Kaakkois-Suomen liikenneturvallinen kunta ja kaupunki palkittiin Liikenneturvallisuusfoorumissa Imatralla
Foorumin ohjelmassa oli mielenkiintoisia puheenvuoroja Onnettomuustietoinstituutista, Poliisilta, Liikenneturvasta, Imatran kaupungilta, Rambollilta, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä ja ELY-keskukselta. Tauoilla käytiin vilkasta keskustelua. Foorumin tavoitteena onkin tiedon ja hyvien käytäntöjen levittäminen sekä kohtaamiset ja keskustelut.
Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuussuunnitelma on julkisen puolen toimijoiden yhteinen suunnitelma Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Suunnitelma on nostanut esiin liikenneturvallisuuden kannalta oleellisimmat painopisteet ja yli 60 toimenpidettä niiden parantamiseksi. Toimenpiteiden vastuutahoina ovat muun muassa kunnat, Liikenneturva ja ELY-keskus.
Jokaisessa Kaakkois-Suomen 15 kunnassa on toimiva liikenneturvallisuustyöryhmä, jonka tehtävänä on seurata ja kehittää kunnan liikenneturvallisuutta. Työryhmässä on laaja edustus kuntien eri toimialoilta ja sidosryhmistä (mm. Poliisi, Pelastuslaitos, Liikenneturva ja ELY-keskus).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Janne Saarikoski, janne.saarikoski(at)ely-keskus.fi, p. 0295 029 000
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Jani Juvankoski, jani.juvankoski(at)ely-keskus.fi, p. 0295 029 000
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kauppamiehenkatu 4 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Sateiset ja koleat säät ovat pitäneet kaakon leväesiintymät vähissä26.6.2025 15:08:46 EEST | Tiedote
Pilvinen, epävakainen ja ajankohtaan nähden viileä sää pitävät sinileväesiintymiä alhaisina Kaakkois-Suomessa. Kuluvalla viikolla leväseurannan sisävesien havaintopaikoista Lappeenrannan Haapajärvellä on havaittu hieman levää. Rannikkoalueella Virolahden Rautalanselällä havaittiin keskiviikkona runsaasti levää ja mahdollisesti ulompana Virolahden edustalla on lievä tai kohtalainen leväesiintymä.
Työttömien määrä nousi Kaakkois-Suomessa 15 prosenttia25.6.2025 08:57:52 EEST | Tiedote
Työttömien määrä nousi vuodentakaisesta Kaakkois-Suomessa suhteellisesti yhtä paljon kuin koko maassa. Lomautettujen määrä nousi alueella yhdeksän prosenttia vuodentakaisesta ja laski 12 prosenttia huhtikuusta. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömiä on edelleen huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni kaikissa Kaakkois-Suomen seutukunnissa.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus muuttaa Keskikosken museosillan painorajoitusta Kouvolassa24.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Painorajoitusta joudutaan muuttamaan sillan huonon kunnon vuoksi. Merkkimuutokset saadaan valmiiksi kesäkuun lopussa, ja uudet painorajoitukset astuvat voimaan heinäkuun alussa.
Uusi Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus aloittaa 1.1.2026 – toimii Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä19.6.2025 08:48:32 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi hyväksyttiin eduskunnan täysistunnossa 18.6.2025. Ensi vuonna ELY-keskusten palvelut Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä löytyvät Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksesta ja valtakunnallisesta Lupa- ja valvontavirastosta.
Liikenne katkaistaan Helsingintiellä Akanojan sillan kohdalla Kouvolassa – kiertotie käyttöön heinäkuuksi19.6.2025 08:35:06 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskus uusii Akanojan putkisillan Kouvolassa. Sillan uusimistöiden ajaksi liikenne seututiellä 365 (Helsingintie) katkaistaan tiistaina 1.7.2025 ja käyttöön otetaan kiertotie. Tie avataan liikenteelle viimeistään torstaina 31.7.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme