Kantahämäläisille sydänpotilaille avattiin uusi Sydänsairaalan etähoitosovellus

Omasydän-mobiilisovelluksen tavoitteena on sitouttaa sepelvaltimotautipotilaat itsensä hoitamiseen jo ennen sovittua sydäntoimenpidettä sekä sen jälkeen. Jatkossa pyritään myös keventämään painetta toistuviin kontrollikäynteihin perusterveydenhuollossa.
– Omasydän-palvelu on kehitetty potilaiden omahoidon tsemppaajaksi, joka on aina mukana puhelimessa. Sovelluksesta löytyvät kätevästi potilaan omat toimenpideajat sekä hoitoon liittyvät ohjeet ja kyselyt. Sovelluksen kautta lähetämme myös muistutuksia hoidon eri vaiheista. Jokaisella potilaalla on vastuu omasta hoidostaan, ja me haluamme tukea hyvää arkea sepelvaltimotaudin hoito huomioiden, kertoo palvelupäällikkö Satu Eerola Hämeenlinnan ja Riihimäen Sydänsairaalasta.
Omasydän-sovelluksella potilas vastaa säännöllisesti sairauden riskitekijöihin liittyviin kyselyihin ja saa vastausten perusteella yksilöllisiä hoito-ohjeita.
– Sydänterveyttä edistävillä elämäntavoilla on suuri merkitys sepelvaltimotaudin hoidossa. Tarkoituksena on auttaa potilasta saavuttamaan lääkehoidon ja elintapojen tavoitteet, jotka olemme yhdessä asettaneet, Eerola jatkaa.
Sydänhoitoa hyvinvointialueen yhteistyönä
Uudenlainen palvelu tiivistää entisestään Kanta-Hämeen hyvinvointialueen eri toimijoiden välistä yhteistyötä.
– Omasydän-sovellus on ensimmäinen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon rajoja ylittävä ja integroiva etäpalvelu potilaille, joiden hoidosta vastaavat sekä sairaala että terveyskeskus. Etähoitopalvelu täydentää perinteistä sairaalahoitoa ja vastaanottokäyntejä, kertoo aluepalvelujen palvelujohtaja, ylilääkäri Kai Nyman Sydänsairaalasta.
Sydänsairaalassa on jo käytössä tahdistin-, vajaatoiminta- ja sepelvaltimotautipotilaiden etäseurantapalvelut, mutta myös perinteisiä vastaanottoja kehitetään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu EerolaPalvelupäällikkö, Hämeenlinnan ja Riihimäen Sydänsairaalat
Puh:050 307 5788satu.eerola@sydansairaala.fiKai NymanPalvelujohtaja, ylilääkäri, Sydänsairaalan aluepalvelut (Jyväskylä, Hämeenlinna, Riihimäki)
Puh:041 730 8151kai.nyman@sydansairaala.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Sydänsairaala on Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien omistama julkinen sairaala. Sydänhoitoon erikoistuneessa sairaalassa hoidetaan potilaita, jotka tarvitsevat kardiologista tai sydän- ja rintaelinkirurgista hoitoa. Sydänsairaala tuottaa palveluja myös muille kunnille, sairaanhoitopiireille ja terveydenhuollon toimijoille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta TAYS Sydänsairaala
Keski-Suomen terveysasemilla kiertää Sydänsairaalan lähikardiologi25.9.2023 11:11:01 EEST | Tiedote
Lähes kaikki Keski-Suomen kuntien terveysasemat ovat saaneet asiantuntijatueksi Sydänsairaala Novan lähikardiologin syyskuusta 2023 alkaen. Kun oman keskussairaalan kardiologi tekee sydämen perustutkimukset terveysaseman vastaanotolla, potilas välttyy matkustamiselta sairaalaan ja potilastiedot siirtyvät sujuvasti hyvinvointialueen sisällä.
Sydänsairaala avasi etähoitosovelluksen sepelvaltimotautipotilaiden tsemppaajaksi1.9.2023 12:16:21 EEST | Tiedote
Sydänsairaalassa on kehitetty Omasydän-sovellus sepelvaltimotautia sairastavien potilaiden hoidon tueksi. Omasydän on potilaalle maksuton mobiilisovellus, jonka avulla potilaat valmistautuvat sydäntoimenpiteeseen Sydänsairaalassa ja saavat tukea sairaalahoidon jälkeiseen arkeen. Omasydän-sovelluksen käyttö tulee korvaamaan perinteisiä kontrollikäyntejä hyvinvointialueiden sote-asemilla.
Sote-uudistus tavoitteista käytäntöön: Sydänsairaala avasi uuden etähoitopalvelun1.9.2023 10:35:26 EEST | Tiedote
Sydänsairaalassa kehitetty Omasydän-mobiilisovellus on uusi etähoitopalvelu sepelvaltimopotilaille, joiden hoidosta vastaavat hyvinvointialueilla sekä sairaala että sosiaali- ja terveysasemat. Erikoissairaanhoidon ja avohoidon perustason rajat ylittävä etähoitopalvelu tulee korvaamaan potilaan kontrollikäyntejä sote-asemilla. Jatkossa terveydenhuollon resursseja voidaan hyödyntää paremmin sote-uudistuksen tavoitteiden mukaisesti.
Sairaanhoitajat tekevät sydämen ultraäänitutkimuksia Sydänsairaalassa9.5.2023 09:31:43 EEST | Tiedote
Tays Sydänsairaalan sairaanhoitajat kouluttautuivat tekemään sydänpotilaille ultraäänitutkimuksia, jotka kuuluvat perinteisesti kardiologien tehtäviin. Ultraäänitutkimus on yksi tavanomaisimmista sydämen tutkimusmenetelmistä. Laajeneva työnjako sairaanhoitajien ja lääkärien välillä hyödyntää ja motivoi molempia asiantuntijoita.
Sydänsairaalan vastuullisuusraportti 2022 avaa onnistumisia hoitoon pääsyssä ja työhyvinvoinnissa4.4.2023 15:09:45 EEST | Tiedote
Sydänsairaalan ensimmäinen vastuullisuusraportti valmistui tilanteessa, jossa kaikki vastuullisuuden osa-alueet ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Terveydenhuollon hoitoon pääsyssä on vakavia ongelmia ja työntekijöiden riittävyys uhkaa jo sairaaloiden toimintaedellytyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme