Miten Pohjois-Pohjanmaalla voidaan? Hyvinvointikertomus aluehallituksen käsittelyssä
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 23.5.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla.

Miten Pohjois-Pohjanmaan asukkaat voivat?
Hyvinvointikertomus kertoo viime vuosien tilanteen siitä, miten Pohjois-Pohjanmaan asukkaat voivat, miten asukkaiden hyvinvointi on muuttunut ja mitä toimenpiteitä on tehty asukkaiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Kertomuksen avulla voidaan tunnistaa asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavia asioita, joita halutaan säilyttää tai muuttaa.
Suurin osa Pohjois-Pohjanmaan asukkaista kokee elävänsä hyvää elämää, mutta tyytyväisyys on heikentynyt. Sairastavuusindeksi on ollut Pohjois-Pohjanmaalla pitkään korkea. Erityistä huolta herättää nuorten pahoinvointi.
– Hyvinvointikertomuksen valmisteluun on osallistunut iso joukko ihmisiä. Kertomus on kirjoitettu selkeällä kielellä, jotta mahdollisimman moni voi lukea sen ja kokea sen omakseen, tiivistää hyvinvoinnin edistämisen päällikkö Sanna Salmela.
Aluehallitus esittää yhdyspintalautakunnan esityksestä, että aluevaltuusto hyväksyy hyvinvointikertomuksen. Tarkemmat tavoitteet, toimenpiteet ja arviointimittarit kirjataan hyvinvointisuunnitelmaan, jota valmistellaan yhdessä muun muassa kuntien ja järjestöjen kanssa. Vuosia 2024–2025 koskevan hyvinvointisuunnitelman on määrä valmistua vuodenvaihteessa.
Lääkärintodistus- ja lausuntomaksuihin tarkennuksia
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on vahvistanut 19.12.2022 sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen yleiset periaatteet ja lakisääteiset terveydenhuollon asiakasmaksut.
Terveydenhuollon lausunto- ja todistuspalkkiot ovat lakisääteisiä terveydenhuollon asiakasmaksuja. Niistä peritään aluevaltuuston päätöksen mukaisesti joko 51,50 euron tai 61,80 euron suuruinen maksu asiakkaalta, ellei lausuntoa tai todistusta ole erikseen säädetty maksuttomaksi asiakasmaksulaissa tai -asetuksessa.
Lääkärin B-, D- ja muiden lausuntojen asiakasmaksuja tarkennetaan 1.6.2023 alkaen. B-lausunto on yksityiskohtainen selvitys potilaan sairaudesta, toimintakyvystä, ennusteesta ja jatkosuunnitelmasta, kuten kuntoutustarpeesta. D-lausunto on todistus, jonka perusteella myönnetään Kelan erityishoitoraha korvaukseksi ansionmenetyksestä lapsen hoitoon tai kuntoutukseen osallistumisen vuoksi.
Aluehallitus toteaa, että B-lausuntojen suhteen noudatetaan aluevaltuuston päätöstä, jonka mukaan ne ovat maksuttomia lukuun ottamatta verotusta varten tehtyjä todistuksia. D-lausunnon suhteen aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että asiakasmaksu poistetaan ja lausunto on jatkossa maksuton.
Terveydenhuollon asiakasmaksut 1.6.2023 alkaen liitteenä
Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita:
- Järjestämislain 29 §:n mukaisen selvityksen antaminen
- Kuntien, kuntayhtymien ja pelastuslaitosten vuokrasopimusten periaatteet
- Perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS Psykiatria -toimialueen, OYS Psykiatrian palvelualueen palvelualuejohtajan viran perustaminen
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 30.5.2023.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.o.tolli@gmail.comIlkka LuomaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Tena-tuotteiden kotiinkuljetusasiakkaiden tietoturvaloukkauksen yksityiskohdat ovat tarkentuneet29.9.2023 16:01:40 EEST | Tiedote
Tena-tuotteiden kotiinkuljetuspalveluissa on todettu tietoturvaloukkaus, jonka johdosta salassapidettäviä henkilötietoja on paljastunut sivullisille. Tietoturvaloukkaus koskee Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen asiakkaita, joille on tilattu Tena-tuotteita kotiinkuljetuksella. Pohde tiedotti asiasta ensimmäistä kertaa perjantaina 22.9.2023.
Terveyssosiaalityö organisoituu uudelleen. Muutokseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut käynnistyivät.29.9.2023 15:51:07 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on käsitellyt sosiaalihuollon vakanssien uudelleenallokointia ja terveyssosiaalityön muutosta kokouksessaan 22.8.2023. Muutoksella poistetaan päällekkäisyyksiä ja mahdollistetaan terveydenhuollon sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöiden rinnakkainen työ palveluiden vaikuttavuuden tehostamiseksi.
Aluevaltuusto syventyi talouden ja toiminnan tilannekuvaan: rohkeaa uudistamista on jatkettava29.9.2023 13:06:31 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui talousarvioseminaariin Raaheen 21.−22.9.2023. Seminaarin tavoitteena oli syventyä Pohteen talouden ja toiminnan tilanteeseen sekä linjata ratkaisuja tulevan vuoden talousarviovalmisteluun.
Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon yleisötapahtuma Oulussa 12.10.202326.9.2023 16:21:07 EEST | Kutsu
Ohessa liitetiedostona uusi kutsu 12.10. yleisötapahtumaan. Maanantain 25.9. tiedotejakelussa olleen kutsun ja ohjelman ennakkoilmoittautumislinkki oli virheellinen, joten ilmoittauduthan mukaan 12.10. palliatiivisen hoidon yleisötapahtumaan alla olevan kutsusta (sisältää ohjelman) löytyvän linkin kautta.
Palliatiivista hoitoa kehitetty aktiivisesti25.9.2023 13:52:03 EEST | Tiedote
Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon FinPall-hankkeessa on perustettu muun muassa palliatiivisen hoidon keskus OYSiin ja palliatiivisia yksiköitä keskussairaaloihin. Pohteen alueella ammattilaisille on järjestetty koulutusta, jotta taataan riittävä osaaminen jokaisen hoitoa tarvitsevan hoidon toteuttamiseksi tasavertaisesti ja yhdenvertaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme