Diakonissalaitoksen Kummiperhetoiminta alkamassa Tampereella
29.5.2023 09:00:00 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote

Vuonna 2015 pääkaupunkiseudulla käynnistyneessä Kummiperhetoiminnassa on mukana jo yli 300 perhettä ja nuorta. Nyt tämä suurta suosiota saavuttanut vapaaehtoistyön muoto on alkamassa myös Tampereella.
“Perheeseen tai yhteisöön kuulumisen tarve ei katoa, vaikka nuorelle tulisi ikää tai vuosia uudessa kotimaassa. Maahan muuttaneena ei ole helppoa päästä mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan, jos ei saa ystäviä tai verkostoja suomalaisista. Moni nuorista toivoo yhteyttä suomalaisiin”, sanoo Kummiperhetoiminnan projektipäällikkö Maria Mattsson.
Kummiperhe voi olla yksin elävä, pariskunta, perhe tai muu yhteisö, esimerkiksi opiskelijaporukka. Kummi voi olla alun perin suomalainen, mutta myös muualta Suomeen muuttanut.
"Paras tapa kotoutua ja oppia uutta kieltä ja uuden asuinmaan tapoja sekä kirjoittamattomia sääntöjä on päästä mukaan suomalaiseen arkeen", Mattsson sanoo.
Kotimaastaan paennut ihminen menettää usein fyysisen kontaktin perheeseensä ja samalla kuuluvuuden tunne omaan yhteisöön katkeaa. Tarve kuulua johonkin kuitenkin säilyy, ja uudessa maassa turvaverkot pitää rakentaa uudestaan. Kummitoiminta tarjoaa ihmisille arjen tukea ja ehkäisee yksinäisyyden tunnetta.
Ei ole mitään arvokkaampaa, kun ajan antaminen toiselle.
Kummiperhetoiminta antaa kummille paljon
”Pääkaupunkiseudun kummitoiminnasta saatu palaute kertoo, että toiminnassa saa myös kummiperhe, ei vain kumminuori”, kertoo Kummiperhetoiminnan Tampereen toiminnasta vastaava yhteisötyöntekijä Laura Leino Owiye.
Monet perheet kertovat, että heidän maailmansa on avartunut ja nuoresta on tullut tärkeä koko lähipiirille. Kummiperhetoiminnassa ei "suoriteta" vapaaehtoistyötä, vaan tavoitteena on, että sen kautta muodostuu aitoja ystävyyssuhteita.
"Kummina toimiminen on ollut antoisaa monin tavoin, tuonut tunteen tarpeellisuudesta ja toisaalta myös opettanut ihan vaan elämästä paljon. Ajattelemisen aihetta saa joka kerta, kun nuoren tapaa", kertoo toiminnassa mukana oleva kummiperheen äiti.
Lisätietoa
Diakonissalaitoksen Kummiperhetoiminnasta: www.hdl.fi/kummiperhetoiminta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tampereen toiminta: yhteisötyöntekijä Laura Leino Owiye 050 471 4564
Kummiperhetoiminta yleisesti: projektipäällikkö Maria Mattsson 050 414 3275
Median yhteydenotot myös:
viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, 050 372 0828
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on 155-vuotias säätiö, joka tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa yhdessä siihen kuuluvan Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden arkea. Diakonissalaitos työllistää valtakunnallisesti 3200 henkilöä. Säätiö on yhteiskunnallinen yritys ja kannattava liiketoiminta on väline paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Diakonissalaitos vastaa Pohjois-Karjalan nuorten tarpeisiin ja laajentaa Vamos-toimintaa Joensuuhun21.5.2026 00:05:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos perustaa Joensuuhun uuden Vamos-nuortenpalvelujen yksikön vastauksena alueen nuorten kasvaviin tuen tarpeisiin. Toiminta käynnistyy kesän 2026 aikana tiiviissä yhteistyössä Joensuun kaupungin sekä alueen järjestöjen kanssa. Tiimin rekrytoinnit ovat käynnistyneet ja toimitiloja etsitään.
Nimitys: Diakonissalaitoksen henkilöstöjohtajaksi Marja Kontiokari13.5.2026 09:18:53 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen henkilöstöjohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty FM Marja Kontiokari. Hän siirtyy tehtävään teknologiayritys Swappielta, jossa hän on vastannut henkilöstöjohtamisesta johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2021. Kontiokari aloittaa tehtävässä 1.8.2026.
Diakonissalaitoksen toimintakertomus 2025: Vaikuttavuus ja kasvu etenivät rinnakkain haastavassa ajassa28.4.2026 15:28:02 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen vuosi 2025 oli vaikuttavuuden ja hallitun kasvun vuosi. Haastavasta ja epävarmasta toimintaympäristöstä huolimatta säätiökonsernin toiminta laajeni, taloudellinen tulos vahvistui ja tukea saatiin entistä useammalle ihmiselle. Juuri julkaistun vuoden 2025 toimintakertomuksen mukaan kasvu, vaikuttavuus ja taloudellinen vakaus voivat toteutua rinnakkain samalla, kun tuetaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.
Nimitys: Diakonissalaitoksen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtajaksi Vivikka Richt20.4.2026 13:52:45 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty M.Sc., YTK Vivikka Richt. Hän siirtyy tehtävään sosiaali- ja terveysministeriöstä, jossa hän on toiminut viestintäjohtajana vuodesta 2020. Richt aloittaa tehtävässä 18.5.2026.
Sote-järjestöjen tärkein tehtävä ei löydy tilastoista tai rahoituspäätöksistä16.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Näkymättömät-ohjelma on tuottanut tietoa sote-järjestöjen merkityksestä haastavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Tieto on monistettavissa laajemmin ihmisten hyvinvointia vahvistavaan työhön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
