Somero-Salo linjaston uudeksi liikenteenharjoittajaksi LS-Liikennelinjat Oy

Linjaston Somero-Salo liikenteenharjoittaja vaihtuu kesäaikataulukauden alusta. LS-Liikennelinjat Oy voitti liikennettä koskevan kilpailutuksen ja aloittaa liikennöinnin 5.6.2023.
Somero-Salo vuorojen määrä on normaaliarkena kuusi vuoroa ja kesällä kolme vuoroa suuntaansa. Aikatauluissa on pyritty huomioimaan keskeiset koulu-, opiskelu- ja työmatkayhteydet sekä asiointimatkat. Reitit ja aikataulut löytyvät seutuplus.fi-sivuston reittioppaasta ja aikataulupalvelusta.
Linjaston reitti on pitkälti samantyyppinen kuin ennenkin. Jatkossa ei kuitenkaan enää käydä Perttelin keskuksen kautta, vaan auto pysähtyy Perttelin kohdalla Somerontiellä sijaitsevilla pysäkeillä. Salon kaupunki on järjestänyt Perttelin joukkoliikenneyhteydet Paikku-liikenteellä. Salo-Somero iltapäivän paluuvuorolla ei enää jatkossa käydä Kuusjoella ja Ylikulmassa.
Säännöllisesti matkustavien kausilipputuotteisiin tulee parannuksia. Somero-Salo linjastolla otetaan käyttöön Seutu+ kausiliput. Salolaisille on myynnissä Seutu+ Salo -lippu, jolla voi matkustaa 30 päivän ajan Somero-Salo ja Salo-Kemiönsaari linjoilla. Somerolaisille on myynnissä Seutu+ Somero -lippu, jolla voi matkustaa 30 päivän ajan Somero-Salo linjalla. Molempien lipputuotteiden hinta on 70 euroa. Tuotteen voi hankkia joko mobiili- tai korttiversiona. Lisätietoja lipun hankinnasta ja kelpoisuusalueista löytyy seutuplus.fi sivustolta. LS-Liikennelinjat Oy luopuu Matkahuollon lipputuotteista asteittain ja matkustajat voivat käyttää jo hankkimiaan kausi- ja sarjalippulipputuotteita elokuun loppuun saakka.
Linjaston liikenne kilpailutettiin sopimuskaudelle 5.6.2023–31.5.2026. Hankintaan sisältyy mahdollisuus jatkaa sopimusta kolmen vuoden optiokaudella. Liikenteen hankintakustannuksista vastaavat Ely-keskus, Somero ja Salo.
Lisätietoja liikennöinnistä:
LS-Liikennelinjat Oy, toimitusjohtaja Jari Paasikivi p. 040 866 3468, jari.paasikivi@tlo.fi
Lisätietoja liikenteen hankinnasta:
Varsinais-Suomen ELY-keskus, joukkoliikenteen projektipäällikkö Markus Kivelä, p. 0295 022 007, markus.kivela@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen ELY-keskusItsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fingrid Oyj:n Lieto-Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmasta23.12.2025 15:19:25 EET | Tiedote
Fingrid Oyj on toimittanut 30.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raisioon rakennettavan uuden sähköaseman välille. ELY-keskus on 23.12.2025 antanut tästä arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon.
I november ökade arbetslösheten trendenligt i Egentliga Finland23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Tillväxten av arbetslösheten i Egentliga Finland har följt landets genomsnitt under detta år. Under november var arbetslösheten i landskapet i en trendmässig liten ökning. Efterfrågan på arbetskraft har tyvärr varit blygsam under en lång tid, och inte heller i november syntes några tecken på förbättring. Långtidsarbetslösheten har utvecklats till rekordnivåer i mätningarnas historia, men i november ökade antalet knappt, som ett undantag jämfört med tidigare månader.
Marraskuun työttömyysluvut trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt valitettavan vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.
Seutu+ joukkoliikenteen viranomais- ja järjestämistehtävät siirtyvät Traficomille 1.1.2026 – matkustajille palvelut jatkuvat normaalisti19.12.2025 09:26:18 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta ELY-keskusten joukkoliikenteen viranomais- ja hankintatehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueella asia koskee Seutu+ joukkoliikenteen liikenteen yhteyksiä.
En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande
Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
