ABC-asemien uudet tarjottimet valmistetaan metsäteollisuuden tähteistä – vanhat tarjottimet saavat uuden elämän betoniporsaina ja teiden reunakivinä
ABC-asemille saapuu kesästä alkaen tuhansittain uusia tarjottimia, jotka ovat yhdistelmä kestävää kiertotaloutta, kotimaista muotoilua ja käytännöllisyyttä. Täysin palvelleet vanhat tarjottimet kierrätetään osaksi liikenneturvallisuutta parantavia betonielementtejä.

Yhdet ABC-asemien käytetyimmistä tuotteista laitetaan kiertoon kesästä alkaen. Lujitemuovista valmistetut vanhat tarjottimet korvataan uusilla, kestävän kehityksen mukaisesti valmistetuilla tarjottimilla.
Alkuvaiheessa tarjottimet uusitaan noin kahdessakymmenessä ABC Liikennemyymälässä. Samalla vanhat, jo käyttöikänsä lopussa olevat, tarjottimet poistetaan käytöstä kyseisillä asemilla ja hyödynnetään sementin valmistuksessa.
– Halusimme, että uudistus edistää kiertotaloutta, tukee kotimaista suunnittelua ja että tarjotin on kotimaassa tehty. Aluksi tuomme ABC:lle noin 10 000 uutta, uusiutuvista materiaaleista valmistettua tarjotinta ja kierrätämme vanhat. Näemme, että uudistus on jo tässä mittakaavassa merkittävä kiertotalousteko valtakunnallisesti, kertoo kehityspäällikkö Teemu Vehniäinen SOK Liikennekaupan ketjuohjauksesta.
Tarjottimiin haluttiin myös jokin näkyvä asiakaskokemusta parantava elementti.
– Uusissa tarjottimissa on ura, johon esimerkiksi puhelimen saa kätevästi pystyyn. Se mahdollistaa kätevän puhelimen käytön tauon yhteydessä. Kännykän käyttöhän kuuluu tauoille eikä liikenteeseen, Vehniäinen jatkaa.
Tarjottimen muotoilu nopeuttaa myös sen kuivumista ja käyttöön palautumista pesun jälkeen. Tarjottimen on suunnitellut kansainvälisesti palkittu kotimainen muotoilutoimisto Magisso, joka on tunnettu innovatiivisista kuluttajatuotteistaan sekä HAPPY SiNKS- ja PAIKKA-brändeistä.
Uudet tarjottimet valmistetaan puupohjaisesta UPM Formi -komposiitista
ABC-asemien uudet tarjottimet on tehty UPM:n Suomessa valmistamasta biokomposiitista, joka hyödyntää metsäteollisuuden sivutuotteena syntyviä raaka-aineita ja tähteitä eikä sen valmistus siis edellytä neitseellisen puukuidun käyttöä.
UPM Formi vastaa ominaisuuksiltaan fossiilipohjaisia muoveja ja sitä voidaan muotoilla samanlaisilla tekniikoilla ja muoteilla.
– Biokomposiitti soveltuu ruiskuvalu- ja ekstruusiotekniikalla valmistettaviin kestotuotteisiin, joiden pintaan halutaan miellyttävä tuntuma ja joka tuo esiin myös materiaalin uusiutuvan alkuperän ja suomalaiseen luontoon ulottuvat juuret. Puupohjainen biokomposiitti laskee tuotteen hiilijalanjälkeä merkittävästi neitseellisiin muoveihin verrattuna, kertoo kehitysjohtaja Mikko Lassila UPM:ltä.
Kun UPM Formista valmistetut tarjottimet tulevat käyttöikänsä päähän, ne pestään ja murskataan kierrätysgranulaateiksi, jotka hyödynnetään uudelleen uusien tarjottimien valmistuksessa.
Kierrätyskumppanina sekä vanhojen että uusien tarjottimien kierrätyksessä on Kuusakoski Oy.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Vehniäinen, kehityspäällikkö, SOK Liikennekauppa, puh. +358(0)10 768 0827, s-posti: teemu.vehniainen@sok.fi tai SOK Mediapalvelu: puh. +358(0)50 472 2745, s-posti: viestinta@sok.fi
Mikko Lassila, Business Development Director, UPM Biocomposites, puh. +358 (0)50 379 7720. s-posti: mikko.lassila@upm.com
Kuvat



Linkit
ABC-asemat
ABC on suomalainen liikenneasemaketju, joka on osa S-ryhmää. Tarjoamme hyvää energiaa helposti ja nopeasti sekä matkailijoille että lähiseudulla asuville vuoden jokaisena päivänä. ABC-ketjuun kuuluu ABC Liikennemyymälöitä, ABC-automaattiasemia sekä ABC Carwash- ja ABC Pesukatu -autopesupaikkoja. ABC-lataus on S-ryhmän toimipaikkojen yhteyteen rakentuva, maanlaajuinen latausverkosto sähköautoille.
Olemme myös Suomen suurimpia ravintolaketjuja. Myymme vuosittain miljoonia ruoka-annoksia ja yli 10 miljoonaa kupillista kahvia.
ABC-mobiilista löytyvät autoilijaa helpottavat palvelut: ruoan ennakkotilaaminen ja maksaminen, noutopöydän mobiilimaksaminen, mobiilitankkaus, sähköauton lataus ja autopesu sekä asiakaskohtaiset edut.
Lue lisää: www.abcasemat.fi
UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 17 200 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 11,7 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.upm.fi
UPM Biocomposites valmistaa korkealaatuisia komposiittimateriaaleja teollisuuteen, rakentamiseen ja kuluttajatuotteiden valmistukseen. Materiaalit ovat kierrätettäviä ja saavat alkunsa metsäteollisuuden tuotannon sivuvirroista. UPM on yksi johtavista kuitupohjaisten komposiittien valmistajista Euroopassa, tehtaat sijaitsevat Suomessa ja Saksassa.
UPM Formi EcoAce -biokomposiitti on valmistettu puukuiduista sekä UPM BioVerno -naftaan pohjautuvasta, uusiutuvasta biopolymeeristä (massataseeseen perustuen). UPM:n puupohjaiset komposiitit voivat pienentää kuluttajatuotteen hiilijalanjälkeä merkittävästi verrattuna vastaaviin fossiilipohjaisiin tuotteisiin. www.upmformi.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman ja Sokoksen noutopiste joka kylään – S-ryhmä valjastaa suurimman valttinsa asiakasomistajien eduksi7.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote
Asiakkaat voivat tulevaisuudessa noutaa Prisman ja Sokoksen verkkokaupan ostoksensa S-ryhmän ruokakauppoihin tulevista ässänvihreistä noutolokerikoista ympäri Suomen. S-ryhmässä on kehitetty suosittua käyttötavarakaupan verkkokauppojen myymälänoutoa usean vuoden ajan ja tällä hetkellä myymälänouto toimii Prismoissa ja Sokoksissa. Tulevina vuosina mukaan valjastetaan S-ryhmän ainutlaatuisen laaja toimipaikkaverkosto, jotta asiakkaiden arki helpottuu entisestään. Tarkoituksena on toimittaa tuotteet asiakkaille nopeasti, edullisesti ja harppauksen ekologisemmin.
S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.
Uusi malli mullistaa työn ja vapaan yhteensovittamisen – 3500 S-ryhmän työntekijää valitsee itse omat työvuoronsa2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi työvuorosuunnittelun malli helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja lisää merkittävästi vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön. Tänä keväänä noin 3500 työntekijää osallistuu itse aktiivisesti omien työvuorojensa valintaan, kun useat S-ryhmän osuuskaupat käyttävät yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mallia.
SOK:n hallintoneuvosto 2025 on valittu – puheenjohtajana jatkaa Timo Santavuo29.4.2025 14:55:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 29.4.2025 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kolme uutta jäsentä.
Bonuksen kerryttäminen Applen Lompakossa olevalla S-Etukortilla laajenee S-ryhmän ravintoloihin29.4.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen mobiilisti onnistuu pian entistä useammassa paikassa, kun S-ryhmän kaupoissa suosioon noussut käytäntö laajenee myös ravintoloihin. Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain tämän vuoden aikana ravintoloiden maksupäätteiden vaihtuessa uusiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme