Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Terhi Kuusiston romaanissa isä jää henkiin, oma isä ei jäänyt

2.6.2023 05:00:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote

Jaa

Terhi Kuusiston uutuusromaanin Mehiläisten kaupungit lähtökohta on omaelämäkerrallinen, sillä kirjailijan isä sairastui erittäin harvinaiseen sairauteen. "Romaanini kuvaa kuolevaisuutta, mutta tarinoilla on mahdollisuus elää meitä kauemmin", kertoo Kuusisto.

Kirjailija Terhi Kuusisto
Kirjailija Terhi Kuusisto Sara Lehtomaa

Terhi Kuusiston juuri ilmestyneen romaanin Mehiläisten kaupungit yksi päähenkilöistä on hyönteistutkija, joka palaa Saksasta Helsinkiin pitääkseen viimeisen isälleen antamansa lupauksen. Romaanin kirjoittamisen syntyhistoria on erikoinen ja on samalla Kuusiston kunnianosoitus tämän hiljattain kuolleelle isälle, joka sairastui harvinaiseen autoimmuunisairauteen, jättisolumyokardiittiin.

Jättisolumyokardiitti tuhoaa sydämen, eikä parantavaa hoitoa ollut ainakaan vielä vuonna 2014. Kuusiston isälle tehtiin sydänsiirto. Hän kuoli vuonna 2021 – syöpään, sillä hänen siirtosydämensä toimi moitteettomasti loppuun asti.

"Isäni kannusti minua aina kirjoittamaan, ja muutama vuosi sitten hän yllätti minut tuomalla minulle sairaskertomuksensa. Hän ehdotti, että kirjoittaisin kirjan hänen tarinastaan. Kirjoitin parhaillaan käsikirjoitusta, jossa tarinallisuus ja ihmisten itsestään kertomat elämäntarinat ovat keskeisessä osassa, ja tuntui hämmästyttävältä, että isä oli siitä tietämättä tullut tarjoamaan minulle omaa tarinaansa. Hän teki minulle useita tunteja äänityksiä, joissa kertoi sairastumisestaan ja toipumisestaan ja antoi käyttööni myös kaikki hoitoonsa liittyvät paperit. Moderni lääketiede oli hänen suuri intohimonsa, ja hänestä oli tullut lääketieteen saavutusten ruumiillistuma", Terhi Kuusisto kertoo.

Romaanissa on kaksikin eri isää, ja heistä toinen, enemmän Kuusiston isää muistuttava, jää henkiin. Kuusisto viimeisteli romaaninsa Mehiläisten kaupungit isän muisto mielessä.

Terhi Kuusisto (s. 1973) on Helsingissä asuva suomentaja ja kirjailija. Hän on suomentanut viimeksi ensi viikolla julkaistavan Monica Heiseyn romaanin No siis tosi hyvää. Muihin suomennoksiin lukeutuu suosittu Taikuuden talo -lastenkirjasarja.

Terhi Kuusisto: Mehiläisten kaupungit
Romaani, Aula & Co 2023

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Terhi Kuusidsto: Mehiläisten kaupungit
Terhi Kuusidsto: Mehiläisten kaupungit
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Nuoren kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.

Aula & Co:n omistaa nykyään Storytel Books mutta on itsenäinen yhtiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Aula & Co:n messuohjelma – kansainvälisinä vieraina Milja Kaunisto (Ranska), Illarion Pavljuk (Ukraina) ja Heather Morris (Uusi-Seelanti)2.10.2026 14:03:12 EEST | Tiedote

Tämän vuoden kirjamessuhaastatteluissa on teemoina muun muassa kuvanveistäjä Eva Ryynäsen ja okkultisti Tapio Kotkavuoren kiehtovat elämät, Lappi arktisten dekkareiden näyttämönä, historian uhmakkaat naiset, vihastuminen ja seksistä kirjoittaminen, suuret kertojat, syksyn odotetut uutuudet sekä klassikkojen klassikot. Ulkomaisia messuvierailijoita ovat ukrainalainen kirjailija ja Ukrainan armeijan upseeri Illarion Pavljuk (Näen että teitä kiinnostaa pimeys, la 24.10. Senaatintori klo 17.30), uusiseelantilainen kirjailija Heather Morris (Montparnassen pianonopettaja, su 25.10. Hakaniemi klo 16.30), etänä). Milja Kaunisto saapuu Ranskasta julkistamaan Napoleonin koodin (la 24.10. Esplanadi-lavalla klo 11.00).

Ukrainalainen ex-sotilas ja kirjailija Illarion Pavljuk Helsingin kirjamessuille – Senaatintori-lavalla Ilmari Käihkön kanssa la 23.10.23.9.2026 09:17:00 EEST | Tiedote

Illarion Pavljukin teos Näen että teitä kiinnostaa pimeys on Kalevala-eepoksesta – romaanin joen nimikin on Tuoni. Puolustusministeriössä työskentelevä Pavljuk on saanut valtiolta matkustusluvan Suomeen. Pavljuk esiintyy perjantaina 23.10. Rosebudissa ja lauantaina 24.10. Helsingin kirjamessujen Senaatintori-lavalla Ilmari Käihkön haastateltavana.

Ennakkotiedote: pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekka kirjoittaa feelgoodia, jossa käsitellään myös hyväksikäyttöä15.9.2026 16:02:19 EEST | Tiedote

Millaista on kirjoittaa feelgoodia, jossa käsitellään traumoja ja hyväksikäyttöä? Pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekan maailma on kuin Gilmoren tyttöjä ja Bridget Jonesia yhdistettynä tummiin puoliin. Kirja julkaistaan 24.9. Rosebud-kirjakaupassa ja on esillä myös muun muassa 26.9. Idän kirjamessuilla sekä Helsingin kirjamessuilla. Kurjenmiekka on myös jälleen ehdolla Kuvastaja-palkinnon saajaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye