Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten

Vilma on vankilakoirien Suomen mestari – kovatasoisessa kilpailussa verkostoidutaan ja harjoitellaan tositilanteita varten

25.5.2023 15:52:05 EEST | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten | Tiedote

Jaa

Vankilakoirien Suomen mestaruus ratkottiin kolmipäiväisissä kilpailuissa 23.–25.5.2023 Kestilän vankilassa. Voittajaksi kruunattiin Jokelan vankilan labradorinnoutaja Hakukoneen Twitter ”Vilma” ohjaajanaan vartija Heidi Ristimäki. Kilpailuissa toiseksi sijoittui Sukevan vankilan labradorinnoutaja Santtu ja Antte Röntynen. Kolmannelle sijalle ylsivät labradorinnoutaja Vinski ja Tuomo Räsänen Pyhäselän vankilasta. Paikalla olivat lähes kaikki Rikosseuraamuslaitoksen yli 20 koiraa.

Labradorinnoutaja ja Rikosseuraamuslaitoksen virkapukuinen henkilö palkintojen kanssa.

Kilpailut testaavat koiran ja ohjaajan osaamista ja yhteistyötä monipuolisesti ja toimivat hyvänä harjoituksena tositilanteita ajatellen. Kolmen päivän aikana kaikki koirakot suorittivat rasteja, joilta saatujen yhteispisteiden perusteella saatiin voittaja selville. Kilpailun voittaja saa paikan viranomaisten yhteisistä virkakoirien SM-kilpailuista, jotka järjestetään 3.–5.10.2023.

Kilpailun osa-alueet:

  • piha-alueen etsintä
  • huoneistoetsintä
  • varastoetsintä
  • ajoneuvoetsintä
  • laukkuetsintä
  • tottelevaisuus

Vankilakoirat ja niiden ohjaajat ovat monitaitoisia ja muuntautumiskykyisiä

Vankilakoirat saavat saman koulutuksen kuin Poliisin erikoisetsintäkoirat. Koulutus myös järjestetään poliisikoiralaitoksella.

Tehtävät vankiloissa ovat monipuolisia ja haastavia, joten koirien on kyettävä toimimaan erilaisissa ahtaissa tiloissa sekä eri korkeuksilla ja alustoilla. Myös erilaiset etsintäkohteet lisäävät työn haasteita. Etsinnät voivat saman työvuoron aikana kohdistua vankien asuintiloihin, vankilassa vieraileviin henkilöihin, ajoneuvoihin tai vaikkapa ulkoalueille.

– Työ vaatii niin ohjaajalta kuin koiraltakin nopeaa muuntautumiskykyä ja useiden eri etsintämenetelmien hallintaa. Koiran hajuaistin on oltava hyvä, sillä verraten muihin viranomaisiin, on vankilakoirien löytämät huume-erät usein varsin pieniä. Voidaan puhua jopa yksittäisistä tableteista. Koiralla on myös tärkeä merkitys vankeusaikaisen rikollisuuden ehkäisemisessä, pelkkä koiran paikallaolo ehkäisee rikoksia, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen koiratoimintaa koordinoiva erityisasiantuntija Tuomas Hanhikangas.

Rikosseuraamuslaitoksen koirakot antavat tarvittaessa virka-apua muille viranomaisille. Myös nenätyöskentelyä treenatessa viranomaisyhteistyöllä on suuri merkitys. Yhteisissä treeneissä neuvoja ja osaamista jaetaan yli viranomaisrajojen. Myös kilpailut hoidetaan yhteistyössä. Tänä vuonna Kestilässä saatiin tuomarointiapua Poliisilta, Tullilta ja Puolustusvoimilta.

Virkapukuiset%20henkil%F6t%20Tullista%2C%20Poliisista%2C%20Rikosseuraamuslaitoksesta%20ja%20Puolustusvoimista%20seisovat%20selin%20kameraan.Keltainen%20labradorinnoutaja%20seisoo%20hyllyll%E4%20ja%20koiranohjaaja%20ottaa%20sit%E4%20vastaan.

Lisätietoja:

Tuomas Hanhikangas, erityisasiantuntija tuomas.hanhikangas@om.fi, p. 050 3248 233, Operatiivinen vastuualue, Operatiivisen toiminnan ohjaus -yksikkö

Avainsanat

Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten

Brottsligheten bland unga ökar – det krävs tidigt stöd och en fungerande straffprocess för att bryta brottsspiralen7.10.2026 08:58:45 EEST | Pressmeddelande

Aktörerna inom justitieförvaltningen betonar att det för att bryta ungas brottsspiraler krävs både att man ingriper i problemen så tidigt som möjligt och en fungerande och effektiv straffprocess. När ett brott har begåtts ska den ungas ärende behandlas skyndsamt. Under och efter straffet ska den unga stödjas i återgången till ett liv utan brott.

Nuorten rikollisuus on kasvussa – rikoskierteen katkaiseminen vaatii varhaista tukea ja toimivaa rikosprosessia7.10.2026 08:58:45 EEST | Tiedote

Oikeushallinnon toimijat korostavat, että nuorten rikoskierteen katkaiseminen edellyttää sekä ongelmiin puuttumista mahdollisimman varhain että toimivaa ja tehokasta rikosprosessia. Rikoksen tapahduttua nuoren asia on käsiteltävä joutuisasti. Rangaistuksen aikana ja sen jälkeen nuorta on puolestaan tuettava rikoksettomaan elämään palaamisessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye