Jyväskylän yliopisto

Opinnäytetyö: Uhkanarratiivit ovat toimineet keskeisinä perusteluina Venäjän ulko- ja sotilaspoliittiselle toiminnalle

Jaa

Marko Ruokolainen kartoitti Jyväskylän yliopistossa ja Maanpuolustuskorkeakoulussa tekemässään kaksoisgradussa Venäjän uhkanarratiiveja ja niiden käyttämistä perusteluina Venäjän ulko- ja sotilaspoliittiselle toiminnalle. Gradun mukaan tutkimuskirjallisuudessa oli jo vuosituhannen vaihteessa nähtävissä suurvaltakilpailua korostavaa ajattelua ja vastakkainasettelua Venäjän ja lännen välillä. Vaikka pelkät narratiivit eivät riitä Venäjän toimien ennakoimiseen, niiden tulkitseminen on kuitenkin keskeisessä asemassa lännen Venäjän vastaisen strategien rakentamisessa Ukrainan sodassa.

Kuvassa Suomen valtiolippu liehuu Jyväskylän yliopiston lipputangossa.
Nina Huisman

Jyväskylän yliopiston Turvallisuus ja strateginen analyysi –maisteriohjelmassa ja Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteiden maisteriohjelmassa tekemässään kaksoisgradu-tutkielmassa Marko Ruokolainen kartoitti vuosien 1999 ja 2021 välillä Venäjän strategisia uhkakäsityksiä tarkastellutta englanninkielistä tutkimusta. Tutkimusaineisto valottaa Venäjän julkituomien uhkanarratiivien yhteyttä sen ulko- ja sotilaspoliittiseen toimintaan.  

Tutkitusta aineistosta on löydettävissä lännen ja Venäjän välisten suhteiden osalta selkeä, historiallisessa perspektiivissä hahmotettava kehityskaari, jossa varauksellisesta yhteistyöstä liikuttiin kohti epäluottamusta ja lopulta konfliktiin. 

”Tutkimuskirjallisuudessa tunnistettiin jo vuosituhannen vaihteessa, kuinka uudenlaisesta turvallisuusympäristöstä huolimatta Venäjällä oli edelleen tahoja, jotka olivat taipuvaisia tarkastelemaan maailmaa suurvaltakilpailun näkökulmasta. Esimerkiksi islamistinen terrorismi nähtiin yhteisenä vihollisena, mutta toisaalta uhkana koettiin sen varjolla lisääntynyt Yhdysvaltojen läsnäolo Venäjän lähialueilla”, Ruokolainen toteaa. 

Valtaosassa tutkimusaineistoa keskeisenä kysymyksenä oli juuri Venäjän asemoituminen länsimaita ja erityisesti Yhdysvaltoja kohtaan.  

”Suurvaltakilpailua korostava uhka-ajattelu vaikutti vahvistuneen Putinin vallan ja Venäjän vahvistumisen myötä 2000-luvun aikana. Tästä konkreettisena esimerkkinä oli se, kuinka kiivaasti Venäjä asettui Yhdysvaltojen Eurooppaan suunnittelemaa ohjuspuolustusjärjestelmää vastaan viestimällä sen olevan suunnattu sitä vastaan”, Ruokolainen kertoo. 

Ruokolaisen mukaan tällä vuosituhannella narratiiveissa esiintyy ajankohtaisiin ilmiöihin, kuten terrorismiin ja kyberavaruuteen, liittyviä uhkia, mutta niissä on ollut myös pysyviä teemoja. 

”Koko vuosituhannen alun Venäjän uhkakäsityksissä on esiintynyt uhkina Yhdysvaltojen vaikutusvallan ja sotilaallisen läsnäolon kasvaminen sen lähialueilla, sen lähialueiden maiden liittyminen Natoon sekä sen ydinasein tapahtuvan ensi- tai vastaiskukyvyn kiistäminen ohjuspuolustusjärjestelmin tai muilla keinoin”, Ruokolainen selventää. 

Olisiko Venäjän aggressiivinen toiminta ollut ennakoitavissa? 

Ruokolaisen gradussa tarkasteltu tutkimusaineisto asettaa kyseenalaiseksi sen, etteikö Venäjän autoritaarista kehitystä ja sen nuivaa suhtautumista länsimaiden toimintaan ollut nähtävissä ennen vuotta 2014. 

”Tätä ilmiötä koskevassa tutkimuksessa on tunnistettu pitkään Venäjän autoritaarinen kehitys ja sen johdon epäileväinen suhtautuminen länsimaiden toimintaan. Siihen nähden tutkimus ei juurikaan näyttäisi vaikuttaneen länsimaisiin käsityksiin ja käytännön politiikkaan ennen vuotta 2014, jolloin Venäjä miehitti laittomasti Krimin niemimaan”, Ruokolainen sanoo.

Ruokolaisen mukaan pitää kuitenkin myös huomioida, että vaikka nyt joku kehityskulku näyttää loogiselta, on saatavilla olevaa tietoa tulkittu aina suhteessa tuolloin vallinneeseen tilanteeseen ja käsityksiin. 

”Työssä tunnistetut näkökulmat valaisevat hyvin Venäjän uhkapuheeseen sisäänrakennettuja oletuksia ja sen epärealistisuutta suhteessa turvallisuusympäristöön ja turvallisuusympäristön muutokseen. Pro gradussaan Ruokolainen kuitenkin myös aiheellisesti muistuttaa, etteivät pelkät julkituodut narratiivit riitä Venäjän toimien ennakoimiseen”, Ruokolaisen gradun toisena ohjaajana toiminut Maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Katri Pynnöniemi summaa. 

Venäjä perustelee asemaansa eksistentiaalisilla uhkilla ja luottaa ydinasepelotteeseen 

Tarkastellussa aineistossa Venäjästä piirtyy kuva valtiosta, jonka olemassaoloa ja asemaa maailmassa perustellaan erilaisilla eksistentiaalisilla uhkilla. 

”Ulkoiset ja sisäiset kansakunnan olemassaoloa uhkaavat uhat kuvataan keskeiseksi osaksi valtaeliittien ja viranomaisten toiminnan oikeutusta sekä sisäisille että ulkoisille yleisöille. Esimerkiksi demokratian edistämistä ja sen varjolla tapahtunutta kansalaisliikehdintää Venäjän lähialueilla, kuten Ukrainassa, kehystettiin länsimaiden käyttämäksi sodankäynnin muodoksi Venäjää vastaan”, Ruokolainen toteaa. 

Tutkimusaineiston perusteella Venäjä luottaa ydinasepelotteeseensa sotilaallisten uhkien torjunnassa ja oman globaalin asemansa turvaamisessa. Pelotteen kiistämiseen Venäjä suhtautuu erityisen herkästi.  

”Ydinasepelotteen merkitys Venäjälle tässä mielessä tullee kasvamaan lähitulevaisuudessa, sillä merkittävä osa sen tavanomaisesta asevoimasta on tuhoutunut helmikuun 2022 jälkeen Ukrainassa”, arvioi Ruokolainen.  

Hän näkee myös, että Venäjän uhkanarratiivien tulkinta ja Venäjän johdon uhkakäsityksen arviointi on keskeisessä asemassa, kun länsimaat ja Ukraina rakentavat strategiaansa Venäjää vastaan.  

”On kyettävä tunnistamaan, milloin Venäjä pyrkii uhkanarratiiveilla luomaan vain lännen ja Ukrainan toimintaa rajoittavaa pelotetta. Toisaalta olisi kyettävä arvioimaan, missä menevät Venäjän johdon todelliset rajat esimerkiksi ydinaseen demonstroinnille tai käytölle ydinasepelotteensa vahvistamiseksi tai kokemansa eksistentiaalisen uhan torjumiseksi.” 

Lisätietoja 

Marko Ruokolainen 
marko.k.ruokolainen@gmail.com 

Katri Pynnöniemi 
Maanpuolustuskorkeakoulun ja Helsingin yliopiston apulaisprofessori 
katri.pynnoniemi@helsinki.fi 

Panu Moilanen 
Jyväskylän yliopiston lehtori 
panu.moilanen@jyu.fi  
+358 40 8254554 

Kaksoisgradu on pro gradu -tutkielma, jonka opiskelija laatii kahteen eri tutkinto-ohjelmaan. Kaksoisgradu on normaalia pro gradu -tutkielmaa selvästi laajempi, ja siinä tulee osoittaa molempien tutkinto-ohjelmien tieteenalojen sisällön ja tutkimusmenetelmien hallintaa.

Työ on luettavissa Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistossa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202304142460.  

Yhteyshenkilöt

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtaja Tuomo Äkkinen: Yksikin innostava hetki voi avata oven tieteen pariin10.9.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän ylipiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen yliopistonopettaja Tuomo Äkkinen aloitti Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtajana 1.8.2025. Hänen tavoitteenaan on niin lasten kuin aikuistenkin kiinnostuksen herättäminen tiedettä, tutkimusta ja tietoa kohtaan, mikä onnistuu parhaiten silloin, kun tiedettä lähestytään tutuista ja käytännöllisistä lähtökohdista itse tekemällä.

Befolkningsförändringen syns redan i skolornas vardag – hur ser likabehandling i lärandet ut och vad är den grundläggande utbildningens framtid?9.9.2025 14:20:35 EEST | Tiedote

På 2020-talet ordnar kommunerna grundläggande utbildning i differentierade demografiska förhållanden. I flera kommuner i Finland minskar antalet barn betydligt under de närmaste åren, i tillväxtcentrumen präglas utvecklingen däremot av en ökning i den flerspråkiga befolkningen. En färsk utredning som undervisnings- och kulturministeriet beställt ger en lägesbild av nuläget och framtidsutsikterna för ordnandet av den grundläggande utbildningen i väldigt olika typer av finländska kommuner.

Väestönmuutos näkyy jo koulujen arjessa – miltä näyttää oppimisen yhdenvertaisuus ja perusopetuksen tulevaisuus?8.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Kunnat järjestävät 2020-luvulla perusopetusta eriytyvissä väestöllisissä olosuhteissa. Useissa Suomen kunnissa lasten määrä vähenee lähivuosina huomattavasti, kasvukeskuksissa puolestaan kehitystä leimaa monikielisen väestönosan kasvu. Tuore opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama selvitys luo tilannekuvan perusopetuksen järjestämisen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä hyvin erityyppisissä suomalaisissa kunnissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye