Vihreä siirtymä ja työvoiman saatavuuden haasteet ovat yritysten kehitysnäkymien keskiössä Etelä-Savossa

Helmikuussa 2023 julkistetun pk-yritysbarometrin mukaan eteläsavolaisilla yrityksillä on huonommat odotukset tulevaisuuden suhteen kuin naapurimaakunnissa tai maassa keskimäärin. Myös työllisyyden, liikevaihdon ja investointien arvon näkymät nähdään huonompina kuin maassa keskimäärin. Kevään pk-yritysbarometrin mukaan valtakunnallisesti yrityksissä näkyy epävarmuutta. Etelä-Savossa halukkuus kasvuun ja kansainvälistymiseen on hieman noussut, mutta jää kuitenkin alle koko maan keskiarvon.
Vihreä siirtymä ja energiatehokkuus kiinnostavat
Etelä-Savossa käynnistyneissä tai valmistelussa olevissa yrityshankkeissa näkyvät vihreä siirtymä sekä satsaukset uusiutuvaan energiaan ja resurssitehokkuuteen. Eteläsavolaiset yritykset ovat viime aikoina keskittyneet digiosaamisen kehittämiseen, vihreään siirtymään ja toimintaympäristön muutoksien tuomiin haasteisiin, joihin lukeutuvat mm. Venäjän hyökkäyssota ja energian hinnan nousu. Eteläsavolaiset yritykset, etenkin matkailualalla, ovat kiinnittäneet huomiota energiatehokkuuteen ja kasvattaneet kiinnostutaan muun muassa aurinkoenergiaa kohtaan.
Työvoiman saatavuus askarruttaa
Majoitus- ja ravitsemisalalta on poistunut koronapandemian aikana paljon työntekijöitä kouluttautumaan ja työhön muille aloille. Matkailualalla kausityövoiman saanti on edelleen haasteellista. Venäjän hyökkäyssota on vaikeuttanut myös maa- ja puutarhatalouden sekä metsänhoitotöiden kausityövoiman saantia.
Metalliteollisuudessa erityisesti hitsaajien ja koneistajien rekrytoinnissa on jo pitkään ollut haasteita. Metallialan koulutukseen on kuitenkin viime aikoina hakeuduttu aiempaa paremmin. Rakennusalaa vaivaa koko maakunnassa osaavien toimihenkilöiden pula. Teollisuuden eri aloilla on enenevästi hyödynnetty RekryKoulutusta akuuttien työvoimatarpeiden ratkaisemiseksi.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa on eniten pulaa lähihoitajista ja sairaanhoitajista. Tilanne on vaikein Pieksämäellä. Miesten määrä ja osuus vahvasti naisvaltaisissa lähihoitajan ja sairaanhoitajan ammateissa on pikkuhiljaa kasvanut. Kehitystä on tarpeen vahvistaa kannustamalla ja ohjaamalla miehiä entistä aktiivisemmin alan koulutukseen ja töihin. Tämä on työllisyydenkin kannalta tärkeää, sillä miehiä on työttömänä Etelä-Savossa selvästi naisia enemmän. Odotettavissa on myös, että miesvaltaisten tuotannollisten töiden työpaikkojen määrä laskee edelleen.
Vuonna 2022 Etelä-Savossa yrityksillä oli vähiten rekrytointivaikeuksia koko maassa (44 %). Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen ja TEM:n vuosittain toteuttama Työvoiman hankinta toimipaikoissa –selvityksestä. Yritysten rekrytointivaikeudet kasvoivat edellisvuodesta myös Etelä-Savossa, mutta osuus oli koko maan pienin ja ainoa alle 45 %:n.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtaja Hannu Mars, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 271
Ennakointiasiantuntija Merja Toijonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 165
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Kevättulvat jäämässä pieniksi Etelä-Savossa16.4.2025 13:30:35 EEST | Tiedote
Lumet ovat miltei kokonaan sulaneet Etelä-Savossa, ja jäiden lähtö vesistöistä on alkamassa. Tulvat ovat jäämässä koko maakunnassa selvästi tavanomaista alemmaksi ja järvien tulvahuiput koetaan normaalia aiemmin. Talven mittaan lämpötilanvaihtelut sulattivat välillä lumia ja sateita saatiin vetenäkin, joten lumen vesiarvot ovat olleet keväällä tavanomaista alempia. Vähäsateinen kevät on myös osaltaan hillinnyt vedenpintojen nousua.
Ethän rakenna vahingossa saimaannorpan pesäpaikalle tai sen läheisyyteen!15.4.2025 09:30:11 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 alusta voimaan tullut rakentamislaki vapautti osan alle 30 neliömetrin kokoisista rakennuksista luvanvaraisuudesta. Vapaus rakentaa ei kuitenkaan muuttanut muiden lakien, kuten luonnonsuojelulain ja vesilain, vaatimuksia rakentajille. Rakentamislaki edellyttää rakentajalta entistä suurempaa vastuuta ja asioiden selvittämistä ennen rakentamiseen ryhtymistä.
Kangasniemen Leppäselkä – Pätkönlammen Natura 2000 -alueen hoitosuunnittelu alkaa9.4.2025 15:05:10 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-Keskus aloittaa Kangasniemellä sijaitsevan Leppäselkä-Pätkönlammen Natura-alueen hoitosuunnitelman laatimisen keväällä 2025 ja suunnitelman on tarkoitus valmistua syksyllä 2025. Leppäselkä – Pätkönlampi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan ja Natura 2000 -verkostoon. Monien linnustollisesti arvokkaiden kosteikkojen tapaan Leppäselän ja Pätkönlammen tila on heikentynyt rehevöitymisen ja umpeenkasvun myötä.
Understöd kan sökas för hantering av skadliga ämnen i stadsvatten26.3.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Närings-, trafik- och miljöcentralen (NTM-centralen) i Södra Savolax öppnar ansökan för projekt för hantering och minskning av skadliga ämnen i stadsvatten. Sammanlagt cirka 1,5 miljoner euro i understöd kan sökas nationellt. Ansökningstiden är 1.4.–19.6.2025 och understöd kan sökas av kommuner, samkommuner och bolag som ägs av dem, andra kommunägda aktörer, föreningar, företag och andra sammanslutningar. Understöd kan inte beviljas privatpersoner eller statliga ämbetsverk eller inrättningar.
Avustusta haettavana kaupunkivesien haitta-aineiden hallintaan26.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) avaa haun kaupunkivesien haitta-aineiden hallinnan ja vähentämisen hankkeille. Avustusta on haettavissa yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa valtakunnallisesti. Hakuaika on 1.4.–19.6.2025, ja avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja niiden omistamat yhtiöt, muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilöille eikä valtion virastoille tai laitoksille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme