Haaga-Helia sai laatuleiman Kansalliselta koulutuksen arviointikeskukselta Karvilta
26.5.2023 14:40:28 EEST | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu läpäisi kansainvälisen auditointiryhmän suorittaman kolmannen auditointikierroksen arvioinnin ja sai laatuleiman kuudeksi vuodeksi.

Aivan erityisesti auditointiryhmä kiitti Haaga-Helian osaamislähtöistä ajattelua, työelämäyhteyttä sekä sitoutumista yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen osana strategiaa. Selkeät menettelytavat TKI-hankkeissa tukevat motivaatiota sitoutua hankkeisiin. Myös henkilöstön osaamisen kehittämisen kulttuuri sai kiitosta.
– Saamamme laatuleima on tunnustus Haaga-Helian vahvalle ja jatkuvalle kehitystyölle, jota ohjaavat strategia, osaaminen ja yhteistyö. Systemaattiset tavat toimia ja kehittää haastavat meitä arvioimaan jatkuvasti toimintaamme, hakemaan innovatiivisia ratkaisuja yhdessä eri sidosryhmien kanssa ja luomaan uutta osaamista niin henkilöstölle kuin opiskelijoille. Jatkamme kehitystyötämme ja annamme sitä kautta oman panoksemme suomalaisen osaamisen lisäämiseksi ja vahvistamiseksi, Haaga-Helian rehtori Minna Hiillos toteaa.
Keskeisimpinä kehittämiskohteina auditointiryhmä kehotti jatkamaan kansainvälisten opiskelijoiden valmistamista kohti uraa Suomen työmarkkinoilla, etsimään lisää kansainvälistymisen mahdollisuuksia toiminnassaan sekä kehittämään mahdollisuuksia ja tukea TKI-toimintaan osallistumiseen. Auditointiryhmä kehotti myös Haaga-Helian jatkuvan kehittämisen mallin täysimääräiseen hyödyntämiseen systematisoimalla palauteprosesseja ja kannustamalla sidosryhmiä palautteen antoon.
Haaga-Helian oma valinta strategiaa tukevaksi arviointikohteeksi oli Work&Study -malli. Auditointiryhmä näki mallin vastaavan koulutuksen tulevaisuuden tarpeisiin, työelämän tarpeisiin sekä jatkuvan oppimisen tarpeisiin. Mallin toteutusta on syytä vielä yhtenäistää ja kehittää.
Auditointitulokset ohjaavat kehitystyötä
Haaga-Heliassa saatua auditointiraporttia hyödynnetään toiminnan kehittämiseen edelleen. Käytännössä raporttia ja suosituksia käydään läpi eri foorumeissa tulevan syksyn aikana ja tehdään toimintasuunnitelma, jolla Haaga-Helian vahvuuksia vahvistetaan ja toimintoja kehitetään tulevien vuosien aikana auditointiryhmän suositusten suuntaisesti. Noin kolmen vuoden päästä Haaga-Helia raportoi edistymistään ja esittelee tuloksiaan Karvin seminaarissa.
– Haluan kiittää koko auditointiryhmää heidän työstään ja aivan erityisesti ryhmän puheenjohtajaa, tohtori professori Karim Khakzaria Fulda University of Applied Sciencesista Saksasta. Kuitenkin suurin kiitos kuuluu luonnollisesti koko Haaga-Helian henkilöstölle, opiskelijoillemme sekä sidosryhmillemme, jotka ovat aktiivisesti osallistuneet laatujärjestelmän auditointiprosessiin ja pitävät huolta laatutyön toteutumisesta ja jatkuvasta laadun kehittämisestä päivittäisessä toiminnassamme, Hiillos kiittelee.
– Laatuleima kannustaa meitä eteenpäin ja Haaga-Helian mission mukaisesti jatkamme ovien avaamista työelämään yhdessä opiskelijoidemme ja sidosryhmiemme kanssa, summaa Hiillos.
Yhteyshenkilöt
Minna Hiillos
Puh:+358 294471647minna.hiillos@haaga-helia.fiLinkit
Haaga-Helia avaa ovet työelämään
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Tässä on Suomen paras ruokamatkailuelämys24.9.2026 10:38:48 EEST | Tiedote
Sahanlahti Resortin Pajapirtin avotuli-illallinen on valittu Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi yhteensä 141 kilpailijan joukosta Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailussa 2026.
Tutkimus kartoittaa ammatillisen koulutuksen henkilöstön kokemuksia työstä ja johtamisesta21.9.2026 09:38:00 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja opetusalan ammattijärjestö OAJ ovat tutkineet ammatillisen koulutuksen henkilöstön kokemuksia johtamisesta, arvostuksesta, työyhteisöstä, hyvinvoinnista ja työn rakenteellisista reunaehdoista. Tutkimukseen osallistui 79 ammatillista oppilaitosta, ja vastauksia kertyi yhteensä 1651.
Mikä on Suomen paras ruokamatkailuelämys 2026 – voittaja selviää 24. syyskuuta18.9.2026 09:50:18 EEST | Tiedote
Suomen kiinnostavimmat ruokaelämykset, matkailutuotteet ja makumatkat kilpailevat jälleen ruokamatkailun arvostetuimmasta tunnustuksesta.
Tutkimus: Pientuottajien juomat maistuvat, mutta valmistaja ei jää mieleen17.9.2026 10:23:58 EEST | Tiedote
Lähes joka kolmas uusimaalainen on nauttinut maakuntansa pienpanimoiden ja -valmistajien juomia viimeisen vuoden aikana, mutta yrityksiä ei muisteta jälkeenpäin. Samaan aikaan kiinnostus alaa kohtaan on huomattavaa: 38 prosenttia uusmaalaisista haluaisi vierailla pienpanimoissa, -tislaamoissa tai viini- ja siideriyrityksissä.
EU myönsi Haaga-Helialle 3,6 miljoonaa euroa tekoälyn ja liiketoiminnan koulutusohjelmaan15.9.2026 10:55:04 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on saanut 3,6 miljoonan euron rahoituksen Euroopan komissiolta NavigAIte EU -hankkeen koordinointiin. Haaga-Heliasta tulee ensimmäinen suomalainen ammattikorkeakoulu, joka koordinoi Erasmus Mundus Joint Master's -ohjelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme