Tuulensuun Palatsin syksyn ohjelmistossa komediaa ja murhamysteereitä
17.5.2023 11:25:19 EEST | Tampere-talo Oy | Tiedote

Tampereen Hämeenkadulla sijaitseva ravintolateatteri Tuulensuun Palatsi on julkaissut uutta ohjelmistoa syksylle. Teatteriviihteen ystäviä houkutellaan Saikkua, kiitos! -komediatrilogian ensimmäisellä osalla kolmena iltana 28.–30. marraskuuta. Ismo Leikolan ja Kalle Pylvänäisen käsikirjoittamaa sairaalahupailua on esitetty vuodesta 2013 ympäri Suomen noin 250 000 katsojalle. Tuulensuun Palatsin lavalle nousevat suosikkinäyttelijät Jukka Rasila, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen.
Pimeä vuodenaika on kuin tehty murhamysteereille, joita ratkotaan Tuoni Studioiden osallistavissa esityksissä 28. lokakuuta (Oikeus/Murha), 11. marraskuuta (What Dies in Vegas, starring Maria Lund) ja 7. joulukuuta (Takauma – Murhatut muistot). Esitykset yhdistävät kolmen ruokalajin illallisen jännittävään ja tarinalliseen elämykseen. Murhamysteereitä suositellaan yli 16-vuotiaille.
Tampere Burlesquen suosittu Horror & Tease Show vie kaikki halloweenin ystävät aikamatkalle makaabereissa tunnelmissa 7. lokakuuta. Burleski-ilottelun katsomoon vaaditaan katsojalta ikää 18 vuotta. Teatterilavoilta, elokuvista ja tv:stä tutut näyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen tuovat Minttu sekä Ville -improvisaatioduettonsa Tuulensuun Palatsiin 8. joulukuuta. Improvisoidussa ilottelussa näyttelijät keksivät yleisön antamista aiheista erilaisia sketsejä, tarinoita, runoja, laulunumeroita, puheita ja näytelmäkohtauksia.
Viulisti Linda Lampenius ja Apocalyptica-yhtyeestä tuttu sellisti Perttu Kivilaakso esiintyvät yhteiskonsertissa Tuulensuun Palatsissa 14. joulukuuta. Artistit esittävät itselleen rakkaimpia melodioita niin oopperan, klassisen kuin popmusiikin maailmoista. Mukaan mahtuu myös suomalaisia joulu- ja kansanlauluja Kivilaakson uusina sovituksina. Laulaja Johanna Försti & Nokia Big Band tarjoilevat jazz- ja swing-helmiä konsertissaan 22. syyskuuta.
Tampere-talon uutuuksia
Tampereen Teatterikesä tuo Tampere-taloon uutta afrikkalaista sirkusta 12. elokuuta. Guinealaisen Circus Baobabin Yé!-esitys (suom. vesi) kertoo ihmisen kyvystä keksiä ja aloittaa uudelleen. Vastustamattoman energinen ja fyysisesti pyörryttävän taidokas esitys kutsuu rakentamaan huomista maailmaa, joka pitää huolta luonnosta ja sen tulevaisuudesta.
Syksyllä päästään nauttimaan myös nykytanssista, kun Tero Saarinen Companyn ja Helsingin Barokkiorkesterin suurteos Third Practice esitetään Isossa salissa 18. lokakuuta. Teos peilaa arvojen ja perspektiivien muutosta murroksessa. Claudio Monteverdin vallankumoukselliset madrigaalit lihallistuvat näyttämölle kahdentoista tanssijan ja muusikon, tenori Topi Lehtipuun sekä virtuaalisopraano Núria Rialin taiturillisena tulkintana.
Ilmavoimien Big Band kantaesittää Gustav Holstin (1874–1934) alun perin sinfoniaorkesterille sävelletyn Planeetat-teoksen Big Bandille sovitettuna 12. lokakuuta. Sovituksesta vastaa yhdysvaltalainen säveltäjä ja sovittaja Jeremy Levy. Hänen orkesterinsa Jeremy Levy Jazz Orchestra julkaisi The Planets: Reimagined -äänitteen vuonna 2020 ja kappale Uranus, The Magician sai Grammy-ehdokkuuden parhaasta sovituksesta.
Tamperelaisen säveltäjä Minna Leinosen sävellyskonsertti Hello from the Planet Earth 16. syyskuuta sisältää Leinosen musiikin lisäksi Heta Kuchkan mediataidetta, Touko Hujasen valokuvia sekä Jussi Suonikon ja Timo Kurkikankaan äänisuunnittelua. Pienen salin lavalla esiintyvät TampereRaw vierainaan gambisti Mikko Perkola ja saksofonisti Kalle Oittinen, defunensemble sekä kapellimestari Jutta Seppinen.
Liput ovat myynnissä Tampere-talon ja Lippu.fin myyntikanavissa. Tutustu tarkemmin Tuulensuun Palatsin ja Tampere-talon tuleviin ohjelmistoihin.
Lisätiedot
Suvi Leinonen
Ohjelma- ja liiketoimintajohtaja
Tampere-talo Oy
Puh. +358 3 243 4031
suvi.leinonen@tampere-talo.fi
Median liput ja haastattelupyynnöt
Elsa Vähänen
Viestintäasiantuntija
Tampere-talo Oy
Puh. +358 40 5512 739
elsa.vahanen@tampere-talo.fi
Avainsanat
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2024 Tampere-talo-konsernin liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot olivat 28,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestimme yli 930 tapahtumaa, palvelimme yli 552 000 tyytyväistä kävijää ja tuotimme Tampereen talousalueelle 98 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Kulttuuri ja liike-elämä etsivät yhteistä kasvua Tampereella23.6.2026 08:29:18 EEST | Tiedote
Bisnes & Kulttuuri -seminaari kokoaa 19. lokakuuta 2026 Tampere-taloon kulttuurialan toimijat, yritykset ja elinkeinoelämän vaikuttajat. Tämän vuoden teema on kasvu. Seminaari kysyy, mitä kulttuuri ja liike-elämä voivat rakentaa yhdessä.
Mediakutsu: Game On -videopelinäyttely avautuu Tampere-talossa18.6.2026 07:15:00 EEST | Kutsu
Tänä kesänä Tampere-talon kävijät voivat uppoutua videopelien maailmaan toiminnallisessa Game On -kesänäyttelyssä. Näyttely on avoinna Tampere-talossa vain rajoitetun ajan 27.6.–9.8.2026. Kutsumme median edustajia tutustumaan näyttelyyn ennakkoon perjantaina 26. kesäkuuta klo 12.
Kjell Westö, Rosa Liksom, Tommi Kinnunen, Juhani Karila, Riikka Pulkkinen, Sirpa Kähkönen ja Jarkko Martikainen marraskuussa Tampereen Kirjafestareille – luvassa jälleen kolme suurta kulttuuritapahtumaa samalla lipulla17.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
28.–29. marraskuuta järjestettävän Tampereen Kirjafestarit 2026 -tapahtuman ohjelma on pääpiirteissään valmis. Kirjallinen ohjelma sisältää tuttuun tapaan kaikkien kirjallisuusgenrejen kirjailijahaastatteluja, paneeleja, asiantuntijapuheenvuoroja ja kirjallisuuspalkintojen, kuten Aamulehden Tulenkantaja-palkinnon jakotilaisuuksia. Kotimainen kirjasyksy 2026 tulee olemaan kaunokirjallisuuden juhlaa, sillä esimerkiksi suosikkikirjailijat Kjell Westö, Rosa Liksom, Tommi Kinnunen, Riikka Pulkkinen, Juhani Karila, Sirpa Kähkönen, Johanna Annola, Katja Kettu ja Olli Jalonen julkaisevat tänä vuonna uudet, odotetut teoksensa. Heidät tavataan myös marraskuun lopulla Tampereella.
Puistokonsertissa soivat oopperakirjallisuuden helmet – Tampere Filharmonian johdossa Matthew Halls ja solistina Tuomas Katajala5.6.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Tampere Filharmonia ja Tampere-talo järjestävät yhteistyössä Tampereen Energian kanssa perinteisen Puistokonsertin Tampereen Sorsapuistossa lauantaina 8. elokuuta 2026. Tampere Filharmoniaa johtaa orkesterin ylikapellimestari Matthew Halls, ja solistina laulaa tenori Tuomas Katajala. Puistokonsertti alkaa klo 18, ja DJ Juissi virittää puistotunnelman jo klo 15 alkaen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Muumijuhlaa vietetään toista kertaa Tampere-talossa – mukana lukuhetkiä, musiikkia, animaatioita ja herkuttelua3.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Tampere-talo juhlistaa muumeja Tove Janssonin syntymäpäiväviikonloppuna lauantaina 8. elokuuta 2026. Maksuton koko perheen Muumi – Suuri juhlapäivä -tapahtuma tarjoaa muumien ystäville ohjelmaa hahmotapaamisista työpajoihin ja tanssiaisista animaatiomaratoniin. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi Tampere-taloon noin 8 000 kävijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
