementing Tesi’s HR strategy and processes.
Suomalaisten meriteollisuusyritysten näkymät melko positiivisia, Turun telakan merkitys erityisen suuri5.7.2023 06:22:52 EEST | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) uuden selvityksen mukaan kotimaisen meriteollisuuden ympärille on rakentunut elinvoimainen ekosysteemi: meriteollisuusyrityksiä on Suomessa yli tuhat, ja alan yritykset suuntaavat vahvasti kansainvälisille markkinoille. Turun telakan merkitys suomalaiselle meriteollisuudelle on suuri: yli puolet alan yrityksistä käy suoraa kauppaa sen kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme