Päivien kirja on jännittävä ja kaunis näkymä Patti Smithin maailmaan – Artisti konsertoi Suomessa kesäkuussa
29.5.2023 10:15:04 EEST | Kustannusosakeyhtiö Siltala | Tiedote
Patti Smithin vastikään suomeksi ilmestynyt PÄIVIEN KIRJA sisältää yhden kalenterivuoden kehyksissä 366 pientä ikkunaa, joista avautuu näkymä tämän visionäärisen kirjailijan, runoilijan ja esiintyjän maailmaan. Teoksen kuvat ovat joko Smithin itsensä ottamia tai kuvia häntä elämän mittaan inspiroineista ihmisistä ja asioista.
Patti Smith and Band konsertoi Helsingissä ja Tampereella 11.–13. kesäkuuta.
****
Maanantaina 12.6. Patti Smith signeeraa kirjojaan Helsingin Oodi-kirjastossa kello 14–15.


Kirjan kuvat on koottu Smithin vanhoista Polaroid-kuvista, hänen arkistoistaan ja kännykkänsä kätköistä. Kirja sai innoituksensa Instagramista, jonka Smith löysi vuonna 2018, mutta on "aivan oma asiansa".
"Päivien kirja kertoo jotain siitä, miten juuri minä tuossa kulttuurissa luovin," kirjoittaa Smith kirjan esipuheessa.
"Suuren osan kirjan sisällöstä tein pandemian aikana, yksin omassa huoneessani, tähyillen tulevaisuuteen ja mietiskellen menneisyyttä, perheeni asioita ja oman estetiikkani rajoja."
***
Kirjan tekstit on suomentanut Antti Nylén.
Yhteyshenkilöt
Reetta RaviTiedotuspäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:0400 328 300reetta@siltalapublishing.fiKustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Kymmenen päivää Kabulin kentällä seuraa hetki hetkeltä Suomen poikkeuksellista evakuointioperaatiota Afganistanissa16.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Konsulipäällikkö Jussi Tannerin tietokirja imaisee mukaansa keskelle Talebanin hyökkäystä vuonna 2021 ja näyttää, mihin Suomi kykenee kovan paikan tullen. Jännitysnäytelmän tavoin etenevät tilanteet korostavat kansainvälisen yhteistyön merkitystä.
Pirkko Saision uusi romaani Ilmestyskirja katsoo elämää kirkkaassa valossa sairauden edessä10.9.2026 10:41:57 EEST | Tiedote
Millaisena ympäröivä maailma ja eletty elämä näyttäytyvät, kun vakava sairaus esittäytyy?
Juhani Karilan uutuusromaani Terapeuttini on ihmissusi lumoaa lukijansa7.9.2026 10:34:30 EEST | Tiedote
Juhani Karilan Terapeuttini on ihmissusi kuuluu syksyn odotetuimpiin romaaneihin. Pienen hauen pyydystys -romaanillaan lukijoiden suosion saanut Karila esittelee uutuudessaan tunnistettavan ja silti eriskummallisen Helsingin, henkeäsalpaavia pöytätenniskohtauksia ja epätyypillistä terapiaa ihmissuden vastaanotolla.
Syksyn vaikuttavin bisneskirja: Kovat opit menestysyritys Ideanin perustajilta3.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
EMBARGO 3.9. Uutuuskirja Kovat opit kertoo, kuinka Ideanin perustajat loivat kansainvälisen menestysyrityksen haasteista huolimatta. Kirja seuraa yrityksen matkaa Jyväskylästä Piilaaksoon ja tarjoaa oppeja, jotta muiden ei tarvitse tehdä samoja virheitä.
Lena Anderssonin terävä romaani miehistä ja naisista sekä Sylvia Plathin uudet käännökset17.8.2026 14:14:24 EEST | Tiedote
Siltalan syksy sisältää todellisia käännetyn kaunokirjallisuuden helmiä. Suomessakin arvostetun Lena Anderssonin Miehiä ja naisia jatkaa Ester Nilssonin tarinaa. Sylvia Plathin klassikot, Lasikello-romaani ja Ariel-runokokoelma, puhuttelevat vahvasti ajassamme.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme