Fingrid Oyj

Fingrid käyttää pullonkaulatuottoja asiakkaiden hyväksi ja jättää perimättä kantaverkkomaksuja

25.5.2023 14:18:34 EEST | Fingrid Oyj | Tiedote

Jaa
Fingrid vahvistaa aiemmin ilmoittamansa suunnitelman käyttää vuoden 2022 ennätyskorkeita pullonkaulatuottoja asiakkaidensa hyväksi ja jättää perimättä kantaverkkomaksuja kuudelta kuukaudelta vuoden 2023 aikana. Vuonna 2022 kantaverkkomaksut jätettiin perimättä neljältä kuukaudelta. Vuoden 2023 osalta Fingrid on ilmoittanut tammikuun, helmikuun ja kesäkuun kantaverkkomaksujen perimättä jättämisen ja vahvistaa nyt lisäksi heinäkuun, marraskuun ja joulukuun kantaverkkomaksujen perimättä jättämisen. Tämä alentaa kantaverkkoasiakkaiden maksuja yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla.

Korkea sähkön hinta ja suuret aluehintaerot kasvattivat kantaverkkotoimijoille kertyneitä pullonkaulatuottoja eritoten vuoden 2022 toisen puoliskon aikana. Vuoden 2023 pullonkaulatuotot ovat olleet huomattavasti alhaisemmat, Fingrid raportoi ensimmäisen neljänneksen osalta pullonkaulatuottoja kertyneen 71,1 (166,6) miljoonaa euroa. Fingridille pullonkaulatuottoja syntyy aluehintaeroista Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Viron välisillä rajoilla. Suomen sisäisistä siirtoyhteyksistä ei pullonkaulatuottoja muista Pohjoismaista poiketen synny.

Pullonkaulatuottojen kertymistä ja käyttöä määrittää EU:n regulaatio ja tuottojen käytöstä antaa päätöksen paikallinen valvova viranomainen, Suomessa Energiavirasto. Pullonkaulatuottoja Suomessa käytetään rajat ylittäviin investointihankkeisiin, niillä katetaan sähkön rajasiirrosta ja rajasiirron kehittämisestä aiheutuneita kustannuksia ja niitä voidaan myös kohdistaa yhtiön liikevaihtoon alentamaan kantaverkkomaksuja. Fingrid käyttää myös jatkossa pullonkaulatuottoja asiakkaidensa hyväksi.

Kantaverkkohinnoittelun nykyinen rakenne tai yksikköhinnat eivät muutu nyt esitetyn kantaverkkomaksujen perimättä jättämisen myötä. Nyt päätetty kantaverkkomaksujen perimättä jättäminen ei myöskään vaikuta yhtiön muiden palveluiden hinnoitteluun. Sääriippuvan tuotannon ja sähkön kulutuksen kasvun myötä vaihtelut yhtiön markkinaehtoisissa kustannuksissa lisääntyvät, jolloin kantaverkkomaksujen suuruutta voidaan joutua tarkistamaan useammankin kerran vuodessa. Toisaalta sähkön kulutuksen kasvu luo mahdollisuuden edullisille kantaverkkomaksun yksikköhinnoille.

”Uusiutuvan sähkön tuotannon voimakas kasvu Suomessa lisää energiaomavaraisuutta ja alentaa sähkön hintaa, mikä puolestaan luo Suomelle kilpailuetua houkutellen maahan uutta teollisuutta. Vastuullisuus korostuu ja suurin ilmastovaikutus saadaan, kun fossiilisia polttoaineita korvataan ennätyspuhtaalla sähköllä. Sääriippuvassa sähköjärjestelmässä myös vaihteluiden määrä kasvaa, joka lisää tarvetta asiakashinnoittelun muutoksille. Fingridin tavoitteena on myös jatkossa asiakkaiden kokema korkea laatu ja toiminnan tehokkuus sekä palveluiden kilpailukykyinen hinnoittelu”, toteaa Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä.

Lisätietoja:

Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä, Fingrid Oyj, p. 030 395 5213
Johtaja, Jussi Jyrinsalo, Fingrid Oyj, p. 030 395 5118

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Fingrid Oyj
Fingrid Oyj
Läkkisepäntie 21
00620 Helsinki

https://www.fingrid.fi/

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

Webinaari sähkön riittävyydestä Itämeren alueella 26.11.30.10.2026 13:15:23 EET | Tiedote

Fingrid ja muut Itämeren alueen kantaverkkoyhtiöt kutsuvat sidosryhmät webinaariin kuulemaan ja keskustelemaan alueellisesta sähkön riittävyydestä torstaina 26.11. kello 10.00-11.00. Webinaarissa esitellään Itämeren alueen tulevan talven sekä tulevien vuosien sähkön riittävyyden tilannekuva, katsaus menneeseen talveen sekä lyhyt esittely joustotarpeiden arvioinnista. Webinaarin sisältö perustuu Pohjoismaiden, Baltian, Puolan ja Saksan kantaverkkoyhtiöiden tekemiin selvityksiin. Webinaariin voi osallistua tästä linkistä 26.11. klo 10.00-11.00. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Lisätietoja: Jutta Kallanto, asiantuntija, Fingrid Oyj Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi

Ledningens översikt för Fingridkoncernen 1.1–30.9.202629.10.2026 14:16:18 EET | Pressmeddelande

Fingrid ger ut halvårsrapporter i enlighet med värdepappersmarknadslagen. Dessutom publiceras ledningens översikt för årets första tre och nio månader, där vi presenterar nyckeltal som beskriver bolagets ekonomiska och övriga utveckling. Uppgifterna som presenteras i ledningens översikt beskriver Fingridkoncernens utveckling under perioden januari–september 2026 och under motsvarande period 2025, om inget annat anges. Siffrorna har upprättats i enlighet med internationella redovisningsstandarder (International Financial Reporting Standards, IFRS). Ledningens översikt utgör inte en delårsrapport enligt IAS 34-standarden. Siffrorna har inte reviderats. Elförbrukningen i Finland ökade under perioden januari–september med 5,0 procent och uppgick till 64,8 (61,5) terawattimmar. Förbrukningen ökade framför allt på grund av det kalla vädret i början av året. Elen som förbrukades i Finland hade en utsläppsfaktor på 27 (27) gCO2/kWh. Leveranssäkerheten i Fingrids stamnät höll mycket hög nivå. O

Fingrid-konsernin johdon katsaus 1.1.–30.9.202629.10.2026 14:16:18 EET | Tiedote

Fingrid noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta johdon katsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista ja muuta kehitystä kuvaavia keskeisiä tietoja. Johdon katsauksessa esitetyt tiedot koskevat Fingrid-konsernin kehitystä tammi-syyskuussa 2026 ja vastaavalla jaksolla 2025, ellei toisin ole mainittu. Tässä esitetyt luvut ovat laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Johdon katsaus ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Luvut ovat tilintarkastamattomat. Suomen sähkön kulutus tammi–syyskuussa kasvoi 5,0 prosenttia ja oli 64,8 (61,5) terawattituntia. Kulutusta kasvatti etenkin kylmä säätila alkuvuonna. Suomessa kulutetun sähkön päästökerroin oli 27 (27) gCO2/kWh. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli erittäin korkealla tasolla. Palvelutoimittajat ja Fingridin oman henkilöstön sisältävä tapaturmataajuus nousi ja

Fingrid Group – Management’s Review 1.1.–30.9.202629.10.2026 14:16:18 EET | Press release

Fingrid follows a six-month reporting period in compliance with the Securities Markets Act and publishes Management’s Reviews for the first three and nine months of the year; the Management’s Reviews contain key information illustrating the company’s financial and other development. The information presented in the Management’s Review relates to Fingrid Group’s performance in January–September 2026 and the corresponding period of 2025, unless otherwise indicated. The figures presented here have been drawn up in accordance with the International Financial Reporting Standards (IFRS). The Management’s Review is not an interim report in accordance with the IAS 34 standard. The figures are unaudited. Electricity consumption in Finland grew 5.0 per cent in January–September and amounted to 64.8 (61.5) terawatt hours. Consumption grew especially due to the cold weather at the beginning of the year. The emission factor for the electricity consumed in Finland was 27 (27) gCO2/kWh. The transmiss

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye