
Destia kertoo kuinka paljon energia- ja liikenneinfraa saa miljardilla eurolla
22.5.2023 10:04:31 EEST | Destia Oy | Tiedote
Suomalainen liikenne- ja energiainfrastruktuuri ovat neljän vuodenajan sekä ilmastonmuutoksen vuoksi kovalla koetuksella. Infrastruktuurin rakentaminen ja kunnossapito kilpailevat monien muiden julkisten rahoitustarpeiden kanssa, ja päättäjämme joutuvat tekemään joka vuosi budjettiriihessä valintoja sen osalta, millä tavoin rahoja kohdistetaan eri tarpeisiin.
Energiajärjestelmää uudistavassa Suomessa voidaan rakentaa miljardilla eurolla esimerkiksi merkittäviä̈ määriä̈ uutta energiantuotantoa tai edistää̈ sähköisen liikenteen infrastruktuuria. Toisaalta miljardilla eurolla saadaan jo leikattua kolmasosa tie- ja rataverkkoon kertyneestä korjausvelasta. Destian green paper tarkentaa kuvaa siitä, mitä julkisilla varoilla voitaisiin saada aikaan tie- ja rataverkon sekä energiainfrastruktuurin saralla.
Miljardilla eurolla olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi seuraavia väylä- ja energiahankkeita:
- 20 000 kilometriä uudelleen päällystettyä maantietä, eli neljäsosa koko Suomen valtion tieverkon pituudesta
- 300 kilometriä 1+1-kaistaisen maantien parantamista 2+2-kaistaiseksi tieksi, saman verran kuin Tampereelta Kokkolaan
- 200 kilometriä yksiraiteisen osuuden parantamista kaksiraiteiseksi, mikä tarkoittaisi lähes saman verran kuin Tampereelta Vaasaan rautateitse
- 1 600 kilometriä perusparannettua rataa eli lähes kolmasosa valtion rataverkon pituudesta
- 1 000 MW aurinkovoimakapasiteettia, mikä lähes kolminkertaistaisi Suomen aurinkovoimakapasiteetin
- 700 MW tuulivoimakapasiteettia, mikä kasvattaisi Suomen tuulivoimakapasiteettia yli 10 prosenttia
- 9 000 kappaletta suurteholatauspisteitä kuorma-autoliikenteelle, mikä tarkoittaisi latauspisteitä 9 kilometrin välein koko valtion tieverkolla
”Maailmalla on tullut tavaksi kirjoittaa Green Paper -tekstejä eli vihreitä papereita keskustelujen virittämiseksi ajankohtaisista aiheista. Myös me alamme tuottaa omia Destia Green Paper -tekstejä mm. infran, liikenteen ja energian alueilta. Toivomme niiden herättävän ajatuksia ja yhteiskunnallista keskustelua”, sanoo professori Jorma Mäntynen, Destian strategiset liikennejärjestelmät -yksiköstä.
Destia on analysoinut nykyisen infrastruktuurin tilaa, tulevia tarpeita ja investointien vaikutuksia, jotta poliittiset päättäjät voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä Suomen tulevaisuuden kannalta. Esitetyt luvut ovat karkeita suuruusluokkia perustuen asiantuntija-arvioihin ja toteutettujen hankkeiden kustannuksiin. Yksittäisissä̈ kohteissa paikalliset olosuhteet voivat vaikuttaa merkittävästi kyseisen kohteen kustannuksiin.
Destian green paper ”Paljonko liikenne- tai energiainfraa saa miljardilla eurolla?” on saatavilla Destian verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Jorma Mäntynen, johtaja, Strategiset liikennejärjestelmät, Destia, puh: 040 620 4583, jorma.mantynen@destia.fi
Riku Huhta, ryhmäpäällikkö, Strategiset liikennejärjestelmät, Destia, puh: 040 761 0243, riku.huhta@destia.fi
Destian viestintä:tiedotus@destia.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Luomme hyvän yhteiskunnan perustaa suunnittelemalla, rakentamalla ja ylläpitämällä huomisen liikenne- ja energiainfraa. Teemme sen noin 1 700 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli noin 600 miljoonaa euroa. www.destia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Destia Oy
Destia rakentaa Vantaan Energia Sähköverkoille uuden sähköaseman Tikkurilaan12.2.2026 08:30:38 EET | Tiedote
Vantaan Energia Sähköverkot Oy rakennuttaa Tikkurilaan uuden sähköaseman ja siihen liittyvän voimajohdon muutostyöt. Uusi sähköasema vastaa Vantaan nopeasti kasvavaan sähkötehon tarpeeseen ja tukee kaupungin energiasiirtymää. Destia aloittaa sähköaseman rakennustyöt vuoden 2026 alussa. Aseman arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2027.
Destialle tuplavoitto Eezyn Innostavimmat työpaikat 2025 -tutkimuksessa6.2.2026 08:35:16 EET | Tiedote
Työelämän asiantuntijayhtiö Eezy on julkistanut valtakunnallisesti parhaat henkilöstötutkimustulokset saavuttaneet organisaatiot. Destia palkittiin sekä suuryritysten sarjassa että vuoden vastuullisimpana työpaikkana. Suuryritysten sarjassa Destia oli suurin nousija eli henkilöstötutkimuksensa kokonaistuloksia eniten parantanut organisaatio.
Heikki Haasmaa on nimitetty Destian toimitusjohtajaksi – Tero Kiviniemi Colasin Pohjois-Euroopan alueen johtajaksi15.1.2026 10:00:01 EET | Tiedote
Destian uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Heikki Haasmaa, DI, 47, nykyisen toimitusjohtajamme Tero Kiviniemen keskittyessä johtamaan Colasin Pohjois-Euroopan aluetta.
Destia ja Oulun ammattikorkeakoulu julkaisevat infra-alalle suunnatun vastuullisuuden opintokokonaisuuden11.12.2025 10:00:07 EET | Tiedote
Destia ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat toteuttaneet yhteistyössä infra-alan opiskelijoille ja ammattilaisille suunnatun vastuullisuuden verkko-opintokokonaisuuden. Vastaavia alalle räätälöityjä vastuullisuusopintoja ei ole aikaisemmin ollut saatavilla.
Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus – uusi raportti julkaistu2.12.2025 11:00:16 EET | Tiedote
Raskaan liikenteen merkitys Suomen yhteiskunnan toimivuudelle on kriittinen nyt ja tulevaisuudessa. Vastajulkaistu raportti "Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus" tarkastelee alan nykytilaa, merkitystä ja tulevaisuuden kehityssuuntia: miten raskas liikenne vaikuttaa talouteen, kilpailukykyyn ja toimintavarmuuteen ja miten kuljetamme vuonna 2040?
Destia Oy