Helsingin Etelämanner-kokous välittää vahvan viestin ilmastotoimien kiireellisyydestä
Helsingin kokous lähettää vahvan viestin kansainväliselle yhteisölle ilmastotoimien kiireellisyydestä. Etelämantereen suurin uhka liittyy ilmastonmuutoksen globaaleihin vaikutuksiin ja erityisesti jääalueen sulamisesta aiheutuvaan merenpinnan nousuun, jonka vaikutukset tuntuvat myös pohjoisella pallonpuoliskolla.
Kokouksessa käsitellään myös polaarialueiden merenkulun turvallisuuteen ja Etelämantereen kasvavaan turismiin liittyviä kysymyksiä. Myös Etelämantereeseen kohdistuva geopoliittinen kiinnostus on kasvanut viime vuosina.
Etelämanner-sopimus pyhittää mantereen rauhanomaiselle tutkimukselle, jäädyttää esitetyt aluevaatimukset ja kieltää kaiken sotilaallisen toiminnan. Sopimus kieltää myös ydinräjäytykset ja ydinmateriaalin tuomisen Etelämantereelle. Sopimusta täydennettiin vuonna 1991 Madridin lisäpöytäkirjalla ympäristönsuojelusta, joka kieltää alueen mineraalivarojen hyödyntämisen muihin kuin tutkimustarkoituksiin. Sopimusta voidaan tähän mennessä pitää menestyksenä ja se on suojannut Etelämantereen ainutlaatuista ympäristöä.
Suomi on ollut Etelämanner-sopimuksen täysjäsen vuodesta 1989 lähtien ja tehnyt maailmanluokan tutkimusta Aboa-tutkimusasemallaan mm. yläilmakehän koostumuksesta sekä aerosolien muodostumisesta ja ominaisuuksista.
Lisätietoja
- Tiina Jortikka-Laitinen, ATCM-isäntämaasihteeristön päällikkö, puh. 0295 350 176
- Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriön tiedotteet ja uutiset tilattavissa valtioneuvoston verkkosivuilta20.10.2023 10:30:25 EEST | Tiedote
Ulkoministeriön tiedotteiden jakelu STT Infon kautta päättyy 20. lokakuuta. Ulkoministeriön tiedotteet julkaistaan jatkossa vain ulkoministeriön ja valtioneuvoston verkkosivuilla ja ne voi tilata sähköpostiin valtioneuvoston kautta. Mediakutsut lähetetään jatkossakin STT Infon kautta.
EU:s handelsministrar diskuterar den ekonomiska säkerheten och handelsrelationerna mellan EU och Indien19.10.2023 10:31:13 EEST | Pressmeddelande
Utrikeshandels- och utvecklingsminister Ville Tavio deltar i handelsministrarnas informella möte i Valencia, Spanien den 19-20 oktober. Ministrarna ska diskutera den ekonomiska säkerheten och handelsrelationerna mellan EU och Indien. Deltagarna får också en översikt över EU:s pågående förhandlingar om handelsavtal.
EU:n kauppaministerit keskustelevat taloudellisesta turvallisuudesta ja EU–Intia-kauppasuhteista19.10.2023 10:31:13 EEST | Tiedote
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio osallistuu EU:n kauppaministerien epäviralliseen kokoukseen Valenciassa, Espanjassa 19.–20. lokakuuta. Ministerit keskustelevat taloudellisesta turvallisuudesta sekä EU:n ja Intian välisistä kauppasuhteista. Lisäksi kokouksessa luodaan katsaus EU:n käynnissä oleviin kauppasopimusneuvotteluihin.
EU trade ministers to discuss economic security and EU–India trade relations19.10.2023 10:31:13 EEST | Press release
Minister for Foreign Trade and Development Ville Tavio will attend an informal meeting of EU trade ministers in Valencia, Spain, on 19–20 October. The ministers will discuss economic security and trade relations between the EU and India. The ministers will also discuss the EU’s ongoing bilateral trade negotiations.
Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme