Jytyn liittovaltuusto: Julkisten palvelujen rahoitus on turvattava ja työhyvinvointiin panostettava

Jytyn liittovaltuuston mielestä leikkaukset vaarantavat toteutuessaan yhdenvertaiset julkiset palvelut, työpaikat, henkilöstön työhyvinvoinnin ja ihmisten luottamuksen suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.
Liittovaltuusto pitää valitettavana, että julkisen sektorin laaja-alaista merkitystä ei ymmärretä, vaan se nähdään julkisessa keskustelussa herkästi vain kulueränä.
– Julkinen sektori luo edellytykset yhteiskunnan toiminnalle ja tuottaa kaikkia kansalaisia tasapuolisesti hyödyntäviä palveluja. Julkisia palveluja ei voi laskea vain euroissa, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.
Hyvät julkiset palvelut tarvitsevat toimiakseen osaavia ja motivoituneita työntekijöitä. Leikkausten sijaan huomiota on kiinnitettävä henkilöstöresursseihin, johtamiseen, koulutukseen, henkilöstön työhyvinvointiin, työssäjaksamiseen ja oikeudenmukaiseen palkkaukseen.
– Monilla aloilla julkisia palveluita tuottava henkilöstö uupuu työtaakkansa alle. Tämä koskee myös yksityisen sektorin toimijoita, jotka tuottavat julkisia palveluita. Samalla työvoimapula vain pahenee. Sen sijaan, että mietitään leikkauksia, pitäisi huolehtia siitä, että palvelut saadaan toimimaan, Jytyn liittovaltuuston puheenjohtaja Seija Hovi-Kuikko korostaa.
– Työvoimapulasta kärsivien alojen ongelma on useimmiten työn vaativuuden ja palkkauksen välinen epäsuhta. Hyvinkin vaativaa ja raskasta työtä tehdään suhteellisen pienellä palkalla, Hovi-Kuikko jatkaa.
Työhyvinvoinnin ongelmista kertoo esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja sosiaalialan tilanne, jossa alalle koulutetut ihmiset eivät enää jaksa tehdä koulutustaan vastaavaa työtä, koska kokevat työn liian raskaaksi.
– Ratkaisuksi työvoimapulaan on esitetty koulutusmäärien ja työperäisen maahanmuuton lisäämistä, mutta nämäkään toimet eivät auta, jos työntekijät eivät pysy alalla työn kuormittavuuden takia, puheenjohtaja Voima huomauttaa.
Henkilöstön työhyvinvoinnin ongelmat koskevat monia Jytyn edustamia aloja, kuten hallinto- ja asiantuntijatyötä, maatalouslomitusta, varhaiskasvatusta, ICT-alaa, sosiaalialaa, koulunkäynninohjausta, hoivatyötä, nuorisotyötä ja kirjastoalaa.
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto kokoontuu kevätkokoukseensa Helsinkiin 30.–31. toukokuuta.
Tärkein sijoitus
Jyty on mukana Tärkein sijoitus -kampanjassa, joka nostaa esiin julkisen työn merkitystä. Kampanjan toteuttavat yhteistyössä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt Julkisen alan unioni JAU, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ja Julkisalojen koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO.
Lisätietoja:
Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty: Metsäkeskuksen rahoituksesta ja henkilöstöstä ei saa leikata29.9.2023 14:24:09 EEST | Tiedote
Suomen metsäkeskus on ilmoittanut aloittavansa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa jopa 80 henkilön irtisanomiseen tai osa-aikaistamiseen. Ammattiliitto Jyty pitää näin suuria henkilöstöön kohdistuvia leikkauksia vastuuttomina ja vaatii leikkausten perumista.
Ammattiliitto Jyty on pettynyt budjettiriihen lopputulokseen – ”Historiallisen epäoikeudenmukainen budjettiesitys”20.9.2023 11:09:08 EEST | Tiedote
Hallitus ei aio perääntyä hallitusohjelmassa esitetyistä työttömyys- ja sosiaaliturvan leikkauksista, jotka kohdistuvat hyvin laajasti pienituloisiin.
Ammattiliitto Jyty: Pirkanmaan hyvinvointialueen rajut säästöt vaarantavat hyvinvointipalvelut7.9.2023 15:39:48 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue on käynnistämässä laajat sopeutustoimet nopeassa aikataulussa. Ammattiliitto Jytyn mielestä rajut henkilöstövähennykset vaarantaisivat hyvinvointialueen organisoitumisen ja viime kädessä palvelut.
Ammattiliitto Jyty: Sovittelujärjestelmän romuttaminen lisäisi työmarkkinoiden epätasa-arvoa ja pitkittäisi työtaisteluita24.8.2023 12:41:09 EEST | Tiedote
Jytyn mielestä työmarkkinoita koskevia ratkaisuja on valmisteltava aidosti kolmikannassa. Liitto varautuu mahdollisiin järjestöllisiin toimenpiteisiin.
Ammattiliitto Jyty: Jyväskylän yt-päätös kertoo kuntien tilanteesta – ”Kuntien toimintaedellytyksistä on huolehdittava”21.8.2023 16:55:26 EEST | Tiedote
Jyväskylän kaupunginhallitus päätti tiistaina aloittaa kaupungin henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn. Ammattiliitto Jytyn mielestä tavoitellut säästötoimenpiteet uhkaavat kuntapalveluiden laatua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme