Turkulainen Eemeli on pehmeiden arvojen miesräppäri
Yksisarvisia ja sydänhymiöitä. Eemeli on Turkulainen räppäri, joka tuottaa itse omat biittinsä ja ajaa yhdenvertaisuutta.

Pehmeiden arvojen miehenä Eemeli ui räppiskenessä vastavirtaan, sillä machoilu loistaa poissaolollaan ja yhdenvertaisuuteen liittyvät asiat ovat artistille erityisen tärkeitä.
Tämä hipsterimäinen taiteilija onkin aiemmissa projekteissan ollut pidetty myös sukupuolivähemmistöjen edustajien keskuudessa. Ajatusmaailma edustaa modernia mieskuvaa, jossa on ihan ok olla myös tunteva ja herkkä.
Kevät startattiin uudella artistinimellä
Eemeli on aiemmin julkaissut musiikkia nimellä Rasi, joka on hänen sukunimensä. Nyt vuodesta 2023 hommaa jatketaan puhtaalta pöydältä rehdisti omalla etunimellä, mutta mikä johti nimenmuutokseen?
- Tehtiin tosiaan useampi vuosi hommaa nimellä Rasi, mutta osa kappaleista oli jo aika vanhoja ja kehitystä on tullut ajan saatossa. Vanha artistinimi ja osa vanhasta tuotannosta alkoi tuntua rasitteelta. Nyt tuntui siltä, että on aika uudistua, Eemeli avaa tuntojaan.
Muutoksia tekemiseen onkin tullut runsaasti, sillä Eemeli signattiin viime vuonna (2022)Turkulaiselle HIT HAPPENS -levy-yhtiölle, joka tukee häntä kehittymistavoitteissa niin tuottajana kuin myös artistina ja auttavat julkaisupuolessa.
Ei toksiselle maskuliinisuudelle
Eemelin kappaleista puuttuu maskuliininen uho ja naisia alistava kielenkäyttö, jotka ovat pitkään leimanneet miehistä räp-skeneä. Yhdenvertaisuustematiikka on ollut viime aikoina varsin paljon pinnalla #meetoon ja #suomirapstoon jälkeen.
Viimeisimpänä tästä kulmasta on räppiskeneeen tuonut raikkaita tuulia useasta naistekijästä koostuva Aito bämä -kollektiivi.
Rasin mielestä nyt on miesten aika:
- Miestenkin on aika herätä miettimään näitä asioita. Kirjoittajalla ja biisintekijällä on aina vastuu sanomisistaan ja jokaisen olisi hyvä miettiä miettiä millaista kuvastoa viljelee, Eemeli kuittaa.
Eemelille yhdenvertaisuus on tärkeä teema sukupuolesta tai etnisestä taustasta riippumatta ja tämä kuuluu kappaleiden lyriikoissa. Ne ovat modernin miehen päänsisäistä dialogia, jossa käsitellään myös haavoittuvuuden teemoja sekä sitä miten maailmasta voisi tulla meille kaikille hieman parempi paikka.
Ensimmäinen julkaisu uudella nimellä sai hyvän vastaanoton
Ensimmäinen kappale uudella artistinimellä julkaistiin äitienpäiväviikonlopun perjantaina. Kappaleen nimi on: “Äideille voimii” ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista. Kertosäkeistössä vierailee somerolaislähtöinen Manu Lehtimäki, joka on myös säveltänyt kertosäkeistön melodian ja ylsi myös tämän vuoden tangomarkkinoilla semifinaaliin asti.
Kappaleessa päähenkilö pohtii, onko tehnyt äitinsä elämästä tarpeettoman rankkaa ja potee huonoa omaatuntoa aiheuttamastaan huolesta. Kertosäkeistössä lohdutetaan, että kyllä ne pojat vielä oppivat miten maailma toimii.
Kuuntelulinkki Spotifyyn: https://open.spotify.com/album/6t6xOuDtbnsz3LdGwfLKAJ
Kappaleesta on tullut paljon kiitosta. Vuoden mittaan Eemeliltä on tulossa useamman singlen verran myos uutta musiikkia. Näistä infotaan hänen somekanavissaan:
https://www.tiktok.com/@eemelinsome
https://www.instagram.com/eemelinsome/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sako (Samuli Koivulahti)
sako@sakonstudio.fi
0440761669
Linkit
SAKON STUDIO
Sakon Studio auttaa taiteilijoita ja pienyrittäjiä näkyvyyteen ja luoviin sisältöihin liittyvissä haasteissa. Osa toiminnasta on voittoatavoittelematonta. Tiedotustoimintaan on saatu Taiken apurahaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sakon Studio
Kristian Fagerroth on tehnyt musiikkia jo 40-vuotta22.9.2023 10:27:47 EEST | Tiedote
Radioiden ja soittolistojen ulkopuolella tehdään ja esitetään paljon musiikkia, joka elää ennen kaikkea live-keikoilla. Yksi pitkän linjan tekijöistä on Kristian Fagerroth.
Turkulainen tangosemifinalisti Manu Lehtimäki luo musiikkiuraa myös laulaja-lauluntekijänä27.5.2023 15:34:11 EEST | Uutinen
Nyt Tangomarkkinoiden semifinaaliin yltänyt Manu Lehtimäki, 22v, on nuoresta iästään huolimatta tekemässä varsin määrätietoista musiikkiuraa.
VähäE jättää uuden EP:n myötä menneisyyden taakseen20.3.2023 19:45:32 EET | Tiedote
Turkulainen räppäri VähäE, oikealta nimeltään Eero Vähätalo, julkaisee perjantaina 31.3.2023 EP:n, joka on nimetty taiteilijan itsensä mukaan. “VähäE”-EP sisältää kuusi kappaletta, joista viisi on julkaistu jo aiemmin singlenä.
Ikivihreä “Rekkamies” -klassikko 80-luvulta taipui moderniksi rap-kappaleeksi30.9.2022 00:00:00 EEST | Tiedote
Alkuperäinen “Rekkamies” tehtiin alunperin mainoskappaleeksi kultaisella 80-luvulla. Turkulainen VähäE versioi siitä modernin hitin.
Henrikiltä ja Josephilta tuore pop-kappale loppukesän rantabileisiin10.8.2022 18:52:18 EEST | Tiedote
Seinäjoen ja Raaseporin kiinnostavimmat pop-tulokkaat yhdistivät voimansa loppukesän kuumimman rantabiisin taakse. Tekijätiimissä myös yksi Suomen kovimmista kärkituottajista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme