Risteysalueiden ja liittymien korkea kasvillisuus voi haitata liikenneturvallisuutta

On tärkeää, että yksityistien liittymän omistaja poistaa liittymästä näkemäestettä aiheuttavan kasvillisuuden, kuten vesakot ja korkean heinäkasvillisuuden. Vastuu kunnossapidosta on kirjattu lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä (38 §) seuraavasti: ”Yksityisen tien pitäjä ja maatalousliittymän haltija on velvollinen tekemään liittymänsä ja pitämään sen kunnossa tienpitoviranomaisen ohjeen mukaan sillä tavoin, ettei siitä ole vaaraa liikenteelle eikä haittaa maantien kunnossapidolle.”
Esteetön näkemä liittymästä maantielle on liikenneturvallisuuden kannalta erittäin tärkeää. Tontin reunoilla oleva runsas kasvillisuus voi olla näkemäesteenä liikenteelle, ja huonossa tapauksessa aiheuttaa kolarin esimerkiksi pihalta poistuttaessa. Näkemän tulee olla hyvä molempiin suuntiin, ja näkemäalueen pituus riippuu päätiellä voimassa olevasta nopeusrajoituksesta. Esimerkiksi 60 km/h nopeusrajoitusalueella liittymästä tulee nähdä 130 metriä molempiin suuntiin, 80 km/h alueella vastaava luku on 200 m. Tarkemmat ohjeet liittymien näkemistä on kirjattu liittymälupaan.
Lapin ELY-keskus tienpitoviranomaisena kehottaa kaikkia liittymän omistajia kesän aikana tarkistamaan omien liittymien näkemät ja hoitamaan näkemäalueet kuntoon, jotta liikenneturvallisuus ei vaarantuisi. Näkemäraivauksia tehdessä on kuitenkin hyvä muistaa olla varovainen, ettei itse raivaaminen aiheuta vaaratilanteita muille tienkäyttäjälle tai raivausta suorittavalle henkilölle. Trimmaamalla tontin rajojen ulkopuolelle tulevat puut ja pensaat parantaa myös ohi kulkevien henkilöiden liikkumismukavuutta, kun väylällä ei tarvitse väistellä puun tai pensaikkojen oksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikenneturvallisuusinsinööri Merja Lämsä, puh. 0295 037 240, merja.lamsa(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Lapin ELY-keskusRovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin työttömyyskehityksessä valonpilkahduksia23.12.2025 08:29:39 EET | Tiedote
Lapissa työttömien määrä väheni marraskuussa niin edeltävään kuukauteen kuin vuoden takaiseen verrattuna. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on pysähtynyt viime kuukausien aikana. Alueelliset erot ovat edelleen huomattavia. Työttömyys kehittyy kuitenkin koko maata myönteisemmin.
Lapin ilmasto- ja energiastrategia hyväksyttiin – Lappi voi olla ilmastotyössä kokoaan suurempi17.12.2025 15:11:28 EET | Tiedote
Lapin maakuntahallitus hyväksyi Lapin ilmasto- ja energiastrategian 15.12.2025.
Kohti vahvaa osaamispohjaa – yhteinen strategia Lapin ohjaukselle ja jatkuvalle oppimiselle16.12.2025 14:21:46 EET | Tiedote
Lapin ELY-keskus on käynnistänyt tänä vuonna päättyvien Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) sekä jatkuvan oppimisen strategioiden uusimisen. Strategian päivitystä johtaa Lapin Elinikäisen oppimisen johtoryhmä, joka koostuu koulutuksen kehittäjistä ja työllisyysalueista.
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:01:15 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on valittu Jaakko Ylinampa27.11.2025 14:08:59 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaakko Ylinamman. Lapin elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026, ja tuleva ylijohtaja aloittaa joulukuussa 2025 elinvoimakeskuksen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme