HSY

HSY aloittaa vesihuoltourakan Helsingin kantakaupungissa

26.5.2023 11:12:26 EEST | HSY | Tiedote

Jaa
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY rakentaa Helsingissä Aleksis Kiven kadun ja Teollisuuskadun risteyksen seudulle uutta vesihuoltoa. Urakassa rakennetaan uusi viemäritunneli sekä korvataan vanhoja sekaviemäreitä uusilla jätevesi- ja hulevesiviemäreillä. HSY:n urakka mahdollistaa sekaviemäröinnin eriyttämisen lisäksi myös vesihuollon saneerausta sisältävien kaupungin katu-urakoiden käynnistämisen alueella myöhemmin.
Kartalla katukuvassa näkyvät alustavat työmaa-alueet. Osa töistä tehdään maan alla.
Kartalla katukuvassa näkyvät alustavat työmaa-alueet. Osa töistä tehdään maan alla.

HSY:n hallitus valitsi kokouksessaan 26.5.2023 rakennusurakoitsijaksi YIT Suomi Oy:n 7,69 miljoonan euron (alv 0 %) kokonaishinnalla. Urakoitsija aloittaa työt kesällä 2023 ja urakka valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.

Aiemmin Helsingin kantakaupungin sekaviemäröintiä on eriytetty muun muassa Mechelininkadun ja Hämeentien katusaneerauksissa. Hiljattain käynnistyneeseen Mannerheimintien katusaneeraukseen sisältyy myös viemäreiden eriyttämistä.

- Tavoitteemme on vähentää jäteveden ylivuotoja ja jätevedenpuhdistamon kuormitusta runsaiden sateiden aikaan, kertoo toimitusjohtaja Tommi Fred. Jotta tulevaisuudessa hulevedet voidaan ohjata kaupunkirakenteessa jätevedenpuhdistamon sijasta vesistöön, on rakennettava reitit huleveden ohjaamiseen. Rakennettava viemäritunneli on osa tätä kokonaisuutta, hän jatkaa.

Liikenteen poikkeusjärjestelyistä tiedotetaan urakan käynnistyessä

Työt aiheuttavat Teollisuuskadun itäosan ympäristössä poikkeuksia liikennejärjestelyihin. Jalankulku- ja pyöräliikenteelle poikkeusjärjestelyt näkyvät väliaikaisina kulkureitteinä ja autoliikenteelle kaistojen sulkuina ja kääntymisjärjestelyjen muutoksina.

Poikkeavista liikennejärjestelyistä tiedotetaan tarkemmin urakan käynnistyessä. Lisäksi urakoitsija tiedottaa kiinteistöille erikseen niitä koskevista töiden alkamisista ja työnaikaisista järjestelyistä.

Tietoa sekaviemäröinnistä:
- Sekaviemäröinti on viemärijärjestelmä, jossa sade- ja jätevedet johdetaan samaan viemäriputkistoon ja jätevedenpuhdistamolle.
      o Se on vastakohta eriytetylle viemäröintijärjestelmälle, jossa hule- ja jätevedet johdetaan erillisissä viemäreissä. Tällöin jätevedet johdetaan jätevedenpuhdistamolle ja hulevedet hulevesiviemärissä vesistöön.
- Sekaviemäröinnin käyttö perustuu historiallisiin syihin. Erityisesti vanhemmissa kaupunginosissa kuten Helsingin kantakaupungissa viemäriverkostot on rakennettu aikana, jolloin eriytettyä viemäröintijärjestelmää ei vielä käytetty. Tällöin kaikki jätevedet ja sadevedet johdettiin yhteiseen viemäriin, joka johti suoraan vesistöön tai jätevedenpuhdistamoon.
- Sekaviemäröinnin haasteena on se, että rankkasateiden aikana viemärijärjestelmä voi ylikuormittua. Kun sekä sade- että jätevedet johdetaan yhteen putkistoon, suuret sademäärät voivat ylittää putkiston kapasiteetin, mikä voi johtaa jäteveden ylivuotoon. Runsas sademäärä kuormittaa myös jätevedenpuhdistamoa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kartalla katukuvassa näkyvät alustavat työmaa-alueet. Osa töistä tehdään maan alla.
Kartalla katukuvassa näkyvät alustavat työmaa-alueet. Osa töistä tehdään maan alla.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.

Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY:n hallituksen päätökset 18.9.2026 – jäsenkaupunkien lausunnot suunnitelmiin ja uuteen strategiaan18.9.2026 09:40:56 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus sai muun muassa tiedoksi jäsenkaupungeilta Helsingiltä, Espoolta, Vantaalta ja Kauniaisilta, pyytämänsä lausunnot HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029, investoinneista vuosille 2027–2046 sekä strategiasta 2035. Lausunnoissa korostuvat erityisesti turvallisuus ja toimintavarmuus, talouden tasapaino sekä tuottavuuden ja kustannustehokkuuden vahvistaminen. Lisäksi lausunnoista nousevat vastuullisuustavoitteet, kuten ilmastovaikutusten vähentäminen, kiertotalous ja luonnon monimuotoisuuden tukeminen. Kaupungit pitävät investointeja välttämättöminä palvelutason turvaamiseksi ja kasvavan seudun tarpeisiin vastaamiseksi, mutta painottavat samalla tiivistä kuntayhteistyötä, hankkeiden yhteensovittamista ja pitkäjänteistä rahoitusta. Uuden strategian todettiin olevan linjassa omistajaohjaustavoitteiden kanssa ja sen tavoitteet tukevat jäsenkaupunkien tavoitteita. Lausunnoissa esiin nostetut näkökulmat ot

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 18.9.2026 – jäsenkaupunkien lausunnot suunnitelmiin ja uuteen strategiaan15.9.2026 14:04:26 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 18.9.2026 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus saa muun muassa tiedoksi jäsenkaupungeilta, Helsingiltä, Espoolta, Vantaalta ja Kauniaisilta, pyytämänsä lausunnot HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029, investoinneista vuosille 2027–2046 sekä strategiasta 2035. Lausunnoissa korostuivat erityisesti turvallisuus ja toimintavarmuus, talouden tasapaino sekä tuottavuuden ja kustannustehokkuuden vahvistaminen. Lisäksi lausunnoista nousevat vastuullisuustavoitteet, kuten ilmastovaikutusten vähentäminen, kiertotalous ja luonnon monimuotoisuuden tukeminen. Kaupungit pitävät investointeja välttämättöminä palvelutason turvaamiseksi ja kasvavan seudun tarpeisiin vastaamiseksi, mutta painottavat samalla tiivistä kuntayhteistyötä, hankkeiden yhteensovittamista ja pitkäjänteistä rahoitusta. Uuden s

HSY:n hallituksen päätökset 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja28.8.2026 10:31:41 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hankkia ICT-peruspalvelu-uudistuksen Enfo Oy:ltä ja vartiointipalvelut tarjoajaryhmittymältä Reila Palvelut Oy ja Hälytyskeskus Hälyttävä Oy. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat vesihuollon hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiksi valittiin Vision Infra Oy & Aarsleff Oy ja Sujutek Oy - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijaksi valittiin Louhintahiekka Oy - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteisto hankitaan Azelis Finland Oy:ltä - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienet korjaustyöt hankitaan Asfalttikallio Oy:ltä. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat jätehuollon hankinnat: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye