Asiantuntijat tarvitsevat työaikalakia

– Tämä tarkoittaisi, että iso joukko meidänkin jäsenistämme olisi jatkossa tilanteessa, jossa heillä ei olisi työaikaa ja työajan seurantaa eikä näin ollen myöskään työaikakirjanpitoa tarvittaisi, puheenjohtaja Samu Salo sanoi avatessaan Insinööriliiton edustajakokouksen tänään Porissa.
Salon mukaan kyse on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n pitkään haaveilemasta muutoksesta. Hän toivoo, että Säätytalon hallitusneuvottelijat ymmärtävät, mihin muutos pahimmillaan johtaa.
– Työaikalaki ja sen noudattaminen on yksi merkittävimmistä keinoista turvata se, että ihmisten työmäärä ja siihen käytettävä aika pysyy kohtuullisissa rajoissa, Salo muistutti.
Hänen mielestään asiantuntijatyötä tekevien ihmisten työntäminen työaikalain suojan ulkopuolelle olisi karhunpalvelus työhyvinvoinnille, työssäjaksamiselle ja julkiselle taloudelle.
Hän muistutti, että työhyvinvoinnin ongelmat aiheuttavat jo nyt julkiselle sektorille mittavia kustannuksia työkyvyttömyyseläkkeinä, sairauspoissaoloina ja erilaisten etuuksien ja palvelujen tarpeena.
– Poliitikkojen tehtävä ei saa olla vain menojen karsimista ja leikkausten etsimistä, vaan myös tulevien kulujen välttämistä. Asiantuntijoiden työntäminen työaikalain ulkopuolelle olisi tässä mielessä miljardiluokan virhe, Salo sanoi.
Hän painotti, että kyse ei ole vain rahasta, vaan inhimillisyydestä, ihmisten hyvinvoinnista ja elämisen laadusta. Salon mukaan työssäjaksamisen ongelmat heijastuvat jo ihmisten ja perheiden arkeen monin tavoin.
– Jos me haluamme parantaa työelämää, pidentää työuria ja pitää työhyvinvoinnin ongelmista johtuvat kustannukset aisoissa, asiantuntijoiden mahdollisuuksia hallita työaikaansa ja -taakkaansa on parannettava, ei heikennettävä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto julistaa työnseisauksen energia-alalla8.12.2023 12:04:07 EET | Tiedote
Insinööriliitto ja neljä muuta ammattiliittoa järjestävät 14. joulukuuta energia-alalla vuorokauden mittaisen poliittisen työnseisauksen vastalauseena hallituksen työelämäheikennyksille. Lakkoon kuuluu energia-alan toimipisteitä pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa ja Pietarsaaressa.
Insinööriliitto aloittaa suorat painostustoimet7.12.2023 12:45:21 EET | Tiedote
Insinööriliitto julistaa vuorokauden mittaisen työnseisauksen 14. joulukuuta valikoidussa teknologiateollisuuden yrityksissä vastalauseena hallituksen työelämäheikennyksille. Lakko koskee tuhansia liiton jäseniä.
Työllisyystilanne on heikentynyt ja heikkenee edelleen7.12.2023 08:58:09 EET | Tiedote
Työllisyystilanne on heikentynyt vuodentakaisesta ja heikko suhdanne välittyy myös työmarkkinoille. Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri arvioi myönteisen työllisyyskehityksen taukoavan ja lomautusten määrän kiihtyvän lähikuukausina.
Työelämälähtöiset tohtoritutkinnot ammattikorkeakouluihin29.11.2023 08:58:46 EET | Tiedote
Insinööriliitto haluaa ammattikorkeakouluihin nykyisten työelämälähtöisten tutkintojen jatkoksi tohtorikoulutusta. Liiton mielestä työelämälähtöinen tohtorikoulutus tarjoaisi ratkaisuja moniin Suomen haasteisiin, täydentäisi suomalaista korkeakoulujärjestelmää ja veisi maan ammattikorkeakoulujen koulutuspolkua lähemmäksi eurooppalaisia verrokkeja.
Kestävä kasvu syntyy yhdessä sopimalla24.11.2023 14:16:58 EET | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mukaan Suomen menestys on nojannut yhteistyöhön ja sopimiseen. Neuvottelemalla on haettu kulloiseenkin tilanteeseen sopivia ratkaisuja, jotka kaikki voivat jollain muotoa hyväksyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme