Teollisuus ilmaisee tukensa Vamialle sen hakiessa uudelleen englanninkielistä järjestämislupaa sähköautomaatioalalle
– Valitettavasti kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan OKM on aiemminkin myöntänyt niukasti englanninkielisen koulutuksen järjestämislupia. Osaajapulasta kärsivässä Suomessa tämä on varsin vaikea ymmärtää. Parhaillaan on meneillään tai suunnitteilla useiden oppilaitosten hakuprosesseja englanninkieliselle opetukselle vihreän siirtymän osaajatarvealoille, ja Kemianteollisuus sekä Akkuteollisuus ovat ilmaisseet tukevansa näitä hakemuksia. Tarkoituksenmukaista olisikin myöntää järjestämislupa automaattisesti, jos oppilaitos ja paikallinen työelämä yhdessä kokevat tarvetta englanninkielisen järjestämisluvan hakemiselle. Tuolloin tarvetta aivan taatusti on, sanoo johtava asiantuntija Anni Siltanen Kemianteollisuus ry:stä.
Osaajapulaan on ensiarvoisen tärkeää reagoida ennakoiden, sillä investoinnit eivät synny Suomeen, jos emme voi taata myös osaajien riittävyyttä. Osaajien saatavuuden turvaaminen ei tarkoita pelkästään jo valmiiksi koulutettujen osaajien rekrytointia ulkomailta vaan myös englanninkielisten koulutusohjelmien turvaamista Suomessa, jotta saamme kaikki mahdolliset ratkaisukeinot käyttöön.
– Globaalit teollisuusinvestoinnit ovat kiistatta Suomelle tärkeitä. Investoinnit tuovat työpaikkoja Suomeen, verotuloja alueille ja elinvoimaa taloudelle. Investointien saamisen hankaluudeksi on edustamillamme teollisuuden aloilla todettu erityisesti pitkät luvitusprosessit sekä osaajapula. Akkuteollisuus ennakoi tarvitsevansa seuraavien viiden vuoden aikana noin 5 000–7 000 osaajaa, joista noin 70 prosenttia sijoittuu ainakin alkuvaiheessa ammatillisen koulutuksen tehtäviin. Yksi merkittävimmistä alueista teollisuudelle on Pohjanmaa, sanoo Akkuteollisuus ry:n toimitusjohtaja Pia Vilenius.
Vamia on onneksi nyt päättänyt lähteä hakemaan sähköautomaatioalan englanninkielistä järjestämislupaa uudelleen. Puoltamaan ovat jälleen lähdössä mm. Kemianteollisuus ja Akkuteollisuus, sekä esimeriksi osaamistarpeiden ennakoinnista vastaavan Opetus- ja kulttuuriministeriön, Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Opetushallituksen alaisen Osaamisen ennakointifoorumin Prosessiteollisuus- ja Teknologiateollisuus -ennakointiryhmät. Niissä ovat mukana työnantajat, palkansaajat sekä suomalaisen oppilaitoskentän edustajat. Toivottavasti ministeriö siis kuulee huolen osaajatarpeesta – sen jakaa varsin laaja joukko.
Osaajatarvetta ei ratkaista byrokratialla, vaan päinvastoin joustavoittamalla nykyistä tutkintojärjestelmää ja esimerkiksi mahdollistamalla englanninkielinen koulutus kaikille sitä tarvitseville. Lisäksi tarvitsemme käyttöömme kaikki keinot rekrytoida osaajia ulkomailta.
On erittäin tärkeää, että ministeriössä kuullaan työelämän tarpeet. Järjestämislupien myöntäminen etupainotteisesti olisi tehokasta ennakointia. Sitä uudistuva ja viennistä elävä Suomi tarvitsee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia VileniusJohtava asiantuntija, Bio- ja kiertotalousKemianteollisuus ry / Vastuullisuus
Puh:+358 40 413 6340pia.vilenius@kemianteollisuus.fiAnni SiltanenJohtava asiantuntija, Osaaminen ja vetovoimaKemianteollisuus ry / Työelämä
Puh:+358 44 562 5991anni.siltanen@kemianteollisuus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Twitter: @Kemianteollisuu
Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs
Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq
Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.
Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.
Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuus: Poliittisissa työtaisteluissa maksumieheksi joutuvat yritykset22.9.2023 14:55:56 EEST | Tiedote
Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro aloittavat tiistaina työtaistelutoimet eri puolella Suomea.
Kemianteollisuus budjettiriihestä: Työ teollisuuden toimintaympäristön parantamiseksi nytkähti käyntiin – kestävästä julkisesta taloudesta on erittäin tärkeää huolehtia19.9.2023 22:38:41 EEST | Tiedote
Uuden hallituksen ensimmäinen budjettiehdotus antaa vientiteollisuudelle signaalin siitä, että hallitus haluaa parantaa teollisuuden kotimaista toimintaympäristöä sekä kansainvälistä kilpailukykyä.
Kilpailijamaiden valtiontukikilpailu vaikeuttaa toimintaympäristöä Suomessa – hallituksen suunnittelemat työrauhalainsäädännön uudistukset ovat tervetulleita14.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Nykyisen hallituksen tulisi tehdä kaikkensa, jotta Suomen toimintaympäristö pysyisi elinvoimaisena ja teollisia investointeja houkuttelevana.
Vientiteollisuus: Viennistä elävässä Suomessa on huolehdittava päämäärätietoisesti kotimaisen toimintaympäristön houkuttelevuudesta12.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vientiteollisuus – Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus – odottaa hallitukselta tulevassa budjettiriihessä päättäväisiä toimia, joilla Suomessa toimivan teollisuuden toimintaympäristön houkuttelevuudesta huolehditaan.
Suhdannenäkymät heikoimpia sitten vuoden 2008 finanssikriisin – Kemianteollisuus tukee hallituksen kaavailemia, kauan kaivattuja muutoksia työrauhalainsäädäntöön, infotilaisuus to 14.9. kello 9–10 (Teams)11.9.2023 16:17:23 EEST | Kutsu
Kemianteollisuus ry:n toimialakatsauksessa käydään läpi suhdannetilannetta ja työrauhalainsäädännön uudistuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme