SDP:n Eloranta: Kansalaisopistoilta leikkaaminen vähentäisi työttömien mahdollisuuksia laajentaa osaamistaan
STT:n tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa pöydällä olisi myös merkittäviä, 20-70 miljoonan euron, leikkauksia kansanopistojen, kansalaisopistojen ja kesäyliopistojen valtiontukeen. SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta pitää mahdollisia leikkauksia erittäin haitallisina erityisesti jatkuvan oppimisen näkökulmasta. Eloranta korostaa kansalaisopistojen tarjoamien monipuolisten kurssien merkitystä erityisesti työikäisten osaamisen kehittämisen kannalta.

- Säätytalolla olisi tärkeää pohtia, millaisista kursseista ja opintomahdollisuuksista oikeastaan puhutaan. Vapaata sivistystoimintaa pidetään helposti pelkkänä hyvätuloisen keskiluokan harrastustoimintana, mutta 74 prosenttia kansanopistojen opiskelijoista on suorittanut enintään toisen asteen tutkinnon. Niiden tarjonnassa kyse on muun muassa ikääntyneiden digitaitojen kehittämisestä, asiakaspalvelukoulutuksesta, työturvallisuuskorttikoulutuksista, korkeakoulutukseen valmistavista kursseista sekä ammatillisesta ja lukio koulutuksesta. Näistäkö oikeiston mielestä on muka varaa leikata, kun tavoitteena on nostaa työllisyyttä ja osaamistasoa, Eloranta ihmettelee.
– Työllistymisen esteenä on usein puuttuvat taidot ja kansalaisopistot tarjoavat monille erittäin hyvän, joustavan ja edullisen keinon kehittää omaa osaamistaan. Vähenevä kurssivalikoima ja nousevat maksut tulevat vaikeuttamaan monien työttömien työllistymistä entisestään. Vapaasta sivistystoiminnasta leikkaaminen ei ole siis hyväksi työllisyydellekään, Eloranta huomauttaa.
Kansanopistot tarjoavat myös lukio- ja ammatillista koulutusta ja ovat usein ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden omien arvioiden mukaan koulutuksen järjestäjien parhaimmistoa. Laadukkaan opetuksen pohjana pidetään kohtaamista lähiopetuksessa ja yhteisöllisyyttä.
- Kansanopistojen merkitystä ammatillisen koulutuksen tarjoajina ja nuorten syrjäytymisen ehkäisijöinä ei pidä myöskään vähätellä. Ne tarjoavat monille turvallisen ja yhteisöllisen ympäristön asua ja oppia, Eloranta lisää.
- Vapaasta sivistystyöstä leikkaaminen olisi siis monesta näkökulmasta huono päätös. Suomi tarvitsee kaikkien osaamista ja panosta ja jokaisella tulee olla mahdollisuus laajentaa omaa osaamistaan. Myös vapaan sivistystyön leikkaukset ovat koulutusleikkauksia, Eloranta toteaa.
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen osallistuu Saksan SPD:n puoluekokoukseen27.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistuu tulevana lauantaina 28.6. Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n puoluekokoukseen kansainvälisenä kutsuvieraana.
SDP:n Riitta Mäkinen: Ministerillä ei valmiita ratkaisuja Lakea-yhtiön Omaksi-asukkaille26.6.2025 12:58:44 EEST | Tiedote
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) vastasi kansanedustaja Riitta Mäkisen (sd) kirjalliseen kysymykseen Lakea Oy:n konkurssiin haettujen taloyhtiöiden Omaksi-asukkaiden sijoittaman pääoman kohtalosta ja välimallin asumisen lainsäädäntö tarpeista.
SDP:n Räsänen: Valkosen kannattaa vaatia pääministeri Orpon vastausta – miten ihmeessä hallitus on saanut Suomen näin syvään talouskurimukseen25.6.2025 14:36:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen vaatii SDP:ltä kannanottoa valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen esittämiin miljardiluokan sopeutuslukuihin. Tärkein kysymys tässä tilanteessa kuitenkin kuuluu: miten ihmeessä Kokoomuksen johdolla Suomi on saatu näin syvälle suohon kysyy Joona Räsänen (sd.).
SDP:n Paula Werning: Missä on perintäyhtiöiden vastuu?25.6.2025 12:43:39 EEST | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajaviraston tuore selvitys paljastaa vakavan huolen. Perintäyhtiöt käyttävät oikeusjärjestelmää hyväkseen, ajavat läpi perusteettomia vaateita ja voittavat, kun velallinen ei jaksa tai uskalla puolustautua. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) vaatii hallitukselta ripeitä ja konkreettisia toimia – oikeus ei saa toimia vahvemman ehdoilla.
SDP:n Lauri Lyly: Orpo-Purran hallituksen keinot eivät auta työttömyyden hoidossa25.6.2025 10:56:46 EEST | Tiedote
KEHA-keskuksen uusimman toukokuun tilaston mukaan Suomessa työttömien määrä on kasvanut 308 000:een. Vuoden takaiseen verrattuna työttömien määrä on kasvanut yli 41000:lla. SDP:n Lauri Lyly penää hallitukselta oikeita toimia työllisyyden hoitoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme