Sydän- ja verisuonitautien tutkimus sai miljoonan euron tuen

Sydän- ja verisuonitaudit ovat suomalaisten kansantauteja, ja vaikka niihin kuolleiden määrä on 1970-luvulta alkaen vähentynyt, ne aiheuttavat edelleen lähes puolet työikäisten kuolemista Suomessa. Yleisimpiä sydän- ja verisuonisairauksia ovat sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäiriöt.
Suomen Kulttuurirahaston omaisuuden perusta on yli 80 vuoden aikana saaduissa testamenteissa ja lahjoituksissa. Monet lahjoittajat ovat halunneet tukea lääketiedettä tai erityisesti sydän- ja verisuonitautien tutkimusta.
”Heidän lahjoitustensa turvin alan tutkimukselle voitiin nyt myöntää kerralla useita suuria apurahoja, joita muuten on Suomessa suhteellisen vähän tarjolla”, kertoo Suomen Kulttuurirahaston hallituksen jäsen, farmakogenetiikan professorina Helsingin yliopistossa työskentelevä Mikko Niemi.
Apurahat sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen olivat haettavina Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen hakukierroksella tammikuussa. Apurahaa myönnettiin kuudelle hankkeelle.
Professori Juhani Knuuti ja KOVERI-tutkimushanke (Turun valtakunnallinen PET-keskus) saivat 264 500 euroa sepelvaltimotautiin liittyvien muutoksien kuvantamista muissa elimissä käsittelevään tutkimukseen. Tutkimus tuottaa ainutlaatuista tietoa sydämen ja muiden elinten vuorovaikutuksesta sekä sepelvaltimotaudin aiheuttamista muutoksista muiden elinten verenkiertoon.
Geeniterapia avaa uusia mahdollisuuksia monien vaikeiden sairauksien hoitoon. Professori Seppo Ylä-Herttualalle ja työryhmälle (Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunta) myönnettiin 200 000 euroa uuden geenihoidon kehittämistä sepelvaltimoiden avauksen yhteydessä syntyvän iskemia-reperfuusiovaurion ja sydämen vajaatoiminnan hoitoa käsittelevään tutkimukseen.
Dosentti Katariina Öörni ja työryhmä (Wihurin tutkimuslaitos) saivat 180 000 euroa tutkimukseen, joka käsittelee lipoproteiinien laadullisten ominaisuuksien syitä ja vaikutuksia sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen. Tutkimushanke voi auttaa parantamaan yksilöllistä riskiarviota ja kohdistamaan hoitoja niille henkilöille, jotka hyötyisivät niistä eniten.
Professori Katriina Aalto-Setälä ja työryhmä (Tampereen yliopisto, Biomeditech, 168 000 euroa) tutkivat iskemian ja perinnöllisten sydänsairauksien mallintamista kantasoluista iPS-soluteknologian avulla, professori Jussi Hernesniemi ja AFFELECT-tutkimusryhmä (Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta, 108 000 euroa) satunnaistetulla ja kontrolloidulla tutkimuksella eteisvärinä- ja eteislepatuskohtausten akuuttihoitoa ja professori Marja Hedman työryhmineen (Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunta, 79 500 euroa) aortan repeämän ennustamista matemaattisen mallintamisen avulla.
Tiede ei tunne maakuntarajoja
Suomen Kulttuurirahasto vaikuttaa 17 maakuntarahastonsa kautta Suomen joka kolkassa. Maakuntarahastojen tehtävä on vaalia ja kehittää oman maakuntansa kulttuuria.
”Miljoona euroa sydän- ja verisuonitaudeille koottiin 14 nimikkorahastosta kymmenen maakuntarahaston alueelta, ja apurahat olivat haettavissa kaikissa maakunnissa. Maakuntarajat ylittävällä erityiskohteella pyrittiin saamaan hakijoiksi suurempia tutkimushankkeita ja saavuttamaan vaikuttavuutta”, kertoo hausta vastannut maakunta-asiamies Antti Niskanen.
Saaduista sadasta hakemuksesta osa ohjattiin maakuntarahastojen normaaliarviointiin, jossa niillä katsottiin olevan paremmat mahdollisuudet menestyä kuin suuremmille hankkeille tarkoitetussa sydän- ja verisuonitautien haussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Niskanen
maakunta-asiamies, Suomen Kulttuurirahasto
09 6128 1273
antti.niskanen@skr.fi
Reeta Holma
viestintäpäällikkö, Suomen Kulttuurirahasto
09 6128 1233
reeta.holma@skr.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka tukee tiedettä, taidetta ja kulttuurielämää myöntämällä apurahoja keskusrahastosta ja 17 maakuntarahastosta. Kulttuurirahasto toimii suomalaisen kulttuurin hyväksi myös käynnistämällä ja toteuttamalla yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia hankkeita. Säätiön omaisuus koostuu yli 80 vuoden aikana saaduista lahjoituksista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kulttuurirahasto
Tampereen sananvapaustapahtumaan huipputason vieraita12.9.2023 09:15:00 EEST | Tiedote
Ensimmäisen Tampereen sananvapaustapahtuman puhujavieraita ovat Ukrainan lähihistoriaan kytkeytyvä mediajohtaja, Donbasin palkittu sotakuvaaja ja valkovenäläinen poliittinen vanki.
Suomen Kulttuurirahaston kirjoittajakoulu kriitikoille järjestetään toista kertaa 1.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Kirjoittajakoulu tukee osallistujien ammattitaidon kehittymistä ja vahvistaa kollegiaalista yhteisöä. Lopputyönä syntyy podcast-sarja, joka avaa kritiikin merkitystä suurelle yleisölle.
Tampereen sananvapaustapahtuma nostaa esiin mediavapauden tärkeyden – pääpuhujaksi ukrainalainen journalisti Myroslava Gongadze11.8.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Tampereelle on perustettu lajissaan Suomen ensimmäinen sananvapauteen ja sen merkitykseen keskittyvä tapahtuma. Syyskuun lopussa järjestettävän ensimmäisen tapahtuman teemana on mediavapauden ja moniarvoisen tiedonvälityksen merkitys osana itsenäisen Ukrainan tarinaa.
Päivi Loponen-Kyrönseppä Mirjam Helin -laulukilpailun johtoon10.8.2023 10:35:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun kilpailupäälliköksi on nimitetty musiikin maisteri Päivi Loponen-Kyrönseppä. Laulukilpailu järjestetään jatkossa aiempaa tiheämmin, kolmen vuoden välein.
Suomen Kulttuurirahasto palkitsi Meri-Lapin Teatteriyhdistyksen ja suomentaja Mikko Koivusalon merkittävistä teatteriteoista8.8.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Meri-Lapin Teatteriyhdistys sai Olavi Veistäjän palkinnon sitkeästä työstä ammattimaisen teatteritoiminnan pelastamiseksi Kemissä ja suomentaja Mikko Koivusalo näytelmien, erityisesti musikaalien kekseliäistä ja alkuteosten hengen säilyttävistä suomennoksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme