Hyvinkään kaupungin arviointikertomus on julkaistu

Kaupungin talous toteutui arvioitua myönteisemmin
Vuodelle 2022 asetetut talouden tavoitteet toteutuivat erittäin hyvin. Hyvinkään kaupungin tilikauden tulos muodostui arvioitua merkittävästi paremmaksi ollen 14,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Usealla talouden tunnusluvulla mitaten Hyvinkään kaupunkikonsernin talous kehittyi myönteisemmin kuin Keski-Uudenmaan samaa kokoluokkaa olevissa naapurikunnissa.
Kaupunginvaltuuston hyväksymä Kestävän talouden ohjelma vuosille 2020–2024 on toteutunut tähän mennessä pääosin suunnitellusti. Kyseisen ohjelman taloutta kohentavilla toimenpiteillä on ollut merkittävä vaikutus kaupungin taloudellisen tilan myönteiseen kehitykseen.
Varhaiskasvatuksella on suuria haasteita henkilöstön rekrytoinnissa
Varhaiskasvatuksen työtehtävät ovat viime vuosina menettäneet pito- ja vetovoimaansa, mikä näkyy myös Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa. Opettajien ja erityisopettajien saanti on ollut erittäin haasteellista ja kelpoisuusehdot täyttävien opettajien osuus onkin viime vuosina laskenut oleellisesti. Varhaiskasvatuksessa on ryhdytty toimenpiteisiin henkilöstön saatavuuden kohentamiseksi. Käyttöön on otettu useita erilaisia toimenpiteitä, mutta toistaiseksi niiden vaikuttavuudesta ei ole vielä näyttöä.
Päiväkotien johtajat ovat lähes päivittäin joutuneet etsimään sijaisia poissaolevien työntekijöiden tilalle. Käytössä olevista varahenkilöjärjestelmistä huolimatta sijaisen saanti ei ole aina onnistunut. Päiväkodeissa ryhmien toimintaa on jouduttu järjestelemään monin erilaisin toimenpitein, jotta turvallisuus ja toiminnallisuus voidaan ryhmissä taata.
Sairauspoissaolot sekä pula kelpoisuusehdot täyttävistä ammattilaisista on nostanut sijaisten ja määräaikaisten osuutta päiväkotien henkilöstössä. Jatkuvat rekrytoinnit kuormittavat sekä päiväkotien johtajia että muuta henkilöstöä.
Rakennusvalvonnan lupahakemusten käsittelyajat ovat lyhentyneet, mutta henkilöstön tavoitettavuudessa on haasteista
Rakennusvalvonnan lupahakemusten käsittelyajat ovat lyhentyneet merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Kuitenkaan kaikkia hakemuksia ei ole kyetty käsittelemään tavoitteeksi asetetun kahden kuukauden sisällä hakemuksen vireilletulosta.
Rakennusvalvonnan henkilöstön tavoitettavuudessa on aika ajoin puutteita. Erityisesti puhelimitse ja sähköpostitse asiakkaat saavat välillä huonosti yhteyttä rakennusvalvontaan. Tämä heikentää asiakaspalvelun laatua.
Rakennusvalvonta on hyödyntänyt erinomaisesti sähköisiä palveluja ja hakee aktiivisesti teknologian tarjoamia mahdollisuuksia toimintoja kehittäessään. Yhteistyökumppani Järvenpään kaupungin rakennusvalvonta on kuitenkin Hyvinkäätä edellä digitalisaation kehittämisessä.
Hyvinkään kaupunki on toiminut aktiivisesti elinvoimansa lisäämiseksi
Kaupunki toimi entistä aktiivisemmin edistääkseen uusien yritysten sijoittumista paikkakunnalle ja täällä jo toimivien yritysten kasvua. Lisäksi yrityksille kohdistunutta viestintää lisättiin ja uusia viestintäkanavia otettiin käyttöön.
Hyvinkään kaupunki toimi aktiivisesti järjestäessään vuoden 2022 aikana eri yhteistyökumppaneiden kanssa useita erilaisia tilaisuuksia kaupungin elinvoiman kasvattamiseksi.
Kaupunki toteutti yhteistyötahojen kanssa useita erilaisia toimenpiteitä työllisyyden edistämiseksi. Työttömien aktivointiaste nousikin vuonna 2022, mutta se kuitenkin jäi tavoitellusta tasosta sekä ennen koronavuosia toteutuneesta tasosta. Sen sijaan pitkäaikaistyöttömien määrä pieneni onnistuneesti ja sen osalta tavoite toteutui erittäin hyvin.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida kaupunginvaltuuston hyväksymien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumista sekä palvelutoiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Lautakunta esittää havainnot vuosittain kaupunginvaltuustolle annettavassa arviointikertomuksessa. Tarkastuslauta-kunnan tehtävät perustuvat Kuntalakiin ja Hyvinkään kaupungin hallintosääntöön.
Lisätietoja
tarkastussihteeri Merja Peltomäki ma - pe klo 10:00 – 14:00, p. 040 155 6452
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia HyvärinenViestintäpäällikkö
Puh:0406749713mia.hyvarinen@hyvinkaa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään tapahtumakesässä yhdistyvät perinteet ja uudet avaukset6.5.2025 14:09:06 EEST | Tiedote
Kesä tuo Hyvinkäälle jälleen elämää, kulttuuria ja kansainvälisiä vieraita. Perinteet ja uutuudet kulkevat käsi kädessä, kun kaupungin tapahtumakesä täyttyy musiikista, taiteesta ja yhteisöllisyydestä.
Hyvinkään koulutoimi juhlii 150-vuotista taivaltaan29.4.2025 08:38:59 EEST | Tiedote
Hyvinkään koulutoiminnan 150-vuotisjuhlaa vietetään koko vuoden ajan. Juhlinta keskittyy pääjuhlaan ja juhlaviikkoon lokakuussa. Kevään viimeisenä koulupäivänä 30.5. järjestetään koulujen yhteinen pelipäivä, jossa kaikki hyvinkääläiset koululuokat pelaavat eri pelejä ja leikkejä; tavoitteena on kerätä 150 peliä.
Hyvinkää kutsuu: Middle ITE vol2 -näyttely avautuu kesällä 202524.4.2025 08:08:57 EEST | Tiedote
Hyvinkään idyllisessä Kaukasten kylässä sijaitseva Middle of Nowhere ITE-taidepuisto avaa uuden näyttelynsä Middle ITE vol2 kesällä 2025. Näyttely esittelee 29 itseoppineen taiteilijan lähes sata omaperäistä ja kekseliästä teosta, jotka on valmistettu puusta, kivestä, metallista ja kierrätysmateriaaleista. Näyttely rakentuu entisen kauppapuutarhan raunioille ja sitä ympäröivään metsään, tarjoten kävijöille ainutlaatuisen taide-elämyksen luonnon keskellä. Näyttely on avoinna 25.6.–7.9.2025 keskiviikosta sunnuntaihin. Vuoden 2024 avauskesä saavutti 5000 vierailijaa.
Hyvinkään uudet omakoti- ja pientalotontit nyt haettavissa9.4.2025 11:40:44 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupunki tarjoaa jälleen uusia omakoti- ja pientalotontteja (20 kappaletta) haettavaksi. Jatkuvassa haussa olevien tonttien tarjontaa voi seurata ajan tasalla pidettävästä karttapalvelusta, jossa on nähtävillä tontit Metsäkaltevan alueella.
Hyvinkääläiset ovat aktiivisia osallistujia – palautekanava ja kuntalaiskahvit tarjoavat osallistumisen kanavia27.1.2025 11:04:15 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupungin palautekanavalle tuli vuoden 2024 aikana kaikkiaan 3311 palautetta. Hyvinkääläiset osallistuivat aktiivisesti myös kaupungin järjestämiin vapaamuotoisiin kuntalaiskahvitilaisuuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme