Tapio Lehtisen pelastaja kastoi kisaveneen Helsingissä - Galiana WithSecure matkalle maailman ympäri

Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen joutui keskeyttämään Golden Globe Race -yksinpurjehduskilpailun toiselta sijalta hänen Asteria-veneensä upottua yllättäen Intian valtamereen marraskuussa. Pelastuslautassa vuorokauden ajelehdittuaan paikalle ehti kolmantena ollut kisakumppani Kirsten Neuschäfer, joka pelasti suomalaispurjehtijan merestä ja auttoi häntä siirtymään paikalle saapuneeseen rahtialukseen. Lehtisen pelastusoperaation aiheuttamasta viivästyksestä huolimatta eteläafrikkalainen Kirsten Neuschäfer lopulta voitti maailman haastavimman purjehduskilpailun. Hänestä tuli voittonsa myötä purjehdushistorian seitsemäs ihminen, joka on onnistunut pysähtymättä purjehtimaan maapallon ympäri ilman modernia teknologiaa, sekstantilla eteläisten mantereiden suurten niemien kautta navigoiden.
Lehtisen odottamaton onnettomuus ja veneen uppoaminen toivat synkkiä pilviä hänen jo suunnitteilla olleeseen seuraavaan koitokseensa, täydellä tiimillä purjehdittavaan Ocean Globe Race -kilpailuun. Edellisen kisaveneen uppoaminen oli omiaan laittamaan myös yhteistyökumppanien uskon koetukselle, mutta merkittävän kotimaisen pääsponsorin henkinen ja taloudellinen tuki tuovat turvaa syyskuussa starttaavaan haastavaan purjehduskilpailuun valmistautumiseen.
”Olen äärettömän iloinen ja ylpeä paitsi turvallisuutta ja varmuutta huokuvasta pääyhteistyökumppanistamme WithSecuresta, myös siitä, että pelastajani Kirsten löysi näin pian historiallisen voittonsa jälkeen aikaa tulla meitä kannustamaan. Parempaa yhteistyökumppania ja parempaa kummia emme voisi tiimillemme ja veneellemme saada. Upeasti vahvistuneen paketin myötä voimme lähteä turvallisin mielin seuraavalle matkalle maailman ympäri”, kertoo purjehtija Tapio Lehtinen.
Turvana kaiken ennakointi
Galiana-tiimin nyt julkistettu pääyhteistyökumppani on suomalainen yritystietoturvayhtiö WithSecure, jonka missiona on turvallisempi ja kestävämpi digitaalinen maailma. Vaikka aito, klassinen maailmanympäripurjehdus retroveneillä on hyvin erilaista moderniin yritysmaailmaan verrattuna, ovat uhat merellä, toimistoissa ja tuotantolaitoksissa yleensä yllättäviä ja odottamattomia.
”Suomalaisen purjehdushistorian suuri sankari Lehtinen on onneksemme elävä esimerkki siitä, mitä valmius reagoida odottamattomiin tapahtumiin parhaimmillaan tarkoittaa. Kestävään kehitykseen kuuluu myös aiemmista epäonnistumisista oppiminen. Autamme kehittämään sietokykyä kyberuhkia vastaan ja uskomme, että sisukkaan ja sietokyvyltään maailman huippua edustavan Lehtisen fölissä olemalla meille avautuu uusia mahdollisuuksia päästä esittelemään turvallisuusosaamistamme myös maailmalla. Lehtisen kansainvälisestä arvostuksesta kertoo jotain, että GGR-legenda Kirsten Neuschäfer saapui kastamaan kisaveneen”, kertoo WithSecuren toimitusjohtaja Juhani Hintikka ja jatkaa:
”Aivan kuten maailmanympäripurjehduskilpailuun valmistautuva Galiana WithSecuren tiimi, myös me uskomme yhdessä tekemiseen ja yhteisturvallisuuteen. Vain siten päästään parhaisiin tuloksiin niin modernien yritysten kyberturvallisuuden, kuin tällaisen klassisen, analogista maailmaa edustavan purjehduskilpailunkin riskien ennakoinnin osalta.”
Suomalaisen valtameripurjehduksen seuraava sukupolvi
Ocean Globe Race on noin kahdeksan kuukauden mittainen purjehdus maailman ympäri klassisilla purjeveneillä ilman tietokoneita, satelliittinavigointia, GPS:ää tai muitakaan modernia teknologiaa edustavia apuvälineitä tai materiaaleja. Southamptonista syyskuun 10. päivänä alkavan kilpailun 27 000 merimailin pituinen reitti kulkee kolmen eteläisen mantereen suuren niemimaan ympäri ja jakautuu neljään etappiin. Välipysähdykset ovat Kapkaupunki, Auckland ja Punta del Este. Paluuta takaisin Southamptoniin odotetaan huhtikuussa 2024.
65-vuotiaan kapteenin Tapio Lehtisen lisäksi tiimiin kuuluvat kakkoskippari Ville Norra, 51, tiimipäällikkö Pia Grönblom, 50, Kaisla Jacoby, 20, Viivi Moisio, 20, Mauri de Meulder, 26, Anton Eklund, 25, Alexander von Flittner, 27, Elia Koski, 27, Juho Sattanen, 28, Lassi Liimatainen, 29 ja Mikko Hongell, 33.
”Olemme tiiminä työskennelleet nyt kolme purjehduskautta paitsi omia vahvuuksiamme kehittäen ja niillä yhteistyötä vahvistaen, myös valmistelleet venettä kisakuntoon. Tunsimme Asterian ja tunnemme Galiana WithSecuren läpikotaisin. Vaikka Tapion GGR keskeytyi dramaattisesti, lähdemme omaan kilpailuumme luottavaisin mielin. Kirsten on mahtava kannustaja ja hänen esimerkkinsä näytti, että kaikki on kaikille mahdollista. Olemme valmistautuneet henkisesti ja fyysisesti myös kaikkein epätodennäköisimpiin uhkiin, ja luotan tiimin jokaiseen jäseneen ja meihin yhdessä kuin vuoreen. Olemme valmiita”, lupaa Galiana WithSecurity -tiimin nuorin jäsen Kaisla Jacoby.
Purjehduslegendat tukevat toisiaan
Kirsten Neuschaferin Golden Globe Race 2022 -kisan voitto jää kilpapurjehduksen historian merkkitapahtumiin. Hän on ensimmäinen maailmanympäripurjehduskilpailun voittanut naispurjehtija. Kuudestatoista kisaan startanneesta vain kolme selvisi pääkilpailun maaliin. Vuoden 2018-kilpailussa kahdeksastatoista purjehtijasta Tapio Lehtinen pääsi maaliin viidentenä ja viimeisenä, ja GGR:n alkuperäisessä kilpailussa vuonna 1968 yhdeksästä kilpailijasta maaliin selvisi ainoastaan yksi.
”Toivon Tapiolle ja hänen tiimilleen parasta mahdollista myötätuulta ja onnea. Hänen kohtaamisensa Intian valtamerellä on unohtumaton hetki myös minulle. Tapion rauhallisuus ja määrätietoisuus tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Olenkin iloinen nähdessäni, että Galiana WithSecuren tiimissä on myös nuoria naisia, jotka varmasti tietävät, että kaikki on kaikille mahdollista, kunhan valmistautuu hyvin. En itse lähtenyt kisaan kilpaillakseni missään tietyssä lokerossa, vaan rinta rinnan kaikkien kanssa kilpailemaan voitosta. Sen sitten tein ja toivon, että saan voitollani kannustettua lisää naisia toteuttamaan unelmiaan”, kannustaa Kirsten Neuschäfer ja jatkaa:
”Tapio on erinomainen purjehtija ja osaa ottaa kaiken huomioon. Silti meri on arvaamaton. Kun adrenaliinintäytteisen pelastusoperaation jälkeen olin taas yksin merellä ajatusteni kanssa, mietin kuinka olosuhteet voivat muuttua nopeasti ja kuinka suuri osuus myös onnella on tässä pelissä. Olenkin onnellinen, että sain kunnian tutustua Tapioon ja kutsun hänen OGR-tiiminsä kummiksi. Tiedän, että he ovat nimensä mukaisesti turvassa.”
Purjehdusalalla arvostettu Cruising Club of America -avomeripurjehdusjärjestö myönsi Kirsten Neuschfärille toiminnastaan Tapio Lehtisen pelastamiseksi Rod Stephens Seamanship Trophy -palkinnon, joka annetaan vuosittain yhden tai useamman henkilön pelastamisesta merellä. Myös Ocean Cruising Club -yhteisö palkitsi Neuschäferin, Lehtisen ja rahtilaiva Darya Gayatrin kapteeni Mehrotran miehistöineen merimiestaitopalkinnolla.
Merten hyvinvoinnin puolesta
Tapio Lehtinen haluaa purjehduksen kuninkuusluokkaan osallistumisellaan paitsi menestyä, myös kiinnittää yleistä huomiota valtamerten ja ilmaston huolestuttavaan tilaan sekä nostaa esille kestäviä, hiilineutraaliin kiertotalousyhteiskuntaan tähtääviä ratkaisuja. Samoja arvoja tuotantotalouden diplomi-insinööri edellyttää myös yhteistyökumppaneiltaan.
Tapio Lehtinen Sailing -tiimin Ocean Globe Race 2023 -kisan pääyhteistyökumppani on suomalainen WithSecure. Muita tiimin kumppaneita ovat Cinia, 3StepIT, Quuppa, Aava, Aktia, Caligo, Finnlines, Hyötytuuli, Kotkamills, Norsepower, Terawatt, Skipperi ja Helsingin satama.
S/Y Galiana WithSecure
Yhdysvaltalaisen Sparkman & Stephens -veneensuunnittelutoimiston suunnittelema kaksimastoinen Swan 55 -jooli. Rakentaja Nautor, Pietarsaari, Suomi, 1970. Pituus 17 m, paino 19 tonnia, purjeiden pinta-ala 120 m2, spinaakkkerien kanssa 350 m2.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapio Lehtisen, Kirsten Neuschäferin ja Galiana WithSecure -tiimin haastattelupyynnöt:
Sini Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 397 464, sini.sorainen@wolfcom.fi
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Lisätiedot WithSecure:
Inari Anttila, WithSecure, +358 43 824 0090, inari.anttila@withsecure.com
Kuvat







Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Tehtaankatu 40 B 21, 00150 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Jenni Korhonen Adformin Suomen maajohtajaksi27.9.2023 08:30:14 EEST | Tiedote
Sanoman markkinointipalveluiden liiketoiminnan johtaja ja B2B-organisaation johtoryhmän jäsen Jenni Korhonen, KTM, on nimitetty kansainvälisen digitaalisen markkinoinnin edelläkävijän Adformin Suomen liiketoiminnan johtajaksi. Adform tarjoaa mainostajille, mediatoimistoille ja mediataloille kokonaisvaltaisia digitaalisen mainonnan työkaluja ohjelmalliseen ostamiseen, myyntiin sekä mainonnan seurantaan ja hallintaan. Digitaalisen mainonnan näköalapaikalla Korhonen haluaa kehittää Suomeen avoimuuteen ja yhteistyöhön perustuvaa digimarkkinoinnin ekosysteemiä, jossa mainostajilla, mainonnan ostajilla ja julkaisijoilla sekä teknologiayhtiöillä on mahdollisuus menestyä ja kasvaa kestävästi.
Birra Moretti kattaa italialaisen piazzan Helsingin ytimeen lauantaina 26.8.21.8.2023 14:58:42 EEST | Tiedote
Italian suosituin italialainen olut Birra Moretti tuo maailman metropoleista ja kansainvälisiltä festivaaleilta tutun Piazza Moretti -tapahtumakonseptinsa Suomeen. Hyvää ruokaa, kylmää olutta, sydämellisesti kuplivaa tunnelmaa ja musiikkia pursuileva italialainen piazza valtaa Helsingin ydinkeskustan Sofiankadun elokuun viimeisenä lauantaina 26. elokuuta.
Loppukesän kiinnostavimmat tapahtumat Virossa31.7.2023 13:42:11 EEST | Tiedote
Vielä on kesää jäljellä ja Viron monipuolisesta tapahtumatarjonnasta löytyy nähtävää ja koettavaa kaupunkifestivaaleista kansanmusiikkiin ja herkuttelusta saunomiseen. Tuttujen ja taattujen suosikkikohteiden lisäksi tarjolla on myös uusia ja kiehtovia kohteita sekä monenlaisia elämyksiä. Niiden perään kannattaa lähteä myös Tallinnan ulkopuolelle. Välimatkat ovat suhteellisen lyhyitä ja liikkuminen on helppoa niin julkisilla kulkuvälineillä kuin omalla autollakin. Miltä kuulostaisi esimerkiksi maistella lähiruokaa 175 kilometrin pituisella ruokakadulla Peipsin kauniissa maisemissa, kainaloitua romanttisilla ulkoelokuvafestivaaleilla tai katsella auringonlaskua Hiiumaan rannalla leppeiden löylyjen jälkeen?
Tallinnasta uimalla Helsinkiin kannustavan esimerkin vuoksi25.7.2023 12:16:38 EEST | Tiedote
Tuhansien järvien maassa uimataitoa pidetään kansalaistaitona, jonka jokaisen maassamme asuvan tulisi olla mahdollisuus oppia ja osata. Viimeaikaisten tilastojen mukaan uimataito on kuitenkin Suomessa laskussa erityisesti lasten keskuudessa. Huolestuttava trendi vaatii välittömiä toimenpiteitä. Sipoolainen Patrik Kvikant ui parhaillaan Tallinnasta Helsinkiin ja kerää Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) kanssa varoja lasten uimaopetuksen tukemiseen Suomessa. Kvikantin uintiurakka alkoi sunnuntaina ja Helsingin Eiranrantaan hän toivoo pääsevänsä tänään tiistaina 25. heinäkuuta, jolloin vietetään myös Maailman hukkumisten ehkäisyn päivää.
Suomen hodarimarkkinaan uusi, TV:stä tuttu tekijä6.7.2023 13:39:02 EEST | Tiedote
Keittiömestari Akseli Herlevin aisaparina Burgerimiehet-sarjassa seikkaileva Ossi Lahtinen toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa oman katuruokakonseptin luomisessa. Ainutlaatuisiin, sämpylän päältä avautuviin top cut -hodareihin ja korkealaatuisiin ranskalaisannoksiin erikoistunut Pups Hot Dogs and Fries -sai ensiesittelynsä Helsingin Tuska-festivaaleilla viime viikonloppuna. Uusi hodariravintola nousi festivaalin suosituimmaksi ruokapisteeksi. Seuraavaksi Pups valloittaa Tikkurila Festivaalin ja Blockfestin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme