Noksu-tarinoita jo 20 vuotta!
Mikko Kunnaksen humoristiset Noksu-kirjat ovat naurattaneet lapsia jo 20 vuotta. Uusimmassa, juuri ilmestyneessä kuvakirjassa Noksu opettelee kierrättämään kodin jätteitä mehiläisystävänsä Nupin kanssa. Noksusta on tehty myös kansainvälinen 65-osainen 3D-animaatiosarja sekä peli Pikku Kakkosen sovellukseen.

Mikko Kunnaksen ensimmäinen Noksu-kirja Noksu ja päivän sää julkaistiin vuonna 2003. Tästä alkoi kirjasarja, joka on säilyttänyt suosionsa pienten lasten keskuudessa vuodesta toiseen. Uusin kuvakirja Noksu kierrättää ilmestyi toukokuussa. Kirjassa Noksu opettelee kierrättämään kotitalouden jätteitä mehiläisystävänsä Nupin kanssa. Marraskuussa julkaistavassa kirjassa Noksu ja Nupi tutustuvat erilaisiin talviurheilulajeihin omalla humoristisella tavallaan.
Noksu-kirjojen sisältämät hauskat lorut ja omintakeinen huumori sopivat mainiosti yhdessä ääneen luettaviksi. Kirjojen lyhyet lauseet, puhekuplat ja suuraakkoset taas puolestaan helpottavat itsenäistä lukemista.
Noksu-hahmosta on myös tehty kansainvälinen 65-osainen animaatiosarja, joka oli ilmestyessään vuonna 2011 harvinaisuus, sillä se tuotettiin 3D-animaatiotekniikalla. Sarja on käännetty usealle eri kielelle, kuten englanniksi, ranskaksi, mandariinikiinaksi, portugaliksi, hollanniksi, puolaksi ja romaniaksi.
Pikku Kakkosen sovelluksesta löytyvässä pelissä Noksun ja Nupin puutarha Noksu kaipaa apua kukkien pölyttämisessä sekä hunajan, mansikoiden ja omenien keräämisessä.
Mikko Kunnas on Nokialla asuva animaatiotaiteilija, kirjailija ja kuvittaja. Hän on tehnyt yli 40-vuotisen uransa aikana kirjojen lisäksi valtavan määrän lastenanimaatioita televisioon.
Haastattelupyynnöt, PDF-vedokset ja arvostelukappaleet: info@kvaliti.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Sinkkonentoimitusjohtaja, kustantajaKvaliti Oy
Puh:+358 40 7328171hanna.sinkkonen@kvaliti.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kvaliti on lasten- ja nuortenkirjoihin erikoistunut kustantamo, joka panostaa laadukkaisiin – mutta samalla myös hauskoihin! – kirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kvaliti Oy
Kesäisiä kuvakirjoja Hämeenlinnasta: Tapani Baggen ja Nelli Hietalan uutuudet lapsille26.7.2023 13:07:38 EEST | Tiedote
Tapani Baggen teatterilavoillakin seikkaillut kaksikko Tahvo ja Bella on palannut kirjamuotoon Jusa Hämäläisen kuvittamana värikkäänä kuvakirjana. Nelli Hietalan ja Sari Airolan (kuv.) ihastuttava Kerttu jatkaa seikkailujaan erilaisten ötököiden kanssa jo kolmannessa kirjassa.
Päivi Alasalmen satukokoelma Sirkus Kummajuna palkittiin Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla25.4.2023 19:53:05 EEST | Tiedote
Kirjailija Päivi Alasalmen satukokoelma Sirkus Kummajuna (KVALITI, 2022) on saanut Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Kirjan on kuvittanut Sofia Mikkola.
Kvalitin kesän ja syksyn kustannusohjelma on julkaistu – riemukasta sisältöä lapsille17.4.2023 16:40:15 EEST | Tiedote
Kvalitin loppuvuoden kustannusohjelma tarjoaa monipuolisen kattauksen kotimaisia ja käännettyjä kirjoja lapsille ja nuorille. Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan kesän ja syksyn 2023 katalogiin.
Kvaliti nousi yhdeksi suurimmista lastenkirjakustantamoista Suomessa6.4.2023 09:44:59 EEST | Tiedote
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden ilmestymismääriä seurataan systemaattisesti Lastenkirjainstituutin Kirjakori-tilastoissa. Tilastot vuodelta 2022 julkaistiin tällä viikolla. Salossa toimiva kustantamo Kvaliti nousi tilastoissa 8. suurimmaksi. Kaiken kaikkiaan kirjoja ilmestyi 142 kustantajalta, joista 10 suurinta julkaisivat peräti 64% kirjoista.
Kirjauutuuksia perheen pienimmille26.3.2023 12:34:52 EEST | Tiedote
Lasten- ja nuortenkirjoihin erikoistunut kustantamo Kvaliti solmi keväällä 2022 tavarantoimittajasopimuksen SOK:n kanssa. Valikoima Prisma-hypermarketeissa on laajentunut, ja erityisesti perheen pienimmille löytyy herkullisia kirjoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme