Pohteen tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi
Pohteen tarkastuslautakunta on arvioinut hyvinvointialueen toiminnan käynnistymistä, hyvinvointialueen strategiaa, henkilöstön riittävyyttä sekä talouden tilannetta ja taloudellisia lähtökohtia toiminnan käynnistyessä. Toteutettujen arviointien pohjalta tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi. Suositukset liittyvät hyvinvointialueen toimintaan, talouteen ja hallintoon sekä henkilöstöön ja asiakkaisiin.
Tarkastuslautakunta toteaa arviointikertomuksessaan, että hyvinvointialueen käynnistyminen toteutui osittain tavoitteiden mukaisesti, mutta käynnistyminen näyttäytyi henkilöstölle keskeneräisenä vaikeuttaen asiakastyötä.
Talouden osalta hyvinvointialue joutuu ratkomaan mittavia taloushaasteita heti toiminnan käynnistymisestä lähtien. Hyvinvointialueen taloustilanne on heikko toiminnan käynnistyessä ja talouden liikkumavara pieni. Hyvinvointialuelain 122 §:n mukainen arviointimenettelyn uhka on olemassa.
Arvioinnissaan tarkastuslautakunta totesi, että yhteys hyvinvointialuestrategian ja talousarvion välillä on heikko eikä talousarviossa ole asetettu toiminnallisia tavoitteita ainoastaan toimenpiteitä. Talousarviossa sitovuustasot aluevaltuustoon nähden on asetettu niin yleispiirteisenä, että aluevaltuustolle kuuluvaa talousarviovaltaa voidaan katsoa siirtyneen aluehallitukselle. Aluevaltuustolla ei ole mahdollista seurata hyvinvointialuestrategian toteutumista talousarvion avulla.
Henkilöstön saatavuus vaikeuttaa palvelutuotannon toimintaa sekä palvelujen saatavuutta. Henkilöstön työhyvinvoinnin tukeminen sekä veto- ja pitovoiman edistäminen edellyttävät konkreettisia ja nopeasti käytäntöön vietäviä toimenpiteitä.
Tarkastuslautakunta luovutti arviointikertomuksen 2022 aluevaltuuston puheenjohtajistolle 30.5.2023. Tilaisuudessa olivat mukana myös aluehallituksen puheenjohtaja, puolueiden ryhmäpuheenjohtajat ja hyvinvointialuejohtaja. Samassa yhteydessä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunta luovutti viimeisen arviointikertomuksensa vuodelta 2022.
Aluevaltuusto käsittelee arviointikertomuksen 2022 kokouksessaan 12.6.2023 samassa yhteydessä tilinpäätöksen 2022 kanssa. Aluehallituksen tulee esittää syksyllä 2023 aluevaltuustolle lausuntonsa siitä, mihin toimiin arviointikertomuksen johdosta on ryhdytty.
Arviointikertomus 2022 sekä siihen liittyvät arviointimuistiot löytyvät hyvinvointialueen verkkosivustolta tarkastuslautakunnan sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pentti KariTarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Puh:050 559 0450pentti.kari@alavieska.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Raahessa hammastarkastukseen jonottavat voivat varata sopivan ajan helposti verkosta8.5.2025 12:38:10 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön suun terveydenhuollon verkkoajanvarauksen Raahessa. Palvelu on aluksi tarkoitettu hammastarkastusaikaa jonottaville asukkaille, jotka voivat varata ajan helposti verkon kautta. Palvelu otetaan käyttöön 19.5.2025. Verkkoajanvarauksen kautta varatun ajan voi myös muuttaa tai perua verkossa.
OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 5.5.7.5.2025 14:25:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuetta koskeviin muutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa 2.4.–5.5.2025. Muutokset toteutetaan kahdessa vaiheessa. Nyt saatiin päätökseen ensimmäisen vaiheen neuvottelut.
Pohteen asumispalveluihin Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa suunnitellaan muutoksia – yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 6.5.7.5.2025 10:36:41 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten toimialueella. Muutokset koskevat Nivalan Kotikeskus Hopeakotia, Ylivieskan palvelukoti Kotikartanoa ja Oulussa Hiirosen palvelukeskuksessa sijaitsevaa Emiliakotia. Suunnitelmien taustalla on sekä rakennusten kuntoon että toimintojen organisoitumiseen liittyviä syitä. Koska suunnitelmiin liittyy henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa tiistaina 6.5.2025.
Pohde korjaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn puutteita7.5.2025 07:47:44 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut puutteita kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuonna 2024. Pohde on pyrkinyt parantamaan hoitoon pääsyä useilla eri toimenpiteillä.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme