Perheiden kokemukset neuvolasta ja synnytyssairaalasta ovat pääosin hyviä – tavoitteena entistä yksilöllisemmät palvelut

Helsingin kaupunki ja HUS selvittivät synnyttäneiden äitien kokemuksia hoidon ja palvelujen toteutumisesta Helsingin äitiysneuvoloissa ja HUSin Naistenklinikalla.
Aineistoa kerättiin syksyllä 2022 Naistenklinikalla synnyttäneiltä helsinkiläisäideiltä sähköisen kyselyn ja haastattelujen avulla. Sähköiseen kyselyyn vastasi yhteensä 161 äitiä, joista yli puolet oli ensisynnyttäjiä. Haastatteluihin osallistui 23 äitiä.
Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä perheiden kokemasta hoidosta ja tunnistaa siihen liittyviä haasteita ja kehittämistarpeita. Helsingin kaupungin ja HUSin yhteisenä tavoitteena on tulosten avulla kehittää raskauteen ja synnytykseen liittyviä palveluja perheitä kuunnellen. Tutkimuksen toteutti Turun yliopisto.
Hoidon jatkuvuus ja yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen on tärkeää
Äidit kokivat perhemyönteisen hoidon toteutuvan äitiysneuvolassa keskimäärin hyvin. Kehittämiskohteeksi tunnistettiin hoitosuhteen jatkuvuuden ja yksilöllisyyden nykyistä parempi toteutuminen. Äidit toivoivat neuvoloilta imetykseen ja vauvanhoitoon enemmän ja monipuolisempaa ohjausta, joka olisi sisällöltään käytännönläheistä.
Luottamuksellisen suhteen muodostumista omaan terveydenhoitajaan pidettiin hyvän neuvolakokemuksen peruspilarina, joka on tärkeää turvata. Etänä toteutettavilta perhevalmennuksilta toivottiin nykyistä enemmän vuorovaikutuksellisuutta ja mahdollisuutta osallistua valmennuksiin myös paikan päällä.
Ammattitaitoisen henkilökunnan läsnäolo synnytyksessä toi turvaa
Synnytykseen ja synnytyksen aikaiseen hoitoon oltiin tyytyväisiä synnytystavasta riippumatta. Vaikka synnytysosaston tunnelma koettiin kiireiseksi, monella oli myönteinen kokemus synnytyksestä.
Myönteiseen synnytyskokemukseen vaikutti ammattitaitoinen ja läsnä oleva henkilökunta, joka kuunteli ja kommunikoi avoimesti ja sai äidit tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Synnytyksen jälkeinen aika vaatii pysähtymistä perheiden äärelle
Perhemyönteisen hoidon toteutumiseen synnyttäneiden vuodeosastoilla ja Perhepesähotellissa oltiin melko tyytyväisiä. Sairaalan tärkeimmiksi kehittämisen kohteiksi tunnistettiin perheiden kiireettömämpi kohtaaminen ja ohjaus. Monet toivoivat ohjauksen imetykseen ja vauvanhoitoon olevan nykyistä tasalaatuisempaa ja yhtenäisempää.
Vuodeosastojen perhehuoneet ja Perhepesähotelli koettiin tärkeinä, sillä ne mahdollistivat perheiden pysymisen yhdessä uudessa elämäntilanteessa. Sairaalasta kotiutumisen jälkeiseen hoitoon ja palveluihin, sairaalan polikliinisiin palveluihin ja neuvolan kotikäyntiin oltiin tyytyväisiä, sillä ne mahdollistivat ammattilaisen jakamattoman huomion ja ohjauksen.
Neuvola ja sairaala tiivistävät yhteistyötä
Tutkimuksessa tunnistettiin äitiysneuvoloita ja synnytyssairaalaa koskevia tärkeimpiä kehittämiskohteita, joissa painottuvat hoitosuhteen jatkuvuus, yksilöllisyys ja hyvä kohtaaminen. Helsingin kaupunki ja HUS Naistenklinikka kehittävät tulosten pohjalta yhteistyössä hoitoa ja palveluja vastaamaan vielä aiempaakin paremmin perheiden tarpeita.
Perheiden empaattiseen, kiireettömään ja yksilölliseen kohtaamiseen ja neuvontaan panostetaan neuvolassa ja synnytyssairaalassa. Tässä hyödynnetään muun muassa sisäisiä koulutuksia.
Neuvolan perhevalmennus toteutetaan jatkossakin etäyhteydellä, mutta materiaalia uudistetaan ja valmennuksessa halutaan osallistaa asiakkaita aiempaa enemmän.
Lisäksi tavoitteena on laajentaa neuvolan ja HUSin yhteistyönä toteutettavaa synnytysvalmennusta koskemaan kaikkia ensisynnyttäjiä. Asiakkaan tukena valmennuksessa olisivat sekä terveydenhoitaja neuvolasta että kätilö synnytysosastolta. Yhteisenä tavoitteena on myös raskausajan ja synnytyksen palvelupolun näkyväksi tekeminen ja selkiyttäminen asiakkaalle.
Toimenpiteillä Helsinki ja HUS haluavat varmistaa entistä perhemyönteisemmän raskauden, synnytyksen ja synnytyksen jälkeisen ajan helsinkiläisille perheille.
Lisätietoja:
Monica Lindberg, va. perhepalvelujen johtaja
Helsingin kaupunki
monica.lindberg@hel.fi, puh. 09 310 58352
Satu Polkko, ylihoitaja
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS)
satu.polkko@hus.fi, puh. 050 4272323
Hannakaisa Niela-Vilén, dosentti,
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto
hmniel@utu.fi, puh. 044 0535433
Kuva: Unsplash
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaYksikön päällikkö, palvelu- ja henkilöstöviestintä
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiMarkus SnellmanViestintäasiantuntija
Puh:09 310 42619markus.snellman@hel.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 3.10. kokouksen ennakkotiedote29.9.2023 14:38:57 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kokous on tiistaina 3. lokakuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa pelastustoimen palvelutasopäätöstä ja toimialan osallisuussuunnitelmaa.
Stadin sote ja brankkari 4/2329.9.2023 10:24:36 EEST | Tiedote
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen uutiskirje on täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 19.9.19.9.2023 09:38:13 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta piti ylimääräisen kokouksen tiistaina 19. syyskuuta klo 8. Lautakunta päätti tässä kokouksessa toimialan talouden tasapainottamiseksi tehdystä muutosohjelmasta sekä ensi vuoden talousarvioehdotuksesta. Lautakunnan päätöstiedote on tallennettu kaupungin verkkosivuille.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan ennakkotiedote15.9.2023 14:28:30 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta pitää ylimääräisen kokouksen tiistaina 19. syyskuuta klo 8. Lautakunta jatkaa talouden tasapainottamiseksi valmistellun muutosohjelman sekä toimialan ensi vuoden talousarvioehdotuksen käsittelyä.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote12.9.2023 18:06:05 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta piti kokouksen tiistaina 12. syyskuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Lautakunta jätti tässä kokouksessa yksimielisesti pöydälle talouden sopeuttamiseksi valmistellun vuosien 2023 - 2025 muutosohjelman sekä vuoden 2024 talousarvioesityksen. Lautakunta jatkaa näiden käsittelyä ylimääräisessä kokouksessa tiistaina 19. syyskuuta klo 8.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme