Kokemusasiantuntijat pitivät uutta psykiatrista sairaalaa toimivana
Kokemusasiantuntijat kiersivät tutustumassa uuden sairaalan aulassa, sisäpihalla, yhdellä osastolla sekä liikuntatiloissa ja saunassa. Uudessa sairaalassa lähes kaikki potilaat sijoitetaan yhden hengen huoneisiin. Tässä sekä kokemusasiantuntijat että kierrokselle osallistuneet terveydenhuollon ammattilaiset näkivät paljon mahdollisuuksia, mutta myös haasteita yhteisöllisyyden rakentumiselle. Kokemusasiantuntijoita mietitytti, miten voidaan totutella olemaan yhdessä, jos ollaan paljon omissa huoneissa. Toisaalta oma huone tarjoaa oman turvapaikan ja rauhan. Työntekijöikden pitäisikin uusissa tiloissa olla aktiivisesti yhteydessä potilaisiin ja huolehtia, että kukaan ei jää yksin.
Reitin varrella käytiin keskustellen läpi esimerkiksi potilaiden turvallisuutta, ulkoilua ja pyykinpesumahdollisuuksia. Myös langattoman verkon toiminta ja vierailutilat kiinnostivat, samoin uuden rakennuksen opasteet ja löytyminen laajalta sairaala-alueelta. Keskustelua herätti paitsi potilaiden myös henkilökunnan sopeutuminen uusiin tiloihin ja niiden tuomiin muutoksiin. Henkilöstöä perehdytetään uusien tilojen käyttöön syksyn aikana.
– Tämä on uusi paikka ja opettelemme myös uusia tapoja toimia, Taysin projektipäällikkö Tarja Tammentie-Sarén totesi.
Taysin psykiatrian vastuualueella on jo muutaman vuoden ollut toiminnassa kokemusasiantuntijaryhmä, jossa on mukana sekä potilas- että omaiskokemusasiantuntijoita. Koulutetut kokemusasiantuntijat tuovat potilaiden ja omaisten näkökulmia psykiatrian toimintaan ja palveluihin. Myös uuden sairaalan rakennusprojektia on seurattu ryhmässä säännöllisesti.
Uusi sairaala käyttöön tammikuussa
Tays Keskussairaalan alueelle Tampereelle rakennettava psykiatrinen sairaala eli T-rakennus luovutetaan hyvinvointialueelle elokuun lopussa. Syksyn aikana tiloja kalustetaan ja varustellaan ja henkilökuntaa koulutetaan. Potilaat pääsevät sairaalaan tammikuun puolivälistä alkaen, ja muutto Tays Pitkäniemestä kestää viikon.
Uudessa sairaalassa on 184 potilaspaikkaa. Pitkäniemeen jää edelleen kehitysvammahuollon toimintaa. Uuteen T-rakennukseen tulee myös kaikille avoimia tiloja, kuten sisäpiha, kahvila ja taiteella ja istuskelupaikoilla täydennetty terapiakatu.
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Tarja Tammentie-Sarén, p. 050 541 7444, tanja.tammentie-saren@pirha.fi
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Päihde- ja riippuvuusongelmissa hoitoon hakeutumiseen tulee muutoksia helmikuussa22.12.2025 10:39:03 EET | Tiedote
Helmikuun 2026 alussa Tampereen Hatanpäällä sijaitsevaan päihde- ja riippuvuussairauksien Happi-yksikköön avautuu walk in -palvelu, jonne huumeita käyttävä voi tulla ilman ajanvarausta hoidon tarpeen arviointiin. Yksikkö palvelee kaikkia pirkanmaalaisia. Hoidon tarpeen arviointeja tehdään entiseen tapaan myös kaikilla Pirkanmaan sosiaali- ja terveysasemilla sekä nuorten aikuisten mielenterveys- ja päihdehoidon tiimissä.
Työllistymistä tukevien palvelujen toimipaikkoihin tulee muutoksia vuodenvaihteessa22.12.2025 10:11:29 EET | Tiedote
Työllistymistä tukevat palvelut tarjoavat kuntouttavaa työtoimintaa ja sosiaalista kuntoutusta työikäisten sosiaalipalvelujen asiakkaille. Palvelupaikkoihin tulee muutoksia Pirkanmaalla.
Konsernijohtajan haussa kuusi henkilöä kutsuttu haastatteluun19.12.2025 14:28:25 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernijohtajan haku etenee haastatteluvaiheeseen.
Sairaanhoitajien iltavastaanotot päättyvät Tipotien sote-asemalla18.12.2025 15:24:24 EET | Tiedote
Tampereella Tipotien sote-aseman sairaanhoitajien iltavastaanotot loppuvat 31.12.2025. Aiemmin sairaanhoitajille on voinut varata kiireettömiä aikoja myös illalle kolmena päivänä viikossa.
Korjaus tiedotteeseen: Asiakasmaksut muuttuvat vuodenvaihteessa - perumatta jääneen ajan maksu nousee18.12.2025 13:48:17 EET | Tiedote
Aiemmin lähetyssä tiedotteessa on perumatta jääneellä maksulla virheellinen summa. Oikea summa on 73,70 euroa. Tässä tiedotteessa summa on korjattu oikeaksi. Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakasmaksuja korotetaan vuodelle 2026. Maksut nousevat keskimäärin 6,9 prosenttia. Peruuttamatta jääneestä käynnistä peritään vuodenvaihteesta alkaen 73,70 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
