Kustannusosakeyhtiö Otava

Rakastetut Kamala luonto -hahmot nyt pentuina! Kamalan ihanat pennut on vauhdikas lasten kuvakirjasarja kaikille eläinten ystäville

Jaa
Kamala luonto -sarjakuvasta tutut valloittavat eläinhahmot koheltavat pentuina lasten kuvakirjassa. Pennut seikkailivat Marja Lappalaisen ja Jarkko Vehniäisen Pentukirjassa ensimmäistä kertaa vuonna 2016, ja nyt niiden tarina jatkuu uudessa Kamalan ihanat pennut -sarjassa.

Metsässä asuvat pikku pennut ilves, kärppä ja kettu ovat hyviä ystävyksiä. He ovat keskenään erilaisia mutta voivat luottaa toisiinsa tiukan paikan tullen. Eräänä päivänä kaverusten leikit keskeytyvät, kun purolta kuuluu omituista mekkalaa. Joku taitaa olla pulassa!

Neuvokkaat pennut eivät jää toimettomiksi vaan ryhtyvät suureen pelastusoperaatioon. Lopulta kiipeliin joutuu useampikin eläin, mutta onneksi apua saadaan yllättävältä taholta.

Kamala luonto -sarjakuvan tekijöiden Jarkko Vehniäisen ja Marja Lappalaisen uusi kuvakirjasarja Kamalan ihanat pennut on hauska kattaus ystävyyttä, rohkeutta ja vauhdikkaita tilanteita.

Kamalan luonnon rakastetut hahmot seikkailivat ensimmäistä kertaa pentuina kuusi vuotta sitten julkaistussa Pentukirjassa, ja haave pentuhahmojen tarinan syventämisestä jäi kytemään.

Tekijöiden yhteinen lapsi on pian nelivuotias, ja hänelle satuja lukiessa pariskunta keksi, että myös Kamalan luonnon pentuversiota voisi olla aika viedä eteenpäin.

”Sarjakuvamme ytimessä on, että jokainen voi löytää ketusta, majavasta tai muista hahmoista itsensä, ja sama pätee myös Kamalan ihanissa pennuissa. Hauskan ja vauhdikkaan seikkailun tiimellyksessä muistutetaan ystävyyden merkityksestä ja siitä, että myös pieni voi tehdä suurta”, Lappalainen ja Vehniäinen kertovat.

Kamala luonto -sarjakuva sai alkunsa jo vuonna 2001 Ilta-Sanomiin tehdystä stripistä, ja nykyään uudet sarjakuvastripit julkaistaan ensin Helsingin Sanomissa ja sen jälkeen monissa muissa suomalaisissa sanomalehdissä. Ensimmäinen Kamala luonto -albumi ilmestyi vuonna 2012, ja pian julkaistava Kamalan ihanat pennut: Hurja seikkailu on järjestyksessään 25. kovakantinen Kamala luonto -kirja.

Sarjakuvantekijät Jarkko Vehniäinen (s. 1973) ja Marja Lappalainen (s. 1980) ovat tehneet yhdessä Kamala luonto -sarjakuvaa vuodesta 2016 alkaen. Tämän lisäksi he tekevät mainoskuvituksia ja -sarjakuvia. Ideat hiotaan valmiiksi tiimityönä ja Vehniäinen hoitaa piirrospuolen.

Kamalan ihanat pennut: Hurja seikkailu ilmestyy 6.7.2023.

Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutuuskirja pureutuu Venäjän ortodoksisen kirkon ja sen johtajan, patriarkka Kirillin, rooliin Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa22.9.2023 10:54:05 EEST | Tiedote

Yksityiskoneella kymmenien palvelijoiden ja turvamiesten kanssa liikkuva patriarkka Kirill edellyttää niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin samankaltaista kohtelua kuin valtionpäämiehet. Uutuuskirja tarkastelee, millainen on patriarkka Kirillin johtaman Venäjän ortodoksisen kirkon suhde Putinin hallintoon. Entä millainen rooli uskonnolla on Venäjän hyökkäyssodassa?

Ruotsalaisen Marianne Cedervallin juuri suomeksi käännetty hyvän mielen ja tumman huumorin sävyttämä uutuusdekkari Gotlannin idyllisistä maisemista on täydellinen kirja syksyyn.18.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote

Mulvaldsin murhat -sarja jatkuu Haudataan menneet -romaanilla! Marraskuu on saapunut gotlantilaiseen Mullvaldsin pitäjään, missä valmistellaan syksyn kohokohtaa, tryffelifestivaalia. Eläkepäiviään viettävä Anki osallistuu ystävineen tryffelisafarille, jonka lopuksi nautitaan kuuden ruokalajin illallinen pitäjän ravintolassa. Mutta ihanan aterian päätteeksi yksi vieraista kaatuu kuolleena maahan. Paikallinen ex-poliisi Tryggve on vakuuttunut siitä, ettei kuolema ollut luonnollinen. Niinpä Anki ja Tryggve joutuvat jälleen keskelle murhamysteeriä, eikä värikkäiden lehtien kirjoma syksy pääty ilman lisäuhreja tai kyyneleitä. Haudataan menneet on arvostelu ja käsittelyvapaa 28.9.2023. Teoksen on kääntänyt suomeksi Riie Heikkilä ja romaani ilmestyy myös e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukija on Eija Ahvo. PDF-vedokset, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt ilmo.muuronen@otava.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme